Hammaslääkäri: Näin vältät pahanhajuisen hengityksen aamuisin
Moni kärsii aamuisin pahanhajuisesta hengityksestä. Pyysimme hammaslääkäriä kertomaan, miten aamuisin haisevasta hengityksestä pääsee eroon.
Moni kärsii aamuisin pahanhajuisesta hengityksestä. Pyysimme hammaslääkäriä kertomaan, miten aamuisin haisevasta hengityksestä pääsee eroon.
Pahanhajuinen hengitys aamuisin on aivan normaali ilmiö, mutta se ei lohduta siitä kärsivää. Hengityksen haisemista aamuisin voi kuitenkin itse ehkäistä parillakin konstilla.
Hampaissa, kielellä ja muualla suussa vilisee bakteereja. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan suussa saattaa olla noin 700 eri bakteeria. Pahanhajuinen hengitys aamuisin johtuu pääasiassa näistä bakteereista. Hammaslääkäri Christian Damgaard Kööpenhaminan yliopistosta sanoo, että syypää saattaa kuitenkin löytyä myös muualta.
Pahanhajuinen hengitys johtuu useimmiten rikkiä sisältävistä kaasuista, jotka ovat peräisin ruuan mukana elimistöön joutuvista bakteereista. Niitä voi tulla elimistöön esimerkiksi valkosipulista tai suun tai ruuansulatuskanavan yläosan tulehdusten seurauksena.
”Pahanhajuinen hengitys johtuu useimmiten heikosta suuhygieniasta.”
Jos bakteereja ei puhdisteta suusta pois, seurauksena voi olla parodontiitti, karies tai nielurisatulehdus. Pahanhajuinen hengitys voi kuitenkin johtua myös tupakoinnista, ruokavaliosta tai hoitamattomasta diabeteksesta.
Bakteereja on suussa esimerkiksi hampaiden pinnoilla ja niiden väleissä, kielessä ja suun pienissä onkaloissa sekä nielurisoissa. Bakteerit käyttävät ravinnokseen ruuan jäänteitä ja kuolleita ihosoluja ja hajottavat samalla niiden proteiineja, mikä tuottaa rikkiä sisältäviä kaasuja.
Rikkipitoiset kaasut taas haisevat pahalta.
Jos suu on kuiva, hengitys haisee todennäköisemmin pahalle. Sylki on nimittäin tärkeä ase bakteereja vastaan, koska se huuhtoo osan niistä pois. Hammaslääkärin mukaan kuivassa suussa bakteerit pääsevät kasvamaan rauhassa:
”Rikkipitoiset kaasut ovat vesiliukoisia, joten sylki auttaa vähentämään bakteerien määrää ja estämään pahanhajuista hengitystä. Nukkuessa syljeneritys hidastuu, jolloin sylki ei pääse huuhtelemaan suuta samalla tavoin kuin hereillä ollessa.”
Nukkuessa ollaan keskimäärin 6–8 tuntia ilman ruokaa ja juomaa, jolloin suu kuivuu ja syljeneritys vähenee. Tämä on osaltaan syynä siihen, miksi hengitys haisee aamuisin pahemmalta kuin muuhun aikaan päivästä.
Useimmat oppivat harjaamaan hampaat aamuin illoin jo lapsena, mutta joskus oppi saattaa unohtua. Hampaiden harjauksen väliin jättäminen ei kuitenkaan kannata. Säännöllinen hampaiden harjaus pitää bakteerit ja karieksen loitolla ja auttaa samalla estämään haisevaa hengitystä.
”Sähköhammasharja poistaa tehokkaasti pahanhajuista hengitystä aiheuttavia bakteeripeitteitä.”
Hammaslääkäri suosittelee lämpimästi hammaslangan käyttöä. Hampaiden terveyden edistämisen lisäksi hammaslangan käyttö ehkäisee myös pahanhajuista hengitystä. Lankaamalla pystyy nimittäin poistamaan bakteereja hampaiden väleistä, johon ne muutoin jäisivät väijymään ja odottamaan päivällisruuan proteiineja, joita ne sitten hajottaisivat yön mittaan. Tuloksena olisi pahanhajuinen hengitys seuraavana aamuna.
Kirkkaanvihreä suuvesi voi tuntua tehokkaalta aseelta bakteereja vastaan, mutta itse asiassa sen vaikutus on hyvin lyhytkestoinen.
Kosmeettisen eli kaupasta saatavan suuveden käytöstä ei ole todistetusti muuta hyötyä kuin se, että hengitys haisee hetken käytön jälkeen raikkaalta. Siksi suuvesi yksin ei riitä pahanhajuisen hengityksen estämiseen. Hampaiden harjaus ja hammaslangan käyttö ovat tärkeimmät keinot. Aivan samoin kuin pelkkä deodorantin käyttö ei riitä hienhajun ehkäisyyn, myöskään suuvesi yksin ei riitä pitämään suuta raikkaana.
Mutta entä antibakteerinen suuvesi, olisiko siitä hengityksen raikastajaksi pidempiaikaisesti? Jos kerran pahanhajuinen hengitys johtuu bakteereista, eikö riitä, että bakteerit nitistetään? Hammaslääkärit kuitenkin suosittelevat, että antibakteerista suuvettä käytettäisiin vain lyhytaikaisesti tulehduksen tai leikkauksen jälkeen. Antibakteeriset suuvedet sisältävät nimittäin antibakteerisia aineita, joiden käyttö voi pitkällä aikavälillä johtaa jopa antibioottiresistenssiin, jolloin antibiootit eivät enää toimi.
Antibakteerinen suuvesi sopii siis kuuriluonteisesti tilanteisiin, joissa suussa on esimerkiksi tehty jokin leikkaus, jolloin normaali hampaiden harjaus ei onnistu. Muulloin suuveden käyttö on vain rahan hukkaa ja saattaa jopa uhata terveyttä.
Asiantuntija: Christian Damgaard