Grammat desilitroiksi – näin muunnat mittayksiköt kotikeittiössä

Miten reseptin grammat saisi muunnettua desilitroiksi? Entä paljonko on amerikkalainen cup? Kokosimme kotikokkien avuksi selkeät taulukot, joiden avulla raaka-aineiden määrät voi muuntaa helposti toisiin mittayksiköihin.

Vehnäjauhot, grammat desilitroiksi.

GRAMMAT DESILITROIKSI – ja toisin päin. Mittamuunnostaulukoiden avulla lasket helposti tarvittavat ainesosamäärät.

© iStock

Kotikokilla voi mennä helposti jauhot suuhun, kun reseptissä on annettu ruoka-aineiden määrät yksiköinä, joiden mittaamiseen ei löydykään välinettä kotikeittiöstä – ja oman hankaluutensa tuovat myös reseptit, joissa käytetään esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa yleistä cup-mittaa.

Laadimme avuksi taulukot, joiden avulla muunnat helposti yli 100 ruoka-aineen määrät toisiin mittayksiköihin, esimerkiksi grammat desilitroiksi, cupeiksi, teelusikallisiksi tai ruokalusikallisiksi – ja toisin päin.

Moni voi muistaa nyrkkisäännön, että 100 grammaa vastaa yhtä desilitraa.

Tämä pitääkin toki paikkansa, mutta vain silloin, kun mitattavan ruoka-aineen tiheys on sama kuin veden. Sääntö pätee siis nestemäisiin ruoka-aineisiin, kuten maitoon ja liha- ja kasvisliemeen.

Kuiva-aineiden ja esimerkiksi öljyjen ja siirappien osalta vastaavuuksien laskeminen jo mutkistuukin, sillä niiden painot ja tilavuudet vaihtelevat. Esimerkiksi1 dl sokeria painaa 85 grammaa, mutta 1 dl hunajaa 140 grammaa.

Täältä löydät luettelot yleisimmistä ainesosista ja niiden määrät muunnettuina esimerkiksi desilitroista grammoiksi ja päinvastoin.

Grammoista desilitroiksi: jauhot, hiutaleet ja riisit


Kuinka grammat muunnetaankaan desilitroiksi jauhoja ja hiutaleita mitattaessa?

Alla olevasta muuntotaulukosta näet esimerkiksi, kuinka paljon 1 rkl kaurahiutaleita painaa grammoina tai montako grammaa on 1 desilitra vehnäjauhoja.

Jauhot, hiutaleet ja riisit – grammoista desilitroiksi1 dl1 rkl1 tl1 US cup
Bulguri75 g11 g4 g190 g
Durumjauho75 g9 g3 g125 g
Gluteeniton jauho (esim. tattarijauho)55 g8 g3 g120 g
Grahamjauho60 g9 g3 g105 g
Hirssihiutaleet40 g6 g2 g
Kaakaojauhe45 g7 g2,5 g118 g
Kaurahiutaleet (tavallinen hiutale)30 g5 g1,5 g85 g
Kaurahiutaleet (iso hiutale)40 g6 g2 g90 g
Kauralese35 g5 g2 g80 g
Kookosjauho35 g5 g2 g128 g
Korppujauho45 g7 g2 g119 g
Kuskus75 g11 g4 g165 g
Kvinoa70 g11 g4 g180 g
Linssit75 g11 g4 g190 g
Maissihiutaleet12 g2 g0.7 g28 g
Maissitärkkelys50 g8 g3 g150 g
Mantelijauho40 g6 g2 g96 g
Mysli38 g6 g2 g109 g
Ohrahelmi70 g11 g4 g211 g
Pasta35 g6 g125 g
Pasta (kypsennetty)60 g12,5 g200 g
Perunajauho70 g11 g4 g160 g
Puuroriisi90 g14 g5 g210 g
Riisi (pitkäjyväinen)80 g12 g4 g185 g
Riisi (tumma)85 g13 g4 g190 g
Riisi (villiriisi)65 g10 g3 g170 g
Riisijauho65 g10 g3 g130 g
Ruisjauho50–55 g8 g2,7 g102 g
Täysjyväjauho60 g9 g3 g130 g
Vehnäjauho60 g9 g3 g128 g
Vehnälese27 g13 g2 g61 g
Lähde: Tanskan elintarvikeinstituutti

Usein tarvitut mittayksikkömuunnokset

Montako grammaa on desi?

Montako grammaa on desi?

Katso, miten desilitramitat muuntuvat grammoiksi.

  • Montako grammaa on 1 dl jauhoja?
    1 dl vehnäjauhoja painaa 60 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 dl sokeria?
    1 dl sokeria painaa 85 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 dl voita?
    1 dl voita painaa 30–40 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 dl maitoa tai vettä?
    1 dl maitoa painaa 100 grammaa.

Montako grammaa on ruokalusikka?

Montako grammaa on ruokalusikka?

  • Montako grammaa on 1 maustemitallinen?
    1 maustemitallinen painaa noin 2,5 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 teelusikallinen?
    1 teelusikallinen painaa noin 5 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 ruokalusikallinen?
    1 ruokalusikallinen painaa noin 15 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 millilitra?
    1 millilitra painaa noin 1 gramman.

  • Montako grammaa on 1 senttilitra?
    1 senttilitra painaa noin 10 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 desilitra?
    1 desilitra painaa noin 100 grammaa eli 0,1 kg.

  • Monko grammaa on 1 litra?
    1 litra painaa noin kilon eli 1 000 grammaa.

Montako grammaa on 1 cup?

Montako grammaa on 1 cup?

  • Montako grammaa on 1 cup jauhoja?
    1 cup vehnäjauhoja painaa 128 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 cup sokeria?
    1 cup sokeria painaa 225 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 cup voita?
    1 cup voita painaa 225 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 cup maitoa?
    1 cup maitoa painaa 230 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 cup manteleita?
    1 cup manteleta painaa 140 grammaa.

  • Montako grammaa on 1 cup fariinisokeria?
    1 cup fariinisokeria painaa noin 220 grammaa.

Millilitrasta litraan

Millilitrasta litraan

  • Montako senttilitraa on yksi desilitra?
    1 desilitra on 10 senttilitraa.

  • Montako senttilitraa on yksi litra?
    1 litra on 100 senttilitraa.

  • Montako millilitraa on yksi desilitra?
    1 desilitra on 100 millilitraa.

  • Montako millilitraa on yksi litra?
    1 litra on 1 000 millilitraa.

Uunin lämpötila – tasalämpöuuni ja kiertoilmauuni

Uunin lämpötila – tasalämpöuuni ja kiertoilmauuni

Kiertoilmauunissa ruoan kypsentämiseen riittää pienempi lämpötila kuin perinteisessa tasalämpöuunissa. Miten eri tyyppiset uunien lämpötilat vastaavat toisiaan?

Miten kiertoilmauunin lämpötila vastaa tavallisen uunin lämpötilaa?
50 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 50 astetta tasalämpöuunissa
70 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 75 astetta tasalämpöuunissa
110 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 120 astetta tasalämpöuunissa
125 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 140 astetta tasalämpöuunissa
140 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 155 astetta tasalämpöuunissa
160 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 175 astetta tasalämpöuunissa
180 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 200 astetta tasalämpöuunissa
200 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 220 astetta tasalämpöuunissa
220 astetta kiertoilmauunissa ➡️ 245 astetta tasalämpöuunissa

Uunin lämpötila – Fahrenheitit ja celsiukset

Uunin lämpötila – Fahrenheitit ja celsiukset

Yhdyvaltalaisten reseptien mukaan leipoessa ja kokatessa päänvaivaa voivat aiheuttaa mittayksiköiden lisäksi myös fahrenheiteina ilmoitetut kypsennyslämpötilat. Alle on koottu eri lämpötilojen vastaavuudet kotikokin helpotukseksi:

Fahrenheitista celciukseksi
250 °F ➡️ 120 °C
275 °F ➡️ 135 °C
300 °F ➡️ 149 °C
325 °F ➡️ 162 °C
350 °F ➡️ 176 °C
375 °F ➡️ 190 °C
400 °F ➡️ 204 °C
425 °F ➡️ 218 °C
450 °F ➡️ 232 °C
475 °F ➡️ 246 °C
500 °F ➡️ 260 °C

Taikinaa jauhotetaan

JAUHOT – GRAMMOISTA DESILITROIKSI: Leipoessa ainesosien määrien kanssa on syytä olla tarkkana.

© iStock

1 Grammat desilitroiksi: sokeri ja muut makeuttajat


Paljonko on desilitra sokeria grammoina? Painaako ruokosokeri saman verran kuin fariinisokeri?

Katso alta, miten eri makeuttajat muuntuvat grammoista desilitroiksi.

Sokeri ja muut makeuttajat: grammat desilitroiksi1 dl1 rkl1 tl1 US cup
Fariinisokeri60 g10 g3 g220 g
Hunaja145 g21 g7 g340 g
Muscovadosokeri80 g12 g4 g200 g
Raesokeri85 g12 g4 g192 g
Siirappi145 g21 g7 g330 g
Sokeri (ruokosokeri)90 g13,5 g4,5 g250 g
Sokeri (valkoinen)85 g14 g4 g225 g
Tomusokeri50 g8 g2,5 g130 g
Vaniljasokeri86 g15 g3 g230 g
Lähde: Tanskan elintarvikeinstituutti
Sokeria ja ruokosokeria

SOKERI – GRAMMAT DESILITROIKSI: Paljonko painaa desilitra sokeria verrattuna desilitraan siirappia?

© iStock

2 Grammat desilitroiksi: maustekastikkeet, kahvi, kaakao ja öljy


Paljonko öljy painaa grammoina? Entä ruokalusikallinen ketsuppia? Katso esimerkiksi maustekastikkeiden mittamuunnokset alta.

Maustekastikkeet, kahvi, kaakao, öljy: grammat desilitroiksi1 dl1 rkl1 tl1 US cup
Balsamietikka100 g10 g4 g220 g
Chilikastike100 g16 g5 g340 g
Dijoninsinappi100 g18 g6 g200 g
Etikka90 g14 g5 g192 g
Kaakao45 g7 g2,5 g230 g
Kahvi (pakastekuivattu)2,8 g1 g250 g
Kahvi (pikakahvi)35 g5 g2 g225 g
Kahvi (suodatinjauhatus)35 g5 g2 g330 g
Ketsuppi95 g16 g5 g
Kikherneet75 g11 g3,5 g
Maapähkinävoi90 g14 g5 g
Öljy90 g14 g5 g
Paahdettu sipulirouhe30 g5 g1,5 g
Rémouladekastike95 g14 g5 g
Rusinat60 g10,5 g2,5 g
Sinappi95 g16 g5,5 g
Sitruunamehu90 g14 g5 g130 g
Tee35 g6 g2 g
Tomaattipyree95 g16 g5 g
Lähde: Tanskan elintarvikeinstituutti
Teelusikallinen maapähkinävoita

MAAPÄHKINÄVOI – GRAMMAT DESILITROIKSI: Paljonko painaa teelusikallinen maapähkinävoita? Me selvitimme – katso vastaus taulukosta.

© iStock

3 Grammat desilitroiksi: kylmätuotteet


Montako desilitraa on 100 grammaa voita? Paljonko kananmuna painaa? Montako grammaa on desilitra rahkaa?

Katso eri kylmätuotteiden mittojen muunnokset.

Kylmätuotteet: grammat desilitroiksi1 dl1 rkl
Jogurtti100 g13 g
Kananmuna (kokonainen, suuri)2 kpl
Kermavaahto50 g8 g
Kreikkalainen jogurtti100 g15 g
Maito100 g15 g
Maitorahka100 g15 g
Majoneesi95 g14 g
Munankeltuainen5 kpl
Munanvalkuainen2,5 kpl
Raejuusto100 g15 g
Ranskankerma100 g15 g
Skyr100 g15 g
Tuorejuusto100 g15 g
Vesi100 g15 g
Voi (kylmä)95 g14 g
Voi (sulatettu)90 g14 g
Lähde: Tanskan elintarvikeinstituutti
voita paketti

PALJONKO PAINAA KYLMÄ VOI? Entä sulatettu? Vastaus löytyy taulukosta.

© iStock

4 Grammat desilitroiksi: mausteet


Paljonko painaa ruokalusikallinen suolaa – tai leivinjauhetta? Paljonko on ylipäänsä teelusikallinen grammoina?

Katso alta, paljonko eri mausteet painavat.

Mausteet1 rkl1 tl
Basilika (kuivattu)2,3 g1 g
Curry (jauhettu)7 g2,5 g
Inkivääri (jauhettu)6 g2,2 g
Kaneli (jauhettu)7 g2,5 g
Kardemumma (jauhettu)6 g2,1 g
Korianteri (jauhettu)6 g2 g
Kumina (siemen)7 g3 g
Leivinjauhe11 g5 g
Maustepippuri (jauhettu)7 g2,7 g
Mustapippuri (jauhettu)8 g3 g
Mustapippuri (kokonainen)9 g4 g
Neilikka (jauhettu)8 g2,7 g
Oregano (kuivattu)3 g0,7 g
Paprika (jauhettu)6 g2,3 g
Rakuuna (kuivattu)1,5 g0,5 g
Rosmariini (kuivattu)4,5 g1 g
Ruokasooda15 g5 g
Suola (hieno)20 g7 g
Suola (hiutale)10 g5 g
Suola (karkea)13 g4 g
Timjami (kuivattu)3 g0,7 g
Lähde: Tanskan elintarvikeinstituutti
Mausteita ripotellaan ruokaan

MAUSTEET – GRAMMAT DESILITROIKSI: Paljonko painaa teelusikallinen suolaa? Katso taulukosta!

© iStock

5 Grammat desilitroiksi: pähkinät ja siemenet


Paljonko painaa desilitra manteleita – tai ruokalusikallinen? Katso vastaus taulukosta, jonka avulla muunnat helposti grammat desilitroiksi ja ruokalusikallisiksi.

Pähkinät ja siemenet: grammat desilitroiksi1 dl 1 rkl
Auringonkukansiemenet50 g10 g
Hasselpähkinät (kokonaiset)65 g9 g
Hasselpähkinät (rouhitut)46 g7 g
Maapähkinät60 g16 g
Mantelit (kokonaiset)65 g7 g
Mantelit (kuoritut ja rouhitut)100 g7 g
Mantelit (rouhitut)45 g7 g
Pellavansiemenet68 g12 g
Pinjansiemenet55 g14 g
Pistaasipähkinät48 g7 g
Ruisjyvät59 g7 g
Ruisrouhe55 g8 g
Saksanpähkinät (kokonaiset)40 g7 g
Saksanpähkinät (rouhitut)35 g7 g
Seesaminsiemenet57 g10 g
Speltti70 g11 g
Vehnärouhe55 g8 g
Lähde: Tanskan elintarvikeinstituutti
Manteleita, pistaasipähkinöitä ja cashewpähkinöitä

PÄHKINÄT JA SIEMENET – GRAMMOISTA DESILITROIKSI: Pähkinöiden painossa on eroja. Katso taulukosta, paljonko desilitra eri pähkinöitä painaa.

© iStock

6 Mittayksiköt