Ateriasuunnitelma: Viikko ilman ultraprosessoituja elintarvikkeita

Ultraprosessoitu ruoka on yhdistetty niin ylipainoon kuin moniin sairauksiinkin. Kokosimme yhden viikon ruokalistan, jossa ei ole mitään ultraprosessoitua – vain helppoa ja herkullista kotiruokaa.

Aamiainen, lounas ja päivällinen ilman mitään ultraprosessoitua.

MITEN VÄLTTÄÄ ULTRAPROSESSOITUA RUOKAA ARJEN TIIMELLYKSESSÄ? Huoli pois – ohjeillamme valmistat vaikkapa superhelpon tuorepuuron aamuksi, maukkaita pinaattivohveleita lounaaksi ja herkullisen texmex-kulhoaterian päivälliseksi – ja kaupan päälle ihanan jälkiruoan.

© iStock

Ultraprosessoidut elintarvikkeet on yhdistetty moniin sairauksiin ja terveyshaittoihin, kuten syöpään, sydän- ja verisuonitauteihin ja tyypin 2 diabetekseen, ja lista vain pitenee uuden tutkimuksen myötä.

Teollisesti erittäin pitkälle käsitellyn ruoan on todettu voivan vaikuttaa myös kylläisyyden tunteeseen ja edelleen ylipainon kertymiseen.

Arjessa voi kuitenkin tuntua vaikealta vähentää ultraprosessoidun ruoan osuutta, saati jopa välttää sitä kokonaan, sillä monet tututkin tuotteet ovat varsin pitkälle jalostettuja.

Ateriasuunnitelma antaa eväitä jatkoonkin

Kokosimme avuksi viikon ruokalistan, joka sisältää ehdotukset ja reseptit viikon jokaiselle aterialle ilman mitään ultraprosessoitua. Mukana on joka päivälle aamiainen, lounas, päivällinen ja välipala sekä makeita herkkuja niin oman päivän piristeeksi kuin vieraille tarjottavaksi.

Valmiin ateriasuunnitelman myötä saat kaupan päälle myös hyvän tuntuman siihen, millaisista aineksista ateriat kannattaa jatkossa koostaa, jos haluaa välttää pitkälle prosessoitua ruokaa.

1 KUNTO PLUSsan ruokalista ilman ultraprosessoituja elintarvikkeita


7 päivää ilman teollisesti pitkälle käsiteltyä ruokaa

Ruokalista sisältää joka päivälle ehdotukset aamiaiseksi, lounaaksi, illalliseksi ja välipaloiksi sekä linkit terveellisiin ja herkullisiin resepteihin.

Klikkaa plusmerkkiä, niin näet kunkin päivän ateriavinkit (+).

MAANANTAI

Peltiruoka, jossa on paistettua kananmunaa.
© wichmann+bendtsen

MAANANTAI

AAMIAINEN

Kaurapuuro, marjoja ja mantelirouhetta

– katso resepti täältä

  • Juomaksi vettä, teetä tai kahvia. Kahvissa voi käyttää maitoa halutessaan.

VINKKI

  • Jos kaipaat makeuttajaa, käytä mieluiten hunajaa.

HUOM.!

  • Monet aamiaistuotteet, esimerkiksi murot, ovat pitkälle prosessoitua ruokaa. Sen sijaan kaurahiutaleet ovat hyvä valinta, sillä ne sisältävät vain kuorittuja, höyrytettyjä ja litistettyjä kauranjyviä – siis pelkkää täysjyväviljaa ilman mitään lisäaineita.
  • Monet kasvijuomat ovat ultraprosessoituja. Tarkasta siis juoman ainesosat ja valitse sellainen, missä lista on mahdollisimman lyhyt – tai valmista itse helppo kaurajuoma.

LOUNAS

Broileri-parsakaalisalaatti ja kukkakaalileipää

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

VINKKI

  • Leivo kerralla isompi satsi. Kukkakaalileipää voi mainiosti pakastaa, joten leivo kerralla enemmän ja pane osa pakkaseen ja sulata tarvittaessa vaikkapa välipalaksi. Leivässä käytetty psylliumjauhe on aito luonnontuote, eivätkä leivät sisällä näin mitään ultraprosessoitua.

HUOM.!

  • Aterioilla kannattaa kiinnittää huomiota myös juomiin ja vaihtaa limsat kivennäisveteen tai hanaveteen. Virvoitusjuomatkin ovat ultraprosessoituja. Jos kaipaat kirkkaaseen juomaasi makua, lisää esimerkiksi pari viipaletta sitruunaa, appelsiinia, kurkkua tai hieman tuoretta minttua.

Lue myös: Limsat – miksi makeat kuplajuomat ovat haitallisia

PÄIVÄLLINEN

Helppo peltiruoka: paistettu muna, papuja, tomaattia ja kukkakaalia

– katso resepti täältä

  • Juomaksi *vettä.

VINKKI

VÄLIPALAT

Valitse kuudesta vaihtoehdosta:

  • Hedelmä tai iso porkkana ja kourallinen pähkinöitä tai manteleita
  • Täysjyväiset suklaasämpylät – katso resepti täältä
  • Dippikasviksia ja hummusta – katso resepti täältä
  • Mansikka-banaani-pirtelö (käytä tavallista maitoa) – katso resepti täältä
  • Yön yli -kaurasämpylä ja juustoa tai maapähkinävoita – katso resepti täältä
  • Vihreä proteiinismoothie (korvaa proteiinijauhe 1 desillä maustamatonta rahkaa) – katso resepti täältä

TIISTAI

Butter chicken ja kukkakaaliriisiä.
© wichmann+bendtsen

TIISTAI

AAMIAINEN

1 viipale itse tehtyä ruisleipää, juustoa ja kasviksia

– katso ruisleivän resepti täältä

  • Juomaksi vettä, teetä tai kahvia. Kahvissa voi käyttää maitoa halutessaan.

HUOM.!

  • Jos sinulla ei ole aikaa leipoa itse, tarkasta tuoteselosteesta mitä ainesosia kaupan leivässä on käytetty. Tyypillisesti pisimmälle jalostettuja ovat teollisesti valmistetut, pitkään säilyvät valmiiksi siivutetut leivät, sen sijaan kokonaiset, muutaman ainesosan lisäaineettomat leivät ovat jo lähempänä kotitekoisia.

LOUNAS

Porkkana-avokado-linssisalaatti

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

VINKKI

  • Jos kaipaat salaatin kaveriksi leipää, kokeile superherkullista ja superterveellistä parsakaalileipää – katso resepti täältä.

PÄIVÄLLINEN

Butter chicken ja kukkakaaliriisiä

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

VINKKI

  • Jos kukkakaaliriisi ei ole kaikkien syöjien makuun, voit käyttää myös tavallista riisiä. Valitse mieluiten ruskeaa riisiä, joka sisältää enemmän kuitua kuin vitivalkoinen vaihtoehto.

VÄLIPALAT

Valitse kuudesta vaihtoehdosta:

  • Hedelmä tai iso porkkana ja kourallinen pähkinöitä tai manteleita
  • Täysjyväiset suklaasämpylät – katso resepti täältä
  • Dippikasviksia ja hummusta – katso resepti täältä
  • Mansikka-banaani-pirtelö (käytä tavallista maitoa) – katso resepti täältä
  • Yön yli -kaurasämpylä ja juustoa tai maapähkinävoita – katso resepti täältä
  • Vihreä proteiinismoothie (korvaa proteiinijauhe 1 desillä maustamatonta rahkaa) – katso resepti täältä

KESKIVIIKKO

Kalapyöryköitä ja pastasalaattia.
© wichmann+bendtsen

KESKIVIIKKO

AAMIAINEN

Pinaatti-tomaattimunakas

– katso resepti täältä

  • Juomaksi vettä, teetä tai kahvia. Kahvissa voi käyttää maitoa halutessaan.

LOUNAS

Linsseillä tuhdistettu ja paahdetuilla kurpitsansiemenillä kruunattu tomaattikeitto

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

VINKKI

  • Maistuisiko keiton kanssa itse tehty leipä? Kokeile herkullista yön yli -rosmariinileipää – katso resepti täältä.
  • Tee keittoa kerralla iso satsi. Tomaattikeittoa voi mainiosti pakastaa, joten tee kerralla isompi erä ja pakasta pienempinä annoksina – näin pakastimessa on valmiina monta terveellistä lounasateriaa.

PÄIVÄLLINEN

Kalapyöryköitä, pastasalaattia ja persiljapestoa

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

HUOM.!

VÄLIPALAT

Valitse kuudesta vaihtoehdosta:

  • Hedelmä tai iso porkkana ja kourallinen pähkinöitä tai manteleita
  • Täysjyväiset suklaasämpylät – katso resepti täältä
  • Dippikasviksia ja hummusta – katso resepti täältä
  • Mansikka-banaani-pirtelö (käytä tavallista maitoa) – katso resepti täältä
  • Yön yli -kaurasämpylä ja juustoa tai maapähkinävoita – katso resepti täältä
  • Vihreä proteiinismoothie (korvaa proteiinijauhe 1 desillä maustamatonta rahkaa) – katso resepti täältä

TORSTAI

Uunifetapasta.
© wichmann+bendtsen

TORSTAI

AAMIAINEN

Maustamatonta rahkaa, tuoreita hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä

  • Juomaksi vettä, teetä tai kahvia. Kahvissa voi käyttää maitoa halutessaan.

VINKKI

  • Rakastatko sinäkin granolaa? Kokeile herkullista itse tehtyä granolaa, jossa ei ole mitään ultraprosessoitua – katso resepti täältä.

HUOM.!

  • Maustetut rahkat ja jogurtit saattavat sisältää siinä määrin lisä- ja makeutusaineita, että ne lasketaan ultraprosessoiduiksi. Valitse mieluiten maustamaton versio ja lisää sekaan hedelmiä ja marjoja makusi mukaan. Jos kaipaat makeutta, kokeile lisätä hyppysellinen kanelia tai ripaus juoksevaa hunajaa.

LOUNAS

Savulohimunakas

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

HUOM.!

  • Valmiit tortillaletut ovat yleensä erittäin pitkälle jalostettuja. Niiden sijaan voi kokeilla tämän reseptin ohuenohuita munakkaita tai vaikkapa näitä terveellisiä pinaattilettuja.

PÄIVÄLLINEN

Uunifeta-tomaatti-pinaattipasta

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

HUOM.!

  • Feta katsotaan vähäisesti jalostetuksi elintarvikkeeksi – tyypillisesti se koostuu vain maidosta, suolasta ja juoksutteesta. Jotkut valmistajat käyttävät kuitenkin näiden ohella myös säilöntäaineita ja lisäaineita, joten tarkasta ainesosaluettelo niiden varalta.

VÄLIPALAT

Valitse kuudesta vaihtoehdosta:

  • Hedelmä tai iso porkkana ja kourallinen pähkinöitä tai manteleita
  • Täysjyväiset suklaasämpylät – katso resepti täältä
  • Dippikasviksia ja hummusta – katso resepti täältä
  • Mansikka-banaani-pirtelö (käytä tavallista maitoa) – katso resepti täältä
  • Yön yli -kaurasämpylä ja juustoa tai maapähkinävoita – katso resepti täältä
  • Vihreä proteiinismoothie (korvaa proteiinijauhe 1 desillä maustamatonta rahkaa) – katso resepti täältä

PERJANTAI

Uunivuoassa broileria, kasviksia ja pestoa.
© wichmann+bendtsen

PERJANTAI

AAMIAINEN

Banaanilettuja, rahkaa ja marjoja

– katso resepti täältä

  • Juomaksi vettä, teetä tai kahvia. Kahvissa voi käyttää maitoa halutessaan.

VINKKI

  • Tee taikinaa tupla-annos, niin lettuja jää myös välipalaksi.

LOUNAS

Välimerellinen savulohisalaatti

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

PÄIVÄLLINEN

Broileri-kasvisvuoka

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

VÄLIPALAT

Valitse kuudesta vaihtoehdosta:

  • Hedelmä tai iso porkkana ja kourallinen pähkinöitä tai manteleita
  • Täysjyväiset suklaasämpylät – katso resepti täältä
  • Dippikasviksia ja hummusta – katso resepti täältä
  • Mansikka-banaani-pirtelö (käytä tavallista maitoa) – katso resepti täältä
  • Yön yli -kaurasämpylä ja juustoa tai maapähkinävoita – katso resepti täältä
  • Vihreä proteiinismoothie (korvaa proteiinijauhe 1 desillä maustamatonta rahkaa) – katso resepti täältä

LAUANTAI

Mexi-bowl med hakket oksekød
© wichmann+bendtsen

LAUANTAI

AAMIAINEN

Tuorepuuro – kaurahiutaleita, chian siemeniä, kaakaota, banaania ja mansikkaa

– katso resepti täältä

  • Juomaksi vettä, teetä tai kahvia. Kahvissa voi käyttää maitoa halutessaan.

LOUNAS

Pinaattivohveli, katkarapuja ja avokadoa

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

PÄIVÄLLINEN

Texmex-kulho

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

VÄLIPALAT

Valitse kuudesta vaihtoehdosta:

  • Hedelmä tai iso porkkana ja kourallinen pähkinöitä tai manteleita
  • Täysjyväiset suklaasämpylät – katso resepti täältä
  • Dippikasviksia ja hummusta – katso resepti täältä
  • Mansikka-banaani-pirtelö (käytä tavallista maitoa) – katso resepti täältä
  • Yön yli -kaurasämpylä ja juustoa tai maapähkinävoita – katso resepti täältä
  • Vihreä proteiinismoothie (korvaa proteiinijauhe 1 desillä maustamatonta rahkaa) – katso resepti täältä

SUNNUNTAI

Ovnbagt laks i fad
© wichmann+bendtsen

SUNNUNTAI

AAMIAINEN

Avokadoa ja uppomuna ruisleivällä

– katso resepti täältä

  • Juomaksi vettä, teetä tai kahvia. Kahvissa voi käyttää maitoa halutessaan.

LOUNAS

Parsakaali-broileripiirakka ja mansikkasalaatti

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

HUOM.!

  • Valmiit kaupan piirakkataikinat sisältävät usein säilöntäaineita, emulgointiaineita ja muita lisäaineita, joten valmista piirakkapohja tällä viikolla itse – se käy yllättävänkin nopeasti ja vaivattomasti.

PÄIVÄLLINEN

Uunilohta, kasviksia ja mascarponea

– katso resepti täältä

  • Ruokajuomaksi vettä.

VÄLIPALAT

Valitse kuudesta vaihtoehdosta:

  • Hedelmä tai iso porkkana ja kourallinen pähkinöitä tai manteleita
  • Täysjyväiset suklaasämpylät – katso resepti täältä
  • Dippikasviksia ja hummusta – katso resepti täältä
  • Mansikka-banaani-pirtelö (käytä tavallista maitoa) – katso resepti täältä
  • Yön yli -kaurasämpylä ja juustoa tai maapähkinävoita – katso resepti täältä
  • Vihreä proteiinismoothie (korvaa proteiinijauhe 1 desillä maustamatonta rahkaa) – katso resepti täältä

2 9 makeaa herkkua ilman ultraprosessoituja aineksia


Pieneen makeannälkään

Makeiden herkkujenkin ystävän kannattaa kokeilla välillä omavaraisuutta. Karkit ovat nimittäin yleensä erittäin pitkälle jalostettuja, ja sama pätee moniin suklaapatukoihin, kekseihin, myslipatukoihin ja valmiisiin leivonnaisiinkin.

Kotikeittiössä hyviä raaka-aineita makeisiin herkkuihin ovat tumma suklaa, taatelit, pähkinät, hedelmät, marjat ja maapähkinävoi. Valitse maapähkinävoita ostaessa tuote, joka sisältää vain maapähkinöitä ja mahdollisesti hieman suolaa.

Kokosimme alle parhaat reseptit itse tehtyihin makeisiin herkkuihin.

Snickers-kuulat.
© Skovdal Nordic

Suklaa-maapähkinäpallot

Jos pidät Snickers-patukoista, ihastut taatusti myös näihin astetta terveellisempiin herkkuihin.

Katso resepti täältä

Kookospalloja vadissa.
© iStock

Kookospallot tuunattuna taateleilla ja manteleilla

Nämä kookospallot ovat terveellistä herkkua niin kahvipöytään kuin pieneen makeannälkäänkin. Lasten versiossa voi käyttää kahvin sijasta vettä.

Katso resepti täältä

Myslipatukoita leivinpaperilla.
© wichmann+bendtsen

Itse tehdyt myslipatukat

Valmiiden myslipatukoiden ainesosaluettelo on usein varsin pitkä. Näissä herkkupatukoissa ainesosia on selvästi vähemmän – ja tunnet ne kaikki.

Katso resepti täältä

Omenahyve vuoassa.
© wichmann+bendtsen

Omenahyve

Me rakastamme omenahyvettä! Tässä reseptissä on käytetty muun muassa superterveellisiä manteleita.

Katso resepti täältä

Pähkinäkakku ja raparperivaahtoa.
© wichmann+bendtsen

Hasselpähkinäkakku ja raparperivaahtoa

Herkullinen pähkinäpohja sopii niin jälkiruoaksi kuin kahvin kanssa. Käytä kermavaahtoon lisäaineetonta kermaa.

Katso resepti täältä

Chokoladeis
© wichmann+bendtsen

Itse tehty suklaajäätelö

Kaupan jäätelö voi sisältää monia lisäaineita, kuten stabilointiaineita ja emulgointiaineita, mutta tähän herkkuun tarvitaan vain banaania, taateleita, kaakaota, maitoa ja ripaus suolaa – avot!

Katso resepti täältä

Vadelmasorbetti.
© wichmann+bendtsen

Vadelmasorbetti

Pakastettua vadelmaa ja munanvalkuaisia – raikkaan makoisa sorbetti hurmaa joka herkuttelijan!

Katso resepti täältä

3 Elintarvikkeiden luokittelu


Näin ruokalista laadittiin

Elintarvikkeiden jalostusasteesta puhuttaessa viitataan usein São Paulon yliopiston tutkijoiden vuonna 2009 julkaisemaan luokitteluun, jossa elintarvikkeet jaetaan neljään eri ryhmään, eli NOVA-luokitukseen.

KUNTO PLUSsan ruokavalio on laadittu tämän luokituksen perusteella, ja siihen sisältyy ryhmien 1, 2 ja 3 elintarvikkeita, mutta ei ryhmän 4 elintarvikkeita – eli ultraprosessoituja elintarvikkeita.

Ateriasuunnitelma perustuu seuraaviin elintarvikeluokkiin:

RYHMÄ 1:
Prosessoimattomat tai hyvin vähän prosessoidut raaka-aineet
Nämä ruoka-aineet ovat syötäviä sellaisenaan tai kypsennettyinä tai niitä on prosessoitu hyvin vähäisesti, esimerkiksi kuivattu tai pastöroitu.

  • Esimerkkejä: Marjat, hedelmät, kasvikset, mantelit, siemenet, muna, tuore liha, tuore kala, kaurahiutaleet, täysjyväjauho, kahvi, palkokasvit ja pastöroitu maito.

RYHMÄ 2:
Kevyesti prosessoidut ruoanvalmistuksen raaka-aineet
Ensimmäisen ryhmän raaka-aineista hyvin kevyesti prosessoituja ruoan valmistuksessa ja maustamisessa käytettäviä elintarvikkeita.

  • Esimerkkejä: Voi, ruokaöljy, sokeri, suola ja hunaja.

RYHMÄ 3:
Prosessoidut elintarvikkeet
Tähän kuuluvat ryhmän 1 ja 2 ruoka-aineista valmistetut, melko yksinkertaisilla menetelmillä jalostetut ruoat ja elintarvikkeet, joissa on voitu käyttää lisäaineita, esimerkiksi säilöntäaineita. Useimmat ryhmän 3 elintarvikkeet sisältävät kaksi tai kolme ainesosaa.

  • Esimerkkejä: Suolatut pähkinät, hedelmä- ja kasvissäilykkeet, kalasäilykkeet ja itse leivottu leipä.

Näitä elintarvikkeita ei sisälly viikon ateriasuunnitelmaan:

RYHMÄ 4:
Ultraprosessoidut elintarvikkeet
Useiden prosessien avulla valmistetut elintarvikkeet, joissa ei ole välttämättä juurikaan mukana ryhmän 1 raaka-aineita sellaisenaan. Tähän ryhmään kuuluvat sellaisenaan tai lämmitettynä syötävät valmisruoat, joissa usein on säilöntä- ja makuaineita, kuten perunalastut, einekset ja pikaruoka.

  • Esimerkkejä: Limsat, makeiset, keksit, myslipatukat, sipsit, teollisesti valmistettu leipä, aamiaisvalmisteet, makkarat, pakastepizzat, kasvijuomat, kevytvalmisteet, valmisruoat, kananugetit, pussikeitot, kalapuikot ja leivänpäälliset kuten maksamakkara ja meetvursti.

VINKKI: Valmista itse lihaliemi

Lukuisissa resepteissä käytetään lihaliemikuutioita tai -fondeja – ne tuovat helposti ja nopeasti makua niin keittoihin kuin pataruokiinkin.

Lihalientä voi kuitenkin valmistaa itsekin. Se vie toki hieman aikaa, mutta esivalmistelujen jälkeen liemi valmistuu liedellä melkeinpä itsestään. Tässä liemessä ei ole mitään ultraprosessoitua, mutta se päihittää maussa kuutiot mennen tullen.

Itsetehty lihaliemi

Ainekset:

  • naudan tai vasikan lihaisia luita tai ydinluita (1–2 kg) tai 2–3 kanan luut ja muut syömättä jääneet osat
  • kasviksia, esimerkiksi purjoa, porkkanoita, juuriselleriä, juuripersiljaa ja sipulia
  • mausteyrttejä, esim. tuoretta timjamia
  • mustapippureita
  • ripaus suolaa

Ohje:

  1. Pane luut kattilaan.
  2. Puhdista ja paloittele kasvikset. Lisää kattilaan kasvikset (myös purjon vihreä osa), yrtit, suola ja pippuri.
  3. Lisää vettä niin, että kattila lähes täyttyy, ja kiehauta.
  4. Vähennä lämpöä ja anna poreilla kannen alla 3–4 tuntia.
  5. Anna jäähtyä ja siivilöi. Jaa sopivankokoisiin annoksiin ja pakasta.
  6. Jos haluat liemestä tiiviimpää, anna siivilöinnin jälkeen liemen poreilla vielä pari tuntia ja pakasta sitten esim. jääpala-astiassa tai pienissä pakastepusseissa.