Valittaminen on suomalaisille kuin kansallisurheilua – ja siitäkin valitetaan, että niin on. Eikö olisi ihanaa, jos voisi sulkea korvansa kaikelta marmatukselta ja voivottelulta, jota joutuu kuulemaan joka päivä? Moni ei sitä tiedä, mutta valittamisella voi luoda hyvääkin – jos vain jos osaa käyttää sitä rakentavasti.
VALITUS – On olemassa neljänlaisia valittajia. Tunnistatko kuvauksista itsesi tai jonkun tuttavapiiristäsi?
Työkiireet, perheenjäsenet, jotka eivät muista viedä roskia mennessään, törpöt autoilijat, myöhässä olevat junat ja ruokakauppojen hinnankorotukset. Tällaisista asioista tulee helposti valitettua täysin tiedostamatta – valitusvirsi vain lipsahtaa suusta aivan kuin automaattisesti.
Mieti hetki, kuinka tavallista on aloittaa keskustelu valittamalla jostakin. Millaisen sävyn asettaa kanssakäymiselle tai koko ihmissuhteelle, jos aina kiinnittää huomion jokaiseen ärsyttävään tai epätyydyttävään asiaan? Silloin näkee ensimmäiseksi (ja kenties viimeiseksi) sen, mikä on jotenkin pielessä.
Herranjestas, eihän valitus maailmaa kaada, tuhahdat ehkä. Saatat kuitenkin yllättyä siitä, mitä erikoispsykologi Siri Wetlesenillä on tähän sanottavana.
”Valittamisen vaarana on, että se voi tuhota suhteet muihin ihmisiin. Ihmisestä voi tulla myrkyllistä seuraa, jos hänen ulosantinsa on ainoastaan kielteistä. Se on vaarallista myös valittajalle itselleen, sillä se on henkisesti kuluttavaa”, hän selittää.
VALITUS – Oletko yksi heistä, jotka kylvävät turhautumistaan ympäriinsä, mutta eivät näe siinä mitään ongelmaa? Täältä saat apua terveen määrän ja tavan löytämisessä valitukselle.
Uhriutuvan valittajan täyttää tunne siitä, että hän on syntynyt epäonnisten tähtien alla. Kaikki on häntä vastaan. Ehkä lapset ovat kipeänä joka toinen viikko, eikä ole ketään muuta, joka voisi vahtia heitä, tai töissä epämieluisat tehtävät, jotka pitäisi jakaa tasapuolisesti kollegojen kesken, lankeavat yleensä uhrin harteille.
Tavoite: Haluaisi vain saada tilaa ilmaista turhautumistaan. Kun hän on valittanut, hänen olonsa kevenee. Toinen hyöty on, että hän saa jakamatonta huomiota, sillä useimmat kuulijat ovat liian kohteliaita sanoakseen mitään vastaan.
Mikään ei ole liian pientä tai suurta. Vianetsijä voi löytää vikaa mistä vain. Tätä lajia tavataan usein paikallislehden mielipidepalstalla tai asuinalueiden Facebook-ryhmissä. Yhtenä viikkona hän kirjoittaa kuopista tiessä ja seuraavana ihmisten onnettomista pysäköintitaidoista.
Tavoite: Ei mikään. Valittaminen on vain henkilön tapa kommunikoida. Hän ei odota saavansa hyviä neuvoja tai tukea, vaan pikemminkin rakastaa sitä, jos joku yhtyy hänen valituskuoroonsa.
Tämän lajin valittaja voi jakaa harmitustaan hieman vakavammista aiheista kuin nenän edestä lähteneestä junasta. Se voi koskea talous- tai perhehuolia, joiden kanssa hänellä on vaikeaa, esimerkiksi että kumppani käy juhlimassa joka viikonloppu.
Tavoite: Saada hyviä neuvoja. Hän todella etsii ratkaisuja ongelmiinsa ja haluaa tietää, kuinka kuulija itse toimisi vastaavassa tilanteessa. Tämän lisäksi hän on myös valmis panemaan neuvot täytäntöön. Vain noin joka neljäs valittajista on ratkaisukeskeisiä.
Hänellä on tapana valittaa muista, jotka hänen mielestään toimivat ei-hyväksyttävällä tavallla. Valituksen kohde voi olla pomo, joka asettaa kohtuuttomia vaatimuksia, tai ystävä, joka on tehnyt jotain, mitä kiusaaja ei omien sanojensa mukaan kuuna päivänä tekisi. Lyhyesti sanottuna, sen sijaan, että toisi esiin omia hyviä puoliaan, hän osoittelee muiden puutteita.
Tavoite: Saada parempi sija sosiaalisessa hierarkiassa. Sisimmässään hän on huolissaan siitä, mitä toiset ajattelevat hänestä. Siksi hän yrittää nostaa itseään polkemalla muita alas.
Joka kerta, kun marmattaa huonosta palvelusta, huoltoyhtiöstä tai surkeasta säästä, harjoittaa aivojaan valittamisen taidossa. Tuhannet hermosolut aktivoituvat aina, kun päivittelee sitä tai tätä asiaa, ja valittamiseen liittyvät hermoyhteydet vahvistuvat ja vakiintuvat.
”Ihminen tulee hyväksi siinä, mitä hän harjoittelee. Jos oikein kunnolla treenaa valittamista, tulee ikään kuin sokeaksi muille kuin negatiivisille asioille, eikä aivoilla ole enää pääsyä kaikkiin resursseihinsa. Tällä tavoin valittamisesta voi tulla tapa, jota ei osaa edes kyseenalaistaa”, sanoo Wetlesen.
Jos tunnistat itsesi yhdestä tai useammasta kohdasta, se voi olla merkki siitä, että valittamisesta on tullut kaava, josta kannattaa pyrkiä irti.
On taitolaji valittaa silloin, kun jokin turhauttaa aidosti tai ärsyttää hyvästä syystä. Sillä ihan todella: kuka oikeasti haluaa olla mielensäpahoittaja, joka viettää jokaisen päivän huonolla tuulella tai loukkaantuneena jostakin? Ei kukaan! Mutta mitä voi tehdä päästäkseen ulos valittamisen kierteestä?
”Kun minulla on asiakkaita, jotka valittavat paljon ja vaikuttavat pudonneen valitusansaan, tapaan olla melko suora. Silloin sanon: ’Jos haluat työstää tätä asiaa, sinun on otettava se tosissasi ja panostettava siihen. Sinulla on kolme vaihtoehtoa: 1. Tee ongelmalle jotain. 2. Opi hyväksymään asia ja elämään sen kanssa. 3. Lopeta valittaminen – riippumatta siitä, koskeeko tyytymättömyys parisuhdettasi, työtäsi tai ystävääsi.’ Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Valittamisen lopettaminen on kovaa työtä, jos se on ehtinyt muodostua tavaksi”, sanoo Wetlesen.
Hän keksii valittamisesta vain kaksi myönteistä asiaa:
”Jos sitä käyttää joko saadakseen tukea ja olkapäätä tai neuvoja ja suuntaviittoja, valittamisesta voi olla etua. Muussa tapauksessa minun on vaikea nähdä siinä paljoa hyötyä. Päinvastoin, valittaminen voi saada tarttumaan tiukemmin kiinni siihen, mihin on tyytymätön.”
Mutta jotta ei tuomittaisi jo pienintä inahdusta karmeasta elokuvasta tv:ssä tai paria valittua sanaa siitä, että ihmiset eivät sulje WC-pöntön kantta, kerrotaan lopuksi jotain myönteistäkin valittamisesta.
Vaikka valittamisella ei tunnetusti voi todellisuudessa ratkaista ongelmia, on valittamisella kuitenkin tärkeä virka ihmisten elämässä. Tarpeelle valittaa asioista kanssaihmisille löytyy evolutiivinen peruste.
”Se on tapa hakea yhteyttä muihin. Kun tuo esiin jonkin asian ja sanoo, ettei niin ole oikein tehdä, ja muut vahvistavat mielipiteen, saa tunteen yhteenkuuluvuudesta. Se tunne on erittäin tärkeä ihmiselle”, sanoo Wetlesen.
Samasta syystä valittajaa eniten ärsyttävä vastaus on ”No jaa, en ole koskaan ajatellut sen olevan ongelma.”, koska se selvästi torjuu valittajan kutsun asettua yhdessä ongelmaa vastaan. Tavan puolesta valittavalle ei sovi myöskään alkaa antamaan hyviä neuvoja.
”Urautuneet mielensäpahoittajat eivät jätä tilaa sille, että heidän kanssaan voisi olla eri mieltä. Usein he myös suhtautuvat torjuvasti ideoihin, joilla heidän ongelmansa voisi ratkaista. Tällaisessa tapauksessa valittamisesta tulee epätervettä ja tarkoituksetonta”, lopettaa Wetlesen.