Potilaan tunteet voivat olla hyvin ristiriitaiset, kun lääkärit kertovat, että syöpä on saatu hoidettua. Syövän sairastanut Jette kertoo raskaasta henkisestä prosessista opetellessaan tuntemaan itsensä uudestaan.
PELKO on jäänyt pysyväksi seuralaiseksi sen jälkeen, kun Jette sai syöpädiagnoosin. Keho on hoidettu – nyt on aika hoitaa mieltä.
”Kun ihmiset kysyvät, olenko nyt terve, vastaan: Kyllä, minulla ei ole enää syöpää mutta terve en ole.”
50-vuotias Jette Pedersen on sairastanut syövän jo kahdesti.
Parikymppisenä hän sairasti leukemian. Kului 25 vuotta, kun hän 48-vuotiaana huomasi rinnassaan kyhmyn, joka osoittautui pahanlaatuiseksi kasvaimeksi.
Rintasyöpähoitojen päättymisestä on kulunut nyt kahdeksan kuukautta.
”Olin äskettäin hautajaisissa. Ajattelin siellä: minulla kävi tuuri – hänellä valitettavasti ei. Se olisin yhtä hyvin voinut olla minä”, hän sanoo.
Syöpähoidot – kemoterapia, leikkaus ja sädehoito – ovat jättäneet nimittäin jälkensä: Jette tuntee olevansa jatkuvasti varuillaan.
Lue myös: Anette sairastui syöpään: ”Koin varastavani lapsiltani heidän lapsuutensa”
Silloinkin, kun hän sai sairaalassa lopulta tietää, että hoidot olivat tehonneet ja syöpä oli nyt poissa, hän otti tiedon vastaan varsin varautunein mielin.
”Lääkäri sanoi, että minulle ei ollut enää syöpää, mutta pystyin ajattelemaan vain: ‘Niinhän sinä sanot, mutta en voi täysin uskoa sitä‘”, Jette kertoo.
Jeten mielestä sairauden ja terveyden välille ei ylipäänsä voi vetää selkeää rajaa – ajatus kuulostaa hänestä itsestään varsin vieraalta.
”Syövän läpikäyminen on fyysisesti ja henkisesti niin rankkaa, että elimistö on jatkuvassa hälytystilassa, ja minun on vaikea hyväksyä tietoa siitä, että olen nyt todella vapaa syövästä. Sen pitäisi olla loogisesti ajateltuna totta, mutta en oikein pysty sisäistämään sitä", hän selittää.
Lue myös: Tutkija: Näin voit elää syövän uusiutumisen pelon kanssa
Sen sijaan Jetelle on hyvinkin tuttua se, miten ajatuksissa edelleen pyörii ”pelko, että sairastuu jälleen ja kuolee”, kuten hän asian muotoilee.
Tämän vuoksi hänen on hautajaisissa mahdotonta olla ajattelematta, että hän voisi itse olla se, joka makaa arkussa. Uusiutumisen pelko on kuin raskas taakka, jota ei voi ravistella pois.
”Tällä hetkellä sairastuminen on jatkuvasti mielessä. Pelkkä flunssakin herättää heti huolen siitä, onko kyseessä kenties merkki syövästä, tai jos huomaan kehossani turvonneen imusolmukkeen. Se ei ole mukavaa,” Jette toteaa.
Myös kontrollikäynnit sairaalassa vaativat tietoista ajatusten rauhoittamista.
Onneksi on myös asioita, jotka vetävät toiseen suuntaan, tuomiopäivän tunnelmista valoa kohti.
Jette on alkanut vähitellen kokea olevansa oma itsensä ja tuntea omakseen elämänsä, johon kuuluu paljon hyvää – rakkaita ystäviä, perhe ja työ.
Liikunta, kuten trampoliinijumppa, laitepilates ja pitkät kävelylenkit luonnossa tekevät myös hyvää niin keholle kuin sielullekin.
Hän on osallistunut myös mindfulnesskurssille, missä harjoitellaan kykyä olla läsnä nykyhetkessä. Vertaisryhmissä keskustelu on hälventänyt tunnetta siitä, että olisi yksin kokemuksensa kanssa.
Eniten Jette kokee kuitenkin hyötyneensä terapiasta, josta hän on saanut työkaluja kaikista vaikeimpien ajatusten käsittelyyn.
Elämään kuuluu kuitenkin jatkuva epävarmuus. Ei ole olemassa niitä vastauksia, joita Jette – ja kaikki muut syövästä selvinneet – epätoivoisesti etsivät. Syöpä voi mennä pois. Syöpä voi myös palata.
Siksi on tärkeää olla läsnä elämässä juuri nyt, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty.
”Hoitojen aikana kadotin itseni, kun työnsin tunteeni taka-alalle. Nyt minun on aika selvittää jälleen, kuka olen.”— Syövän kahdesti sairastanut Jette Pedersen
Jette on päättänyt, että tavallinen arki palaa lopulta takaisin, vaikka siinä voikin kestää kauan.
”En pääse koskaan eroon pelosta, mutta opin elämään sen kanssa. Olen tehnyt sen ennenkin.”