Chian siemenet – pikkuruiset terveyspommit
Kaksi lusikallista chian siemeniä sisältää yhtä paljon kalsiumia kuin useampi maitolasillinen, enemmän omega-3-rasvahappoja kuin lohifilee ja 30 % enemmän antioksidantteja kuin mustikka.
Kaksi lusikallista chian siemeniä sisältää yhtä paljon kalsiumia kuin useampi maitolasillinen, enemmän omega-3-rasvahappoja kuin lohifilee ja 30 % enemmän antioksidantteja kuin mustikka.
Muinaiset asteekit söivät chian siemeniä saadakseen lisää energiaa, voimaa ja kestävyyttä taisteluun. Suomeen terveelliset chian siemenet tulivat vasta 2000-luvun puolella, ensin luontaistuotekauppoihin ja sittemmin myös marketteihin. Suosiolle on syynsä, sillä pienet terveyspommit sisältävät runsaasti terveydelle hyödyllisiä ainesosia.
1. Kuitua: Ruokalusikallisessa chian siemeniä on kuitua peräti 5 grammaa - siis enemmän kuin kuitusisällöstään tunnetuissa pellavansiemenissä, seesaminsiemenissä tai auringonkukansiemenissä. Kuitu sitoo jopa 27 kertaa painonsa verran nestettä ja lisää sen ansiosta suolen sisältöä. Kun suolessa on massaa, suoli toimii paremmin ja ruoka pitää pidempään kylläisenä. Kuitu myös hillitsee verensokerin rajuja heilahteluja.
2. Omega-3-rasvahapot: Kahdessa lusikallisessa chian siemeniä on enemmän omega-3-rasvahappoja kuin kokonaisessa lohifileessä, mutta vain rasvainen kala sisältää EPA- ja DHA-rasvahappoja, jotka vahvistavat immuunijärjestelmää ja hermostoa, joten kalaa ei kannata korvata kokonaan siemenillä.
Chian siemenet ovat kuitenkin oiva kasvipohjaisten omega-3-rasvahappojen lähde ja hyvä monityydyttymättömien rasvahappojen lähde. Monella meistä näiden rasvahappojen saanti jää liian vähäiseksi.
3. Proteiini: Chian siemenet ovat yksi kasvikunnan parhaista proteiininlähteistä. Proteiini pitää kylläisenä.
4. Kalsium: Chian siemenissä on runsaasti luuston hyvinvointia edistävää kalsiumia, joten se on hyvä kalsiumin lähde niille, joille maito ei maistu. 1 rkl chian siemeniä täyttää 6 % päivän kalsiumintarpeesta.
5. Antioksidantit: Chian siemenissä on immuunijärjestelmää tukevia antioksidantteja, jotka auttavat elimistöä suojautumaan vapaiden happiradikaalien aiheuttamilta hapettumisreaktioilta ja hidastavat siten ikääntymisen merkkejä.
Chian siemenet
Murskaaminen: Jos haluat varmistaa, että elimistö pystyy ottamaan talteen siementen hyödylliset rasvahapot, siemenet kannattaa murskata morttelissa tai jauhaa tehosekoittimella. Murskatuissa siemenissä on mieto pähkinän maku, joka sopii moniin ruokiin.
Idätys: Chian siemenissä on fytiiniä, joka voi heikentää vitamiinien ja kivennäisaineiden imeytymistä. Kun idätät siemenet, fytiini hajoaa. Siemenet itävät noin 5-6 vuorokaudessa. Käytä ituja ruuan lisänä.
Chian siemenet sopivat moneen muuhunkin käyttöön idättämisen lisäksi. Moni tekee siemenistä tuorepuuroa aamiaiseksi. Chian siemeniä voi myös lisätä esimerkiksi itse tehtyihin sämpylöihin, leivonnaisiin tai lettuihin, smoothieihin tai skyrin, pastan tai salaatin lisukkeeksi.
Chian siemeniä voi nauttia monella eri tavalla, mutta yhtä tapaa kannattaa välttää: älä siis nauti siemeniä kuiviltaan ilman liottamista ja juo sen jälkeen vettä.
Yhdysvalloissa chian siemenet olivat alkaneet turvota niitä lusikallisen kuiviltaan nauttineen miehen ruokatorvessa, ja apuun tarvittiin lääkäriä, joka onnistui siirtämään siemenmassan miehen vatsalaukkuun, jotta tämä pystyi jälleen nielemään.
Säilytä chian siemenet kuivassa paikassa, suljetussa rasiassa ja huoneenlämmössä. Voimakkaat tuoksut voivat tarttua siemeniin.
Chian siemenet säilyvät pitkään.