Välillä voi tuntua siltä, että kasvisten pureskeluun kuluu turhan paljon aikaa, vaikka niistä muuten pitäisikin. Tehosekoitin voi pureskella kasvikset puolestasi, kun teet niistä keittoja, smoothieita, soseita, kastikkeita ja dippikastikkeita. Mitä enemmän kasviksia, sitä terveellisempää.
Kasviksethan ovat täynnä vitamiineja, kivennäisaineita ja ravintokuitua, ja koska ne myös täyttävät vatsaa mukavasti, syöt ehkä vähemmän lihaa ja leipää. Lisäksi tehosekoitin voi auttaa vähentämään rasvaisten kastikkeiden käyttöä, koska terveellisten vaihtoehtojen tekeminen on sillä niin helppoa.
Vähemmän hävikkiä
Tehosekoittimen avulla voi myös vähentää huomattavasti ruokahävikkiä. Ruttuiset ja nahistuneet kasvikset eivät ehkä kelpaa salaatteihin tai naposteltavaksi, mutta kasvissosekeittoon, tomaattikastikkeeseen ja dippiin ne kelpaavat oikein hyvin, eikä maussa ole mitään eroa. Sama koskee esimerkiksi kukkakaalin ja parsakaalin varsia ja kantoja. Raaka-aineista saa näin enemmän irti, mikä hyödyttää myös ilmastoa.
Ainoa haittapuoli on, että hedelmät ja kasvikset menettävät tehosekoittimessa osan vitamiineistaan, koska vitamiinit ovat herkkiä hapettumiselle, ja kasviksia soseutettaessa ne altistuvat suuremmalle määrälle happea kuin kokonaisina. Kaikki vitamiinit eivät kuitenkaan katoa, ja vitamiinit myös imeytyvät elimistöön helpommin ja nopeammin, kun ruoka on hienonnettu. Tehosekoittimen terät nimittäin rikkovat myös kasvien solunseinämiä, jolloin vitamiinit vapautuvat nopeammin elimistön käyttöön.
Jos tehosekoitin on kovin vanha, se kannattaa ehkä vaihtaa uuteen ja opetella käyttämään sitä monipuolisesti. Alta löydät ohjeita sekä tehosekoittimen valintaan että käyttöön, ja lisäksi annamme herkullisia ruokaohjeita, joita tehosekoittimen avulla voi valmistaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hampaat, vatsa ja ruuansulatus tarvitsevat myös töitä, eikä aivan kaikkea ruokaa kannata siksi hienontaa soseeksi.