Tyhjeneekö vatsasi vain harvoin? Ja kun lopulta saat ulostettua, uloste on kovaa ja prosessi tuskallinen? Vaivasi on todennäköisesti ummetus. Kerromme, miksi ummetusta esiintyy ja mitä sille voi tehdä.
Noin kahtakymmentä prosenttia ihmisistä vaivaa ajoittain ummetus.
Kaikeksi onneksi asiaa voi autta useimmiten itse sekä ehkäisemällä että hoitamalla ummetusta. Tässä artikkelissa kerrotaan mm., mistä ummetus johtuu, voiko ummetusta ehkäistä tai hoitaa luumuja syömällä ja miten ummetusta voi välttää
Ummetus tarkoittaa sitä, että uloste kasaantuu suolistoon sen sijaan, että se siirtyisi normaaliin tapaan vaivatta ulos peräsuolesta ulostettaessa.
Paksusuoli tarvitsee ruuassa olevaa kosteutta, ja mitä kauemmin ruualta kuluu suoliston läpi kulkemiseen, sitä kuivemmaksi ja möykkyisemmäksi uloste ehtii kovettua ennen paksusuoleen päätymistään.
Normaalisti ruokailusta ehtii kulua noin vuorokausi siihen, kun ruoka on ehtinyt koko ruuansulatuskanavan päästä päähän ja poistuu kehosta ulosteena.
Paksusuolen supistelu huolehtii yleensä jätteen siirtymisestä päätepisteeseen. Epäterveelliset elämäntavat voivat kuitenkin heikentää paksusuolen liikkeitä. Ikävä tilanne on useimmiten onneksi korjattavissa, sillä ummetusta on mahdollista sekä hoitaa että ehkäistä.
Syitä voivat olla vähäkuituinen ravinto, vähäinen vedenjuonti, liikunnan puute ja se, että WC:ssä ei käydä riittävän usein. Tutun rytmin katkeaminen lomalla saattaa johtaa ummetukseen.
Joudut pinnistelemään tavallista ankarammin saadaksesi suolen tyhjenemään.
WC-käynnin jälkeen tuntuu kuin suoli ei olisi tyhjentynyt kunnolla.
Sinulla on pahoinvointia, vatsakipuja, oksetusta tai muuten epämukava olo.
96 % ihmisistä ulostaa joka päivä.
Miten ummetusta voi tehokkaimmin hoitaa?
Ummetus lähtee yleensä samoilla keinoilla, joilla ummetusta voi ehkäistä – kuitupitoinen ravinto, liikunta ja riittävä juominen. Aina se ei kuitenkaan riitä, ja akuuttiin tai hyvin vaikea ummetus voi edellyttää sekä laksatiivia (ulostuslääkettä) että suolen toimintaa kiihdyttävää lääkettä.
Fysioterapiaa voidaan hyödyntää lantionpohjan lihasten ja sulkijalihasten vahvistamiseen, jos ummetus johtuu niistä.
Joskus harvoin erikoistapauksissa ummetus voidaan joutua hoitamaan suolen toiminnan tahdistimella. Tahdistin lähettää pieniä sähköiskuja sakraalihermoihin, jotka sijaitsevat selän alaosassa ja ovat yhteydessä virtsankulkua ja suolen toimintaa sääteleviin kehon järjestelmiin.
Akuutti ummetus hoituu yleensä suolen toimintaa aktivoivalla lääkkeellä.
On myös lääkkeitä, jotka lisäävät suolen sisällön nestepitoisuutta, mutta eivät ole riittävän tehokkaita akuuttia ummetusta hoitamaan. Voit myös koettaa lievittää ummetusta syömällä luumuja, sillä ne edistävät suolen liikettä.
Luumuja on kuitenkin syötävä reilu annos – ja mieluiten ennen nukkumaanmenoa. Useimmilla ihmisillä ulostustarve tulee aamulla, ja siksi ulostuslääkekin tulisi, mikäli suinkin mahdollista, ottaa nukkumaan mennessä, jotta se tehoaa ummetukseen heti aamulla herätessä.
LUUMUILLA VOI HELPOTTAA UMMETUSTA Luumuissa on ruuansulatuksen käynnistävää sokerilajia.
Millaisia ummetuslääkkeitä on?
Ulostuslääkkeet vaikuttavat joko pehmittämällä suolen sisältöä tai vaikuttamalla suolen liikkeisiin.
KOLMENLAISIA UMMETUSLÄÄKKEITÄ
Suolen sisältöön vaikuttavat ummetuslääkkeet. Pehmittävät ulosteen koostumusta. Tämäntyyppinen lääke auttaa, jos ummetus johtuu siitä, että ulostaa harvoin.
Suolen liikettä edistävät ummetuslääkkeet** Nämä lääkkeet auttavat hidasta ruuansulatusta. Hidas ruuansulatus voi olla synnynnäistä tai johtua sairaudesta, lääkkeistä tai liikunnan puutteesta.
Ulostamistarvetta kiihdyttävät ummetuslääkkeet. Käytetään suoraan peräsuoleen, jossa ne laukaisevat ulostusrefleksin. Näitä lääkkeitä käytetään ummetusta lievittämään, jos uloste ei tule muulla tavoin.
RIITTÄVÄ NESTEENSAANTI LIEVITTÄÄ JA EHKÄISEE UMMETUSTA Ulostuslääkkeen kanssa on juotava riittävä määrä nestettä, jotta se tehoaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Jos ummetus tulee yhtäkkiä ilman mitään syytä, eikä ongelma ratkea itsestään kahdessa viikossa, on syytä mennä lääkäriin.
Jos lisäksi myös pyörryttää, väsyttää, iho on kalpea, paino putoaa tai peräsuolesta tulee verta, voi ummetus pahimmillaan olla oire jostain vakavasta sairaudesta.
Miten ummetusta voi ehkäistä?
1. Syö enemmän kuitua
Vihannekset ja täysjyvätuotteet ovat parasta ruokaa ruuansulatuksen hemmotteluun ja ummetusta ehkäisemään. Molemmissa on ravintokuitua, joka imee nestettä ja tekee ulosteesta pehmeämpää ja runsaampaa. Kun suolessa on enemmän massaa, se supistelee tehokkaammin, jolloin uloste myös etenee suolessa, eikä jää kovettumaan ja tule ummetusta.
Koska ihmiset ovat erilaisia, on kuitenkin tärkeää kuunnella oman kehon viestejä. Jos epäilet jonkin ruuan aiheuttavan ummetusta, pidä taukoa sen syönnistä. Jos ongelma häviää, aavistuksesi osui oikeaan.
Ummetusta voi ehkäistä niinkin hauskoilla keinoilla kuin kunnon naurulla ja kovaäänisellä laululla. Laulaminen ja nauraminen saavat nimittäin keskivartalon lihakset hieromaan maha-suolikanavaa sisältäpäin ja samalla keskikehon lihakset pysyvät kunnossa ja edistävät suolen liikettä.
3. Istu oikein pöntöllä
Jos ravintokuitu ja liikunta eivät auta ummetukseen, pieni jakkara voi auttaa. Jalkajakkaran avulla yli 70 prosenttia erääseen tutkimukseen osallistuneista sai ulostettua nopeammin, ja 90 prosenttia sanoi ulostamisen vaatineen vähemmän ponnistelua.
JAKKARA JALKOJEN ALLA PÖNTÖLLÄ EHKÄISEE UMMETUSTA Kyykkyasento ohjaa suolen kulmaan, jossa uloste tulee ulos helpommin.
On tärkeää mennä vessaan silloin, kun tarve tulee. Pidättäminen pakottaa ulosteen taaksepäin paksusuolessa, mikä voi johtaa ummetukseen, koska uloste ehtii kuivua. Mitä kauemmin kakka viipyy suolessa, sen vaikeampi sitä on saada ulos.
25 %lukijoistamme haluaa käydä vessassa isommalla asialla vain kotonaan.
4. Päästä paha ilma pois
Pieraiseminen voi tuntua sosiaaliselta itsemurhalta, mutta todellisuudessa on tärkeää päästää ilma ulos tarvittaessa. Ilman pidätteleminen voi johtaa turvotukseen ja sitä tietä kasvattaa myös ummetuksen riskiä.
5. Liikunta ehkäisee ummetusta
Liikunta stimuloi suolen luonnollista supistelua, edistää ruuansulatusta ja ehkäise sisäisen putkiston tukkeutumista. Vähäinenkin liikunta, kuten työpöydän ääressä seisominen tunnin ajan tai kumartuminen ja kyykistyminen muutaman kerran päivässä, auttaa aktivoimaan suolen toimintaa.
Voit itse testata, kauanko ruoka kulkkee suoliston läpi. Lääkärissä testissä käytetään kapselia, jonkä sisältö näkyy röntgenissä.
Oman ruuansulatusnopeutensa voi mitata nielemällä tölkkimaissia pureskelematta ja tarkkailemalla, milloin ulosteeseen ilmestyy maissin jyviä tai kuoria.
Syö purkkimaissia ja niele osa pureskelematta. Keltaiset jyvät on helppo erottaa ulosteen seasta.
Tarkkaile ulostettasi esimerkiksi virittämällä pönttöön "haavi", joka estää ulosteen katoamisen pöntön mutkaan.
Tarkista näkyykö tuo toksessa maissinjyviä. Ne erottuvat helposti muusta ulosteesta.
Kun ulosteen seassa on maissia, merkitse taas kellonaika muistiin. Nyt voit laskea, montako tuntia ruuansulatus kesti.
Jos ruuansulatuksessa kesti kolme vuorokautta, ruuansulatuksesi toimii hitaasti. Hitaus voi johtua monista eri syistä. Se voi olla synnynnäistä, johtua lääkkeistä tai sairauksista tai viitata pahimmillaan jopa kasvaimeen. Esimerkiksi selkäydinkanavaa painava kasvain voi jarruttaa tai jopa pysäyttää suoliston luontaisen, supistelevan liikkeen ja aiheuttaa siten ummetusta. Myös paksusuolessa sijaitseva kasvain voi tukkia ulosteen reitin ja aiheuttaa ummetuksen. Yleensä syy on kuitenkin paljon vaarattomampi.