Stressi lisää kortisoli-nimisen hormonin eritystä elimistössä. Pitkittynyt stressi ja kasvanut kortisolin määrä voivat aiheuttaa lukuisia erilaisia oireita. Kerromme kortisolista kaiken tarpeellisen, jotta tietäisit, mille seurauksille stressi kehosi altistaa.
KORTISOLI Stressihormoni kortisoli on sekä ystävä että vihollinen – lyhyellä aikavälillä se nostaa suorituskykyä mutta pidemmällä tekee tuhoa elimistössä.
Olet varmasti joskus lukenut juttuja siitä, miten esimerkiksi suklaa tai kissavideoiden katsominen laskevat stressitasoa. Näissä tapauksissa on luultavimmin mitattu kortisolin määrää elimistössä, sillä kortisoli on hormoni, jonka eritys kiihtyy stressaavissa tilanteissa.
Lyhytkestoisissa stressaavissa tilanteissa kortisolista on apua, sillä se auttaa suoriutumaan paremmin – sekä fyysisesti että henkisesti. Pitkällä aikavälillä kohonnut kortisolitaso aiheuttaa kuitenkin ongelmia. Tässä jutussa kerromme miksi näin on ja kerromme myös mitä hyötyä ja haittaa kortisolista on.
Kortisoli on hormoni, jota elimistö tuottaa stressaavissa tilanteissa, joten elimistön korkea kortisolitaso on suuntaa-antava merkki stressistä. Jos olet joskus lukenut juttuja siitä, miten esimerkiksi suklaa tai kissavideoiden katsominen laskevat stressitasoa, näissä tapauksissa on luultavimmin mitattu juuri kortisolin määrää elimistössä
Lyhytkestoisissa stressaavissa tilanteissa kortisoli ja adrenaliini voivat nostaa sekä henkistä että fyysistä suoritustasoa.
Pidemmällä aikavälillä suuri määrä kortisolia elimistössä on kuitenkin elimistölle haitaksi, ja haitat kohdistuvat niin mieleen kuin kehoonkin, sillä ihmistä ei ole luotu toimimaan jatkuvan stressin alaisena.
Kehon kolme tärkeintä stressihormonia ovat kortisoli, adrenaliini ja noradrenaliini. Lisämunuaisen kuori tuottaa kortisolia saatuaan elimistöltä siihen ohjaavan signaalin. Signaali on lähtöisin aivolisäkkeestä, joka on herneenkokoinen rauhanen, jota puolestaan säätelee hypotalamus, väliaivojen tärkeä alue.
Kortisolin tuotanto käynnistyy, kun hypotalamus viestittää aivolisäkkeelle tarvitsevansa kortisolia. Aivolisäke välittää viestin edelleen lisämunuaiseen, jonka kuori lopulta erittää kortisolin. Tästä syystä kortisolia kutsutaan joskus lisämunuaisen kuoren hormoniksi. Tätä kortisolin tuotantoa säätelevää kolmiportaista viestiketjua kutsutaan HPA-akseliksi. *H = Hypotalamus, P = Pituitary gland eli aivolisäke ja A = Adrenal glands eli lisämunuaiskuori*.
[2] Hypotalamus väliaivoissa lähettää viestin aivolisäkkeelle, että vaara uhkaa.
[3] Aivolisäke välittää viestin edelleen lisämunuaiselle, joka on pieni rauhanen varsinaisten munuaisten päällä.
[4] Lisämunuaisen kuori alkaa erittää kortisolia, jota vapautuu rauhallisessa tahdissa verenkiertoon. Verenkierron mukana kortisoli leviää kehon joka kolkkaan ja valmistaa kehon joko pakenemaan tai taistelemaan. Vaikutus tuntuu niin verenpaineessa, lihaksissa, aineenvaihdunnassa kuin ruuansulatuksessa.
Kortisolin tehtävä elimistössä riippuu tilanteesta. Ihmisen ollessa rauhallinen kortisolin tehtävänä on lähinnä säädellä aineenvaihduntaa eli sitä, miten elimistö käsittelee proteiinia, rasvaa ja glukoosia.
Mutta kuten on jo todettu, kortisolilla on myös suuri rooli elimistön stressireaktiossa. Kun aivot rekisteröivät, että edessä on mahdollisesti vaarallinen tilanne, ne lähettävät käskyn lisämunuaiselle alkaa tuottaa lisää kortisolia ja adrenaliinia. Elimistö aktivoi tällöin taistele tai pakene -toimintonsa, minkä vuoksi adrenaliinia kutsutaan myös elimistön taisteluhormoniksi. Adrenaliini toimii elimistössä nopeasti, kun taas kortisoli vaikuttaa hitaammin mutta pidemmän aikaa.
Monissa tilanteissa kiihtyneestä hormonintuotannosta on merkittävää hyötyä. Kortisoli ja adrenaliini voivat yhdessä auttaa skarppaamaan esimerkiksi ennen tärkeää esitystä tai auttaa kiristämään vauhtia juoksulenkillä. Moni tunnistaa joskus kokeneensa täydellisen keskittymisen tunteen ennen tärkeää ja vaativaa suoritusta – kyseessä on kortisoli, joka valmistaa sinua edessä olevaan koitokseen. Olet ehkä kuullut myös puhuttavan siitä, että joskus elimistössä tuntuu varsinainen adrenaliinihyöky. Se on itse asiassa hyvä kuvaus siitä, mitä elimistössä tapahtuu juuri sillä hetkellä. Adrenaliinin eritys on hetkellisesti kasvanut, ja jos adrenaliinilla ei ole mitään ulospääsyä, se jää lainehtimaan hetkeksi elimistöön, mikä saattaa aiheuttaa ihmeellisen keveyden tunteen.
Kortisolin kiihtynyt eritys on elimistön luonnollinen reaktio stressaaviin tilanteisiin. Aikojen saatossa kortisolilla onkin ollut tärkeä merkitys ihmislajin selviytymisen kannalta.
Kortisoli aiheuttaa ongelmia vasta, kun stressi kestää pidemmän aikaa tai muuttuu jatkuvaksi. Silloin elimistö luulee jatkuvasti olevansa uhattuna, ja kortisolin eritys pysyy korkealla tasolla, mikä aiheuttaa pitkän ajan kuluessa ongelmia. Kiihtynyt kortisolin eritys pidemmän aikaa sairastuttaa ihmisen ja voi aiheuttaa jopa muutoksia aivoihin.
Tutkimusten mukaan pitkäkestoinen runsas kortisolin eritys aiheuttaa haittoja erityisesti seuraavilla aivojen alueilla.
Kortisoli kiihdyttää mantelitumakkeen toimintaa. Mantelitumake on pieni alue aivojen ohimolohkossa, joka säätelee tunnereaktioiden muistamista ja käsittelyä. Yliaktiivinen mantelitumake aiheuttaa sen, että olo tuntuu jatkuvasti ahdistuneelta.
Kortisoli vähentää hippokampuksen aktiivisuutta. Hippokampus on vastuussa aivojen muistitoiminnoista, oppimisesta ja stressinhallinnasta. Tästä syystä yksi pitkittyneen stressin merkki on häiriöt muistin toiminnassa.
Kortisoli kutistaa otsalohkoa. Otsalohko säätelee ihmisen kykyä tehdä päätöksiä, olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja keskittyä. Kun otsalohko pienenee, tahdonvoima vähenee, reaktiot sosiaalisissa tilanteissa muuttuvat ja myös keskittymisvaikeudet yleistyvät. Siksi stressistä kärsivän voi olla vaikea saada hoidettua pieniäkään tehtäviä, ja myös mielialat voivat vaihdella nopeasti.
Liian korkea kortisolitaso vahingoittaa aivojen lisäksi myös muuta elimistöä. Koko elimistö kärsii ylikuormituksesta, jos kortisolitaso on liian korkealla pitkän aikaa. Pitkään jatkuva liiallinen kortisolineritys voi aiheuttaa esimerkiksi seuraavia haittoja:
Kortisoli heikentää vastustuskykyä, jolloin tulehdusriski kasvaa.
Kortisoli kiihdyttää sydämen sykettä, mikä kasvattaa korkean verenpaineen riskiä. Samalla myös veren paksuus lisääntyy, mikä voi aiheuttaa sydänpysähdyksen.
Kortisoli vapauttaa rasvaa elimistön rasvavarastoista, lähettää sokeria maksan kautta verenkiertoon ja lisää näin ruokahalua – mikä taas lisää ylipainon kertymisen ja diabeteksen riskiä.
Kortisolin vaikutukset elimistössä voivat äkkiseltään kuulostaa hirvittävän vahingollisilta, mutta pitää muistaa, millaisiin tilanteisiin elimistö luulee reagoivansa, kun se lisää kortisolin eritystä.
Hätätilanteessa, kun esi-isiemme piti vaikkapa paeta villieläintä, ei ollut tärkeää, että immuunipuolustus toimii huipputasolla. Vahvalle vastustuskyvylle kun ei ollut käyttöä, jos ei päässyt pakoon vaan jäi pedon kynsiin.
Samassa tilanteessa on etua myös siitä, että syke kohoaa, verenpaine nousee ja veri paksuuntuu, sillä silloin veri ja sen mukana happi kulkeutuvat tehokkaammin lihaksiin, mikä taas nopeuttaa pakoa. Paksummasta verestä on etua silloin, jos jää pedon hampaisiin, sillä paksumpi veri vuotaa hitaammin pois elimistöstä.
Mysö sille on syynsä, että kortisolin eritys lisää myös sokerin ja rasvan määrää elimistössä. Jos nimittäin on tilanteessa, jossa pitää paeta tai taistella, elimistö tarvitsee runsaasti energiaa. Kasvanut ruokahalu johtuu siitä, että hätätilanteessa elimistö luulee, että sen pitää tankata lisäenergiaa kriisistä selvitäkseen.
Kortisoli on siis aika nerokas hormoni, mutta sitä ei ole suunniteltu toimimaan nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa, jossa suoritustason on oltava jatkuvasti korkealla, mikä lisää jatkuvan stressin riskiä.
Siksipä nykyään lisääntynyt kortisolin eritys aiheuttaa kognitiivisia ongelmia, tulehduksia, sydän- ja verisuonitauteja ja ylipainoa – juuri niiden samojen mekanismien vuoksi, jotka toimivat niin loistavasti pitäessään esi-isämme elossa.
Kyllä, omaa kortisolitasoa voi todellakin laskea. Kyse on ennen kaikkea stressinhallinnasta ja piintyneiden epäterveellisten tapojen muuttamisesta. Seuraavat neuvot saattavat kuulostaa tutuilta:
Uni – kunnolliset yöunet ovat tärkeitä erityisesti stressistä kärsiville.
Liikunta – stressaantuneelle sopii kevyt tai kohtuullisen rasittava liikunta. Voimakkaasti rasittava liikunta sen sijaan voi aktivoida elimistössä juuri niitä toimintoja, joita stressin vähentämiseksi yritetään välttää.
Terveellinen ravitsemus – terveelliset ateriat, jotka sisältävät niukasti sokeria mutta runsaasti omega-3-rasvahappoja auttavat paikkaamaan sitä vajetta, jonka vuoksi kortisolin tuotanto elimistössä on kiihtynyt.
Lemmikit - joidenkin tutkimusten mukaan lemmikit voivat auttaa laskemaan kortisolitasoa.
Stressinhallinta ja kortisolitason lasku on kuitenkin usein helpommin sanottu kuin tehty. Stressistä ja siihen reagoimisesta voi tulla noidankehä, jossa aivot oppivat reagoimaan tilanteisiin pelolla ja ahdistuksella, ja kun reaktio toistuu riittävän monta kertaa, siitä tulee huono tapa, josta on vaikea päästä eroon.
Siksi on tärkeää ottaa stressin merkit vakavasti heti niiden ilmaannuttua ja hakeutua lääkärin juttusille, jos oireet ovat voimakkaat eivätkä omat keinot riitä stressin lievittämiseen.
STRESSITESTI: Tee testi ja selvitä, kärsitkö stressistä – tai oletko vaaravyöhykkeellä[](https://iform.dk/sundhed/stress/stress-test)
Kortisolitaso voidaan mitata syljestä, verestä tai virtsasta. Aina ei ole kuitenkaan varmaa, että korkea kortisolitaso liittyisi nimenomaan stressiin, sillä jotkin sairaudet, kuten Cushingin oireyhtymä, nostavat kortisolitasoa merkittävästi. Siksi lääkäri ei välttämättä yritäkään diagnosoida stressiä kortisolitasoa mittaamalla vaan keskittyy enemmän sinun itse kokemiisii oireisiin.