Bataattia käytetään perunan tapaan, uunissa, pannulla tai grillissä paistettuna, soseena, keitettynä tai höyrytettynä. Bataatista saa vaikka mitä! Perunan kaukainen, hiukan makeammalta maistuva sukulainen on ravitsemuksellisesti hyvin samankaltainen kuin peruna, joskin hieman kuitupitoisempi. Hyviä bataattireseptejä saat täältä!
Perunasalaatti kuuluu ainakin kesään, vappuun ja uuteenvuoteen ja miksei muulloinkin. Kokeile erilaisia. Etikkainen kastike estää perunoita tummumasta.
MUTTA ei vihannes. Peruna kuuluu kasviksiin ja lasketaan juureksiin, niin kuin mm. palsternakka, lanttu, nauris, punajuuri ja porkkana. Perunaa ei kuitenkaan lasketa sen runsaan tärkkelyksen vuoksi ravintosuositusten päivän 500 grammaan kasviksia, vaan se kuuluu lisukkeena samaan kastiin riisin ja pastan kanssa. Kasvissuosituksiin sen sijaan mahtuvat porkkana ja kaalit, kuten kukkakaali, ruusukaali ja parsakaali.
Näin keität perunat
Valitse perunat käyttötarkoituksen mukaan. Kaupassa punaisessa pussissa on jauhoisia muussiin ja uuniperunoiksi sopivia perunoita, keltaisessa yleisperunoita ja vihreässä kiinteitä keitettäväksi, keittoihin, laatikoihin ja salaatteihin sopivia lajikkeita. Tässä parhaat perunankeittovinkit:
VARHAISPERUNAT
Keittoaika: 6–8 min
Puhtaita varhaisperunoita ei tarvitse kuoria vaikkei niistä kuori ihan sormissa pyöräyttelemällä lähtisikään. Keitinveden suola antaa makua ja auttaa perunoita pysymään ehjinä. Suolattomassa vedessä perunan pinta vettyy osmoottisen paineen vaikutuksesta. Sopiva määrä mieluiten karkeaa merisuolaa on noin 6 g eli 1 tl litralle. Kaada vesi pois, kun isoin peruna on lähes kypsä. Taittele puhdas keittiöpyyhe perunoiden päälle imemään kosteutta ja anna perunoiden vetäytyä hetki.
SYYSPERUNAT
Keittoaika: vähintään 25–30 min
Syksyä kohti mentäessä perunoihin kertyy lisää kypsennysaikaa pidentävää tärkkelystä. Talvella vanhojen perunoiden keittoaika on noin 25–30 minuuttia miedolla lämmöllä kannen alla. Keitä perunat kuorineen, niin vitamiinit eivät karkaa keitinveteen. Tiheä kypsyyden kokeileminen nopeuttaa perunoiden hajoamista. Tilkka etikkaa tai sitruunamehua keitinvedessä estää suolan tavoin perunoita hajoamasta. Perunoiden kuoriminen on tarpeellinen taito, tee siitä hauska leikki lapsille¨.
MUUSSIPERUNAT
Keitinveteen EI tarvita suolaa. Sitä lisätään vain pitämään jauhoiset perunat paremmin koossa.
Valitse muussiin tärkkelyspitoisia perunoita, esimerkiksi Rosamundaa tai Pitoa, kuori ja lohko perunat ja keitä ne vähässä vedessä, jossa ei ole suolaa estämässä hajoamista. Muussaa perunat keitinvesitilkan kanssa, se estää sosetta muuttumasta liisteriksi. Varhaisperunoiden tärkkelys ei riitä hyvään muussiin.
ISOT JA PIENET
Keittoaika: vaihtelee perunoiden koon mukaan. Ks. yllä.
Poimi pussiin samankokoisia perunoita silloin kun ostat irtoperunoita, niin ne kypsyvät yhtä aikaa. Jos perunat ovat eri kokoisia, lohko isoimmat, tai lisää ne keitinveteen ensin ja jatka sitten pienemmillä muutaman minuutin välein parissa erässä koon mukaan. Kypsä peruna pysyy haarukassa kun nostat sitä keitinvedestä.
Ovatko perunat terveellisiä?
Perunaa on suotta tuupittu syrjään suomalaisten lautasilta riisin ja pastan tieltä. Perunalle kannattaa antaa lautasmallin mukainen neljännes annoksesta. Peruna on edullista lähiruokaa, jolla on pieni hiilijalanjälki, ja se on erinomainen, kotimainen lisuke:
Sisältää hyvin vähän rasvaa.
Vähäkalorisempi kuin riisi tai pasta.
Kolesteroliton ja sisältää C- ja B-vitamiineja, magnesiumia, sinkkiä, kaliumia, kuparia sekä rautaa.
Hyväksi suolistolle, sillä perunassa on imeytymätöntä eli resistenttiä tärkkelystä, joka toimii elimistössä kuidun tavoin, ja jota hyödylliset suolistomikrobit käyttävät ravintonaan.
SÄÄSTÄ PERUNANKUORET – perunankuorissa on runsaasti kuitua ja vitamiineja, joten niitä ei kannata heittää pois.
Ihanteellinen lämpötila on 6–10 astetta. Jääkaapissa tärkkelys muuntuu sokeriksi ja perunoista tulee vetisiä ja liian kylmässä paleltuneen makuisia. Liian lämpimässä perunat kuivuvat ruttuisiksi ja alkavat itää.
Viileäkellari tai kylmiö on paras paikka perunoille.