”Kaikista kokeilemistani ruokavaliosta tämä on ollut paras”
Maria valitsi tulehdusta torjuvan elämäntavan terveytensä tähden. Yllätyksekseen hän laihtui 12 kiloa ja sai rutkasti lisää virtaa arkeen. Myös sitkeät päänsäryt helpottivat.
Maria valitsi tulehdusta torjuvan elämäntavan terveytensä tähden. Yllätyksekseen hän laihtui 12 kiloa ja sai rutkasti lisää virtaa arkeen. Myös sitkeät päänsäryt helpottivat.
Kun Maria menetti lyhyen ajan sisällä molemmat vanhempansa syövälle, hän päätti muuttaa elintapojaan.
”Tiedän, että se ei ole ihmelääke, mutta ainakin olen tehnyt voitavani sairauden ehkäisemiseksi”, hän kertoo.
Maria alkoi painostaa terveyteensä ja noudattaa yhä tarkemmin tulehdusta torjuvaa ruokavaliota.
Uusien ruokailutottumusten mukanaan tuomat sivuvaikutukset yllättivät: housut istuivat löysemmin, olo oli energisempi ja toistuvat migreenin kaltaiset päänsäryt vähenivät merkittävästi.
Näiden kolmen vuoden aikana Maria on laihtunut 12 kiloa – laskematta kaloreita.
”En missään nimessä pitänyt sitä laihdutuskuurina. Söin vain periaatteiden mukaisesti”, Maria sanoo.
Ennen lasten saamista hän oli omien sanojensa mukaan varsinainen ”fitnessfriikki” – hänelle oli tärkeää treenata kehoa hoikaksi ja vahvaksi, ja syömisessä olennaisinta oli se, miten se tuki treenaamista. Kaikista ruokavalioista ja ateriasuunnitelmista, joita Maria on noudattanut, tulehdusta torjuva elämäntapa on ollut hänen mukaansa kuitenkin hyödyllisin.
”Kun lopetin painonpudotuksen tavoittelun ja keskityin siihen, mikä on hyväksi elimistölleni, se tapahtui aivan itsestään.”
Nykyään Maria painaa 57 kiloa ja voi paremmin kuin koskaan.
”Voin rehellisesti sanoa, ettei minulla ole koskaan ollut näin hyvä olo kehostani, itsestäni ja ulkonäöstäni.”— Maria
Aiemmin Marialla oli usein väsynyt ja vetämätön olo.
Työpäivän jälkeen hän heittäytyi sohvalle loppuillaksi, ja useimpina aamuina sängystä nouseminen oli työn ja tuskan takana. Tulehdusta torjuvan ruokavalion myötä hänellä alkoi olla enemmän energiaa ja intoa treenata.
”Jos olisit kysynyt minulta kaksi vuotta sitten, en olisi pystynyt sitoutumaan säännölliseen liikuntaan – minulla ei ollut siihen lainkaan energiaa”, Maria kertoo.
Nyt hän tekee pitkiä kävelylenkkejä kaksi kertaa viikossa ja harrastaa joogaa ja pilatesta vähintään kolme kertaa viikossa.
Maria on vakuuttunut siitä, että ruokavalio on ollut ratkaiseva tekijä painonpudotuksessa ja että sen yhdistäminen liikuntaan on parantanut jaksamista valtavasti.
Kolme vuotta sitten Maria kärsi myös jatkuvista kivuista. Hänellä oli useita kertoja kuukaudessa migreenin kaltaisia päänsärkyjä, jotka kestivät kolme tai neljä päivää kerrallaan. Syyksi arveltiin hänen työtään lentoemäntänä ja kolmea sairastettua välilevytyrää:
”Olen kokeillut lukemattomia hoitoja, kuten fysioterapiaa, kiropraktikon käsittelyjä ja Body SDS -menetelmää, joista kaikista sain ohjeita kotiharjoitteluun. Mutta mikään ei auttanut kunnolla.”
Tämä muuttui, kun Maria alkoi syödä tulehdusta torjuvaa ruokaa ja harrastaa joogaa ja pilatesta.
Nyt hänellä on huomattavasti vähemmän lihasjännityksiä ja kipuja, ja migreenimäistä päänsärkyä on enintään yksi tai kaksi kertaa vuodessa, ja kohtaukset kestävät nyt vain vuorokauden.
”Tätä voi hyvin kutsua onnelliseksi lopuksi”, hän hymyilee.
Lue myös: Näin voit treenata välilevyn pullistumasta toipuessasi
Jääkaapin ovessa tulehdusta torjuvan ruokavalion ruokapyramidi muistuttaa Mariaa ruokavalion tärkeistä elementeistä – kuten vaikkapa inkivääristä, kurkumasta, hyvistä öljyistä ja runsaasta kasvisten käytöstä.
Käytännössä Maria aloitti pienillä muutoksilla ja otti vähitellen käyttöön uusia tulehdusta ehkäiseviä tapoja osaksi arkea.
”Tavoitteelliset ruokavaliot ovat usein hankalia, kun syötävää ei tahdo löytyä tavallisista ruokakaupoista”, Maria toteaa.
Tämä ei kuitenkaan päde tulehdusta torjuvaan ruokavalioon, sillä se koostuu elintarvikkeista, joita voi ostaa useimmista ruokakaupoista:
”Pitkälle pääsee jo sillä, että pitää kotona aina mustikoita, lohta, avokadoja ja runsaasti ja monipuolisesti kasviksia.”
Alussa oli vaikea hyväksyä, että perheen ruokabudjetti kasvoi. Maria ei halunnut ostaa viljeltyä lohta, ja muut kalat ja luomuvihannekset ovat hieman kalliimpia.
Olennaista on kuitenkin keskittyä ”parempaan eikä halvimpaan”, Maria uskoo:
”Se ei tee enää niin tiukkaa, kun näen ja koen ruokavalion vaikutukset.”
Nykyään Marian perhe ei kuluta ruokaan enempää rahaa kuin ennenkään, koska he ostavat vähemmän makeisia ja sipsejä.
Maria noudattaa tulehdusta torjuvaa ruokavaliota noin 90-prosenttisesti eikä näe estettä sille, että tulevaisuudessa sitoutuisi siihen vieläkin enemmän.
”Olen huomannut tulehdusta torjuvan ruokavalion vaikutukset, vaikka en noudata sen periaatteita sataprosenttisesti. Jos noudattaa niitä 80–90-prosenttisesti, se on kokemukseni mukaan kyllä jo hyödyllistä.”— Maria