Tekeekö ikääntyminen ihmisestä myös väistämättä kapeakatseisemman? Lue, mitä psykologi sanoo asiasta, ja testaa, miten suvaitsevainen olet itse.
MITEN IHMINEN MUUTTUU IÄN MYÖTÄ – myönteisemmäksi ja avarakatseisemmaksi vai kenties ennakkoluuloisemmaksi?
Tiedostan sen kyllä – minunkin sisälläni asuu pieni ja helposti ärsyyntyvä poliisi.
Tämä sisäinen poliisi ärsyyntyy ankarasti esimerkiksi pyöräilijöistä, jotka eivät käytä pyörätietä, ja koirien omistajista, jotka eivät kerää lemmikkiensä jätöksiä, ja kollegoista, jotka jättävät likaiset kahvikuppinsa minne sattuu, ja niin edespäin.
Poliisi ei kuitenkaan ole aina asustanut sisälläni – se on ilmestynyt ja käynyt edelleen yhä äänekkäämmäksi vasta iän myötä. Tämä on myös sinänsä ärsyttävää, koska kuka nyt tykkäisi moisesta tyypistä, en edes minä itse.
Lue myös: Opettele vähentämään valittamista
Olenko se kuitenkaan vain minä vai tekeekö ikä kaikista vähän kapeakatseisempia ja helpommin äkämystyviä? Sen haluaisimme minä ja sisäinen poliisini molemmat tietää.
Kysyimme asiaa Anna Aamandilta, joka on ikääntymiseen erikoistunut psykologi eli gerontopsykologi.
Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: EI! Aamand kumoaa oitis teoriani, että suvaitsevaisuus vähenee samaa tahtia kuin ikää karttuu.
”Maailma ei ole niin yksinkertainen. Ja itse asiassa tuo kysymys itsessään on selvää ikäsyrjintää”, hän huomauttaa.
Hups! Kiiruhdan selittämään, että olen itse jo 56-vuotias ja puhun oman kokemukseni pohjalta.
Onneksi Aamandilla riittää suvaitsevaisuutta, ja hän jatkaa tarkentamaan vastaustaan.
”Joistakin tulee iän myötä enemmän suvaitsevaisia, toisista vähemmän. ”— Gerontopsykologi Anna Aamand
”Se riippuu monista eri tekijöistä, eikä asiasta voi esittää yleistyksiä”, hän lisää.
Aamandin mukaan ihmisiä ei voi ylipäätään jakaa suvaitsevaisiin ja suvaitsemattomiin. Itse kunkin suvaitsevaisuus voi vaihdella niin yleisesti elämän aikana kuin tietyissä tilanteissakin, joissa jaksaminen tai, psykologin sanoin, reservikapasiteetti on koetuksella.
Reservikapasiteetilla hän tarkoittaa sitä voimavaravarastoa, josta ammennetaan viimeiset rippeet esimerkiksi illalla, kun vähillä unilla pusketun raskaan päivän jälkeen jälkikasvu ei vain suostu nukahtamaan.
Tällaisissa hetkissä toleranssi millekään on luonnollisesti vähissä kenellä tahansa, ja tässä artikkelissa keskitytäänkin suvaitsevaisuuteen yleisellä tasolla.
Entä mitä tutkimus sanoo – onko jossain selvitetty sitä, voivatko ihmisen luonne ja suvaitsevaisuus todella muuttua iän myötä?
Asiaa on kuin onkin tutkittu. Esimerkiksi vuonna 2022 julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että ihmisistä tulee ikääntyessään ystävällisempiä ja tyytyväisempiä elämäänsä.
Toisaalta toinen tutkimus vuodelta 2023 osoittaa, että kognitiivinen joustavuus vähenee, mikä voi johtaa siihen, että ihmisen näkemyksistä tulee jäykempiä ja ihmisistä vähemmän suvaitsevaisia muiden erilaisuutta kohtaan.
Suvaitsevaisuus voi siis kehittyä molempiin suuntiin, kuten Aamand jo totesikin. Mikä siis ratkaisee sen, tuleeko ihmisestä iän myötä avarakatseisempi vai kannoissaan kapeakatseisempi?
Yksiselitteistä vastausta ei ole. Psykologimme listaa kuitenkin tietyt reunaehdot sille, miten ihminen tulee suvaitsevaiseksi:
Alla syvennytään tarkemmin näihin edellytyksiin. Aloitamme siitä, mistä kaikki oikeastaan alkaa – lapsuudesta ja perimästä.
Perimälleen ei mahda mitään, ja tässä kohtaa elämä ei kohtelekaan kaikkia samanarvoisesti – toisille yksinkertaisesti on lähtökohtaisesti jaettu huonommat kortit.
Psykologi Anna Aamand viittaa esimerkiksi tiettyihin piirteisiin, kuten ahdistuneisuuteen ja ahdistusherkkyyteen, joiden usein nähdään siirtyvän sukupolvelta toiselle.
”Tämä usein johtaa siihen, että ihmisestä tulee varovaisempi ja hän liikkuu elämässään pienemmissä piireissä eikä tule kokeilleeksi niin paljon asioita kuin muut eikä saa samoja kokemuksia. Tällöin ihmisestä voi tulla myös vähemmän suvaitsevainen”, Aamand selittää.
Perimä vaikuttaa merkittävästi myös fyysiseen hyvinvointiin, ja elämän aikana koetut vakavat sairaudet voivat myös vaikuttaa suvaitsevaisuuteen. Sama koskee älyllistä kapasiteettia, joka niin ikään saadaan synnyinlahjana.
Lapsuudessa koettu turvallisuus on Aamandin mukaan varsin ratkaiseva tekijä, ja vaikka tähän ei enää itse voi aikuisena vaikuttaa, voi olla silti hyödyksi ymmärtää, miksi reagoi asioihin tietyllä tavalla.
”Turvallinen lapsuus, jossa sinua on tuettu, kannustettu ja jossa kokenut onnistumista, antaa rohkeutta kokeilla jotain vielä enemmän. Se itsessään synnyttää uusia kokemuksia ja uusia elämyksiä. Ja on melkein sanomattakin selvää, että se johtaa myös suurempaan suvaitsevaisuuteen”, hän sanoo ja jatkaa:
”Vastaavasti jos lapsuudessa on tullut jatkuvasti ojennetuksi ja latistetuksi, se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu ympäröivään maailmaan.”
Aamand korostaa, että turvallisuutta ei pidä silti sekoittaa liialliseen suojelemiseen – ylisuojeleminen voi tehdä lapsesta ylivarovaisen, jolloin tämä ei oikein uskallakaan kokeilla mitään uutta.
”Maailmassa selvitäkseen täytyy matkan varrella kohdata myös töyssyjä ja selvitä niistä ja kartuttaa näin erilaisia kokemuksia.”— Gerontopsykologi Anna Aamand
”Vastoinkäymisten kohtaaminen ja niistä selviäminen auttaa kehittymään ja tekee ihmisestä henkisesti kestävämmän”, Aamand toteaa ja lisää, että tietty tuki on näiden töyssyjen kohdalla kuitenkin myös tärkeää.
Maailma ei ole tässäkään oikeudenmukainen, sillä läheskään kaikilla ei ole lapsuudessa vahvoja tukiverkkoja. Aamand korostaa kuitenkin, että tutkimuksenkin mukaan jo yksi turvallinen aikuinen riittää kumoamaan negatiivisen sosiaalisen perimän vaikutusta. Tällainen turvallinen aikuinen voi olla vaikkapa naapuri, opettaja tai jalkapallovalmentaja.
”Kyse on pitkälti siitä, miten ihminen on kohdattu kuormittavissa ja haastavissa hetkissä. Onko hän joutunut selviämään kerta toisensa jälkeen yksin vai onko elämässä ollut joku, joka on tällöin kannatellut?”, psykologi kuvaa.
Jos on saanut apua vastoinkäymisistä selviämiseen, on helpompi valita jatkossa taistelunsa viisaammin. Tämä näkyy esimerkiksi ihmisissä, jotka ovat kokeneet menetyksiä tai vakavan sairauden.
”Joillekin ihmisille kirkastuu tällöin se, mikä on heille tärkeää, jotta he voivat käyttää elämänsä siihen, eivätkä heitä aiemmin ärsyttäneet asiat saa enää samanlaisia mittasuhteita. Toiset taas toteavat: 'No tietysti sen piti tapahtua minullekin' ja melkeinpä lietsovat negatiivisuutta”, Anna Aamand sanoo.
Itse ei voi muuttaa niitä ehtoja, joita elämä on tähän asti asettanut. Anna Aamandin mukaan omaa suvaitsevaisuuttaan voi silti kehittää.
”Sinun täytyy vain pysähtyä hetkeksi miettimään, millaisen haluat loppuelämäsi olevan”, hän sanoo ja lisää:
”Haluatko kerätä negatiivisia kokemuksia ja lietsoa negatiivisuuttasi edelleen, vai haluatko yrittää kehittyä suvaitsevaisemmaksi?”— Gerontopsykologi Anna Aamand
Se, miten omaan suvaitsevaisuuteen voi käytännössä vaikuttaa, vaihtelee yksilöllisesti. Ensimmäinen askel on silti aina päätöksen tekeminen.
Jos suvaitsevaisuuden puute liittyy suhtautumiseesi toisten asenteisiin ja tekemisiin tai yhteiskunnan uusiin suuntauksiin yleensä, kuuntelemisen harjoitteleminen on hyvä alku.
”Voit päättää, että ainakin kuuntelet vastapuolen näkemyksen etkä vain torju sitä suoralta kädeltä – siis todella kuuntelet ja mietit, mitä toinen sanoo. Sinun ei tarvitse vastata tai olla samaa mieltä, mutta voit kuunnella ajatuksella.
Jos usein ajattelet muista negatiivisesti, voit myös kokeilla asettua heidän asemaansa ja pohtia, mitä tekisit, jos se olisitkin sinä. Tämä voi lisätä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta muita kohtaan”, hän sanoo.
Nyökkään ja toivon, että sisäinen poliisinikin on kuulolla. Hänellä olisi tästä paljon opittavaa.
Vai olisiko vielä petrattavaa? Psykologi Anna Aamand laati neljän kysymyksen testin, joka antaa osviittaa siitä, miten suvaitsevainen olet.
ASIANTUNTIJA: GerontopsykologI Anna Aamand