Banaanileipä on monen kotikokin luottoherkku, joka taltuttaa terveellisimpänäkin versiona makeanhimon ja maistuu taatusti etenkin jokaiselle banaanin ystävälle. Korona-aikana sen suosio on ainakin nettihakujen perusteella noussut uusiin ulottuvuuksiin – banaanileipä on nopea pyöräyttää esimerkiksi etätyöläisen kahvitunnin pelastajaksi.
Banaanileipä on eräänalainen leivän ja leivonnaisen hybridi tai välimuoto. Se on herkullisen mehevää, mutta siinä ei yleensä käytetä samaan tapaan rasvaa ja sokeria kuin vaikkapa banaanikakussa, sen sijaan banaanileipätaikinaan voidaan lisätä vaikkapa kaurahiutaleita.
Banaani tuo leipään yleensä riittävästi makeutta jo itsessään, ja etenkin jokaiselle banaanin ystävälle banaanileipä onkin erinomainen vaihtoehto perinteisille leivonnaisille.
Ei lainkaan! Banaanileivän valmistus käy varsin helposti, ja sen ehtii pyöräyttää kahvipöytään silloinkin, kun vieraat ovat jo matkalla. Ainekset vain sekoitetaan esimerkiksi tehosekoittimessa, kaadetaan vuokaan ja pannaan uuniin kypsymään. Helpommaksi leivonta ei enää tule!
Banaanileipätaikinaa ei tarvitse vaivata eikä nostattaa.
Banaanileipään tarvitaan yksinkertaisimmillaan vain 4 ainesosaa:
- Kananmunaa
- Jauhoja tai hiutaleita
- Banaania
- Leivinjauhetta
Tämän perusversion lisäksi banaanileipätaikinaa voi tuunata monin tavoin, ja reseptistä voi periaatteessa korvata kaiken muun paitsi banaanin. Banaanileivän helppous piilee myös siinä, että ainekset löytyvät usein valmiiksi kotikeittiöstä.
Meidän reseptissämme käytetään leivinjauhetta, mutta nostatusaineena voi käyttää myös esimerkiksi taikinajuurta tai ruokasoodaa, jos taikinaan on tulossa jotakin hapanta, kuten jogurttia.
Banaanileivän valmistukseen menee noin tunti, mutta suurin osa ajasta menee leivän kypsymiseen uunissa – taikina on tehty noin kymmenessä minuutissa.
Moniin muihin leivonnaisiin ja välipaloihin verrattuna banaanileipää voi kutsua hyvällä syyllä terveelliseksi. Reseptimme mukaan valmistettuna siinä on alle 100 kilokaloria energiaa yhtä siivua kohden. Banaanit itsessään tuovat leipään makeutta, jolloin taikinaan ei tarvitse lisätä juuri sokeria. Taikinassa voi käyttää sulatettua voita tai öljyä, mutta banaanileivästä saa maukasta ilmankin niitä.
Banaani auttaa kerryttämään päivittäistä kasvis- ja hedelmäsaldoa, ja siitä saa myös kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita, kuten sydäntä ilahduttavaa kaliumia. Banaanileivästä voi tehdä monia eri versioita – annamme seuraavassa parhaat vinkkimme superterveellisen banaanileivän valmistukseen.
Banaanileivästä voi tuunata vieläkin terveellisemmän käyttämällä taikinassa vehnäjauhojen sijaan esimerkiksi kaurahiutaleita, täysjyvävehnäjauhoja tai täysjyväspelttijauhoja. Kaurahiutaleet voi halutessaan jauhaa myös hienoksi jauhoksi.
Täysjyväjauhoilla ja -hiutaleilla banaanileipään saa enemmän kuitua. Taikinasta voi myös jättää kokonaan pois sokerin ja rasvan, jos haluaa keventää leivän energiapitoisuutta entisestään.
Banaanileivässä käytetään tyypillisesti sokeria, mutta se ei ole suinkaan välttämätöntä. Kun taikinassa käytetään kunnolla kypsyneitä banaaneja, lisämakeutusta ei välttämättä tarvita lainkaan. Jos banaanileipään haluaa kuitenkin lisämakeutta, taikinaan voi lisätä esimerkiksi hieman hunajaa, siirappia, taateleita tai fariinisokeria.
Banaanileipään saa uusia makuja myös esimerkiksi seuraavilla mausteilla:
Banaanileivästä voi tehdä luksusherkkuversion lisäämällä taikinaan rouhittua suklaata tai sulattamalla hieman suklaata uunista tulleen leivän päällä.
Taikinaan voi lisätä myös rouhittuja pähkinöitä tai manteleita.
Banaanileipää voi aivan hyvin tehdä ilman voita. Banaanileivän amerikkalaiseen versioon sokeri ja voi kuuluvat.
Netistä löytyy reseptejä, joissa taikinaan tulee voita tai öljyä, mutta niitä ei tarvita mitenkään välttämättä. Banaani itsessään riittää tekemään banaanileivästä kuohkean ja mehukkaan.
Banaanileipä maistuu mainiosti sinälläänkin, mutta sen päällisenä voi kokeilla esimerkiksi maapähkinävoita, hunajaa, kaakao- ja pähkinälevitettä, tuorejuustoa tai voita. Myös esimerkiksi marjat maistuvat banaanileivän kanssa.
Banaanileipä sopii niin aamiaiselle, välipalaksi kuin kahvileiväksikin. Siitä voi tehdä myös pikkuvuoissa valmiita annospaloja esimerkiksi evääksi.
Banaanileivästä voi valmistaa myös vegaaneille ja erilaisiin ruoka-aineallergioihin sopivia versioita. Maidon voi esimerkiksi korvata hyvin kasvipohjaisella juomalla, kuten mantelijuomalla.
Kananmuna on sen sijaan hieman hankalampi vaihdettava, sillä munalla on ruoanlaitossa monia tehtäviä. Helpointa on käyttää munien sijaan vain enemmän banaania, sillä banaanit antavat leivälle kosteutta ja sitovat ainesosia munien tapaan. Käytä taikinassa tällöin tuplasti banaania suhteessa kuiviin aineisiin.
Munan sijaan taikinaan voi myös lisätä pari desilitraa omenasosetta tai käyttää chian siemeniä tai pellavansiemeniä: sekoita ruokalusikallinen siemeniä 3 desilitraan vettä ja anna tekeytyä 3 minuuttia, jolloin ne toimivat hieman kananmunan tapaan.
Vegaaniversiossa ei myöskään käytetä esimerkiksi hunajaa, voita tai suklaata.
Banaanileipä säilyy noin 3–4 päivää pussiin suljettuna jääkaapissa tai huoneenlämmössä.
Pari päivää vanhaa leipää voi myös mainiosti paahtaa leivänpaahtimessa.
Banaanileipä sopii hyvin pakastettavaksi. Laita tarvittaessa leivinpaperia siivujen väliin, jos haluat sulattaa niitä yksittäin. Myös kypsiä banaaneja voi pakastaa seuraavaa taikinaa varten odottamaan.
Kypsät, pakastetut banaanit sopivat myös banaanilettujen ja smoothieiden raaka-aineeksi – herkuttelu on näin myös ruokahävikkiä pienentävä ekoteko. Banaanit ovat nimittäin ruotsalaistutkimuksen mukaan yksi yleisimmistä biojätteeseen päätyvistä ruoista.
Banaanileipä pitää sulatettunakin edelleen kuohkeutensa ja mehevyytensä.