Kohdunrungon syöpä iskee erityisesti vanhempiin naisiin

Kohdunrungon syöpä ei ole useinkaan nuorten naisten tauti, sillä se iskee vain harvoin alle 40-vuotiaisiin. Riski suurenee iän myötä.

Kohdunrungon syöpä

KOHDUNRUNGON SYÖPÄ Kohdunrungon syöpä on naisten neljänneksi yleisin syöpä Suomessa.

© iStock

Kohdunrungon syöpä eli kohtusyöpä havaitaan yleensä jo varhaisessa vaiheessa, koska oireet ovat niin selviä. Huono uutinen on, että vaikka syöpä havaittaisiinkin varhain, hoitona on lähes aina kohdun ja munasarjojen poistoleikkaus.

Tämä vaikuttaa kuitenkin vain harvoin naisen hedelmällisyyteen, sillä suurin osa syövistä tulee vaihdevuosi-iän jo ohittaneille.

Kohdunrungon syöpä – kysymyksiä ja vastauksia

Mikä aiheuttaa kohdunrungon syöpää?

Kohdunrungon syöpä kehittyy, kun kohtuontelon sisäpinnan normaalit solut alkavat muuttua pahanlaatuisiksi.

Syövän tarkka kehittymismekanismi ei ole selvillä, mutta riskitekijöinä pidetään ylipainoa, diabetesta, pitkään jatkunutta hedelmällisyysikää eli pitkään kestäneitä kuukautisia, synnyttämättömyyttä ja kohdun limakalvon liikakasvua.

Kohdunrungon syöpä

KOHDUNRUNGON SYÖPÄ Tauti saa alkunsa, kun kohtuontelon sisäpinnan normaalit solut alkavat muuttua pahanlaatuisiksi.

© iStock

Kuka kuuluu kohdunrungon syövän riskiryhmään?

Kohdunrungon syöpä on naisten neljänneksi yleisin syöpä Suomessa. Tauti on harvinainen alle 40-vuotiailla, ja riski suurenee iän myötä. Yli 90 prosenttia sairastuneista on yli 50-vuotiaita ja puolet yli 65-vuotiaita.

Vaihdevuosioireiden hoito pelkällä estrogeenilla suurentaa riskiä sairastua kohtusyöpään.

Perinnölliseen paksusuolisyöpään liittyy myös suurentunut kohdunrungon syöpäriski, joten perinnöllisestä alttiudesta kärsivät ovat Suomessa yleensä seurantatutkimusten piirissä. Seurantaa tehdään 35 vuoden iästä alkaen.

Kohdunrungon syöpä – mitä oireita kannattaa tarkkailla?

Jos oireet alkavat hedelmällisessä iässä eli ennen vaihdevuosia, niihin kuuluvat mm. kuukautisten muuttuminen selvästi runsaammiksi tai kuukautisten välissä tulevat vuodot.

Vaihdevuosien alettua oireena on tavallisimmin verinen vuoto. Tutkimuksiin kuuluvat aina gynekologinen tutkimus, limakalvonäyte ja ultraäänitutkimus.

Syövän levinneisyys selvitetään kuvantamistutkimuksilla ja kaikututkimuksella. Kohdun limakalvonäyte on yleensä varma tapa selvittää syövän olemassaolo.

Miten kohdunrungon syöpää hoidetaan?

Suurin osa kohdunrungon syövistä löydetään niin varhaisessa vaiheessa, että syövästä paraneminen on vielä mahdollista.

Suomessa viiden vuoden kuluttua diagnoosista vuosina 2012–16 elossa oli 84 prosenttia potilaista. Hoitona on yleensä leikkaus, jossa poistetaan kohtu ja munasarjat.

Suuren leviämisriskin tapauksissa leikkauksessa poistetaan myös lantion alueen imusolmukkeita.

Miten kohdunrungon syöpäriskiä voi pienentää?

Liikunta on yleensäkin hyväksi terveyden edistämisessä, mutta ennen kaikkea kohdunrungon syövän ehkäisemiseksi liikkuminen on ensisijaisen tärkeää, koska ylipaino on selkeä tautiriskiä kasvattava tekijä.

Kohdunrungon syöpä näyttää olevan yleistymässä Suomessa, ja tämä johtuu suurelta osin siitä, että naiset elävät entistä pidempään. Myös ylipainon yleistymisellä on kuitenkin kehityksessä osansa.

Pienennä riskiä

PIENENNÄ RISKIÄ Lenkkarit jalkaan! Liikunta pienentää riskiä saada kohdunrungon syöpä

© iStock

Myös diabetes altistaa kohdunrungon syövälle ja ylipaino diabetekselle, joten tässäkin mielessä liikunta ja painon pitäminen kohtuullisissa lukemissa on tärkeää.

Jos saat hormonikorvaushoitoa vaihdevuosioireiden lievittämiseen, varmista, että saat estrogeenin lisäksi myös keltarauhashormonia.

Lähteet: Syöpäjärjestöt, Duodecim, Nordcan