Kiintymyssuhdeteorian mukaan tapa, jolla suhtaudumme läheisiimme, muotoutuu lapsuudessa. Lue lisää teoriasta ja siitä, miten erilaiset kiintymyssuhdemallit muodostuvat.
KIINTYMYSSUHDETEORIA - kiintymyssuhdemallisi vaikuttaa siihen, pidätkö ihmissuhteita lähtökohtaisesti turvallisina ja tyydyttävinä vai jonakin, jonka suhteen on oltava varuillaan.
Luotatko muihin vai oletko varautunut?
Sama henkilö voi herättää hyvin erilaisia reaktioita kahdessa eri ihmisessä, koska tuntemuksemme perustuvat pitkälti siihen, onko meillä kokemusta siitä, että toisiin ihmisiin voi luottaa ja heihin voi turvallisesti sitoutua.
Myös sinulla on todennäköisesti juurtunut käyttäytymismalli suhteissasi elämäsi tärkeisiin ihmisiin. Usein se voi tuntua olevan ristiriidassa muiden käyttäytymisen kanssa.
Saatat ihmetellä, miksi toiset ovat niin räikeän naiiveja ja antavat muiden aivan liian helposti käyttää itseään hyväkseen. Tai päinvastoin: et ymmärrä, miksi ihmiset eivät vain luota toisiin ihmisiin.
”Varhain omaksumamme olettamukset voivat tehdä läheisen suhteen solmimisesta kumppaniin tai ystävään joko miellyttävää ja turvallista tai ongelmallista ja turvatonta”, sanoo psykologi Rikke Yde Tordrup.
Tätä teoriaa kutsutaan kiintymyssuhdeteoriaksi, ja vaikka malli, jota meistä jokainen kantaa mukanamme, syntyy varhaislapsuudessa, se vaikuttaa ihmissuhteisiimme koko elämämme ajan.
”Kiintymyssuhdemalleja koskevan tiedon avulla voi parantaa ihmissuhteita, mitä tahansa ihmissuhteita, mutta erityisesti niitä, joiden menettämistä pelkää, koska juuri niillä on merkitystä”, Rikke Yde Tordrup sanoo.
Kiintymyssuhdemalli vaikuttaa siihen, suhtaudummeko tuntemattomiin ihmisiin luottavaisesti vai epäilevästi, pystymmekö solmimaan pitkäaikaisia ihmissuhteita ja uskallammeko pyytää apua ja otammeko sitä tarvittaessa vastaan.
Rikke Yde Tordrup tapaa vastaanotollaan sekä lapsia että aikuisia, joilla on eri syistä johtuvia ongelmia ihmissuhteiden muodostamisessa. Jos tätä kykyä ei ole saanut äidinmaidossa, se on usein kuin haava, joka repeää auki, kun pääsemme emotionaalisesti lähelle muita. Mutta sen voi oppia, psykologi vakuuttaa. Palaamme vielä siihen.
Katsotaan ensin, mitä tapahtuu lapsen ratkaisevana ensimmäisenä elinvuotena, jolloin hän ei vielä tunne maailman vaaroja. Hänen on opittava ne vanhempiensa vihjeiden kautta.
”Synnymme keskeneräisinä. Ihminen ei opi tunteiden säätelyä (rauhoittumista pelätessämme), jollei opi sitä aikuiselta. Siksi hänen tunne-elämänsä on täysin riippuvainen vanhemmilta saadusta huolenpidosta ensimmäisen vuoden aikana”, hän aloittaa.
Pieni vauva tarvitsee vanhemmilta selkeitä kasvonilmeitä, ääntä ja kehonkieltä tilanteen mukaan. Jos esimerkiksi huoneeseen tulee kissa, vauva katsoo tarkkaavaisesti äitiään kysyen äänettömästi: ”Mitä mieltä tästä olet, äiti?”
Jos äiti vastaa lempeällä äänensävyllä: ”Tuolta tulee pieni kissanpentu, se ei ole lainkaan vaarallinen”, lapsen hälytysjärjestelmä sammuu ja hän voi rauhoittua.
Jos sisään tulee hurja koira, äiti sen sijaan sanoo: ”No voi hyvänen aika, tulepa tänne minun luokseni!” Näin lapsi oppii, että jos vaara uhkaa, hän voi havaita sen äidin ja isän merkeistä. Ne tarjoavat turvallisen tukikohdan, josta lapsi voi löytää suojaa ja apua.
LUE MYÖS: Vältteletkö konflikteja? Kuinka tulla paremmaksi käsittelemään erimielisyyksiä.
Kiintymys muodostuu tässä kohtaamisessa. Ei vain mahdollisissa vaaratilanteissa, vaan myös silloin, kun vauva on innoissaan ja vanhemmat reagoivat siihen iloisin äänin ja ilmein ja käsiään heilutellen. Silloin vauva ajattelee: ”Äitini tuntee samalla tavalla kuin minä.”
”Kaikki lapsen kokemukset ensisijaisista hoivaajista tallentuvat periaatteen ’Monet pienet purot muodostavat suuren joen’ mukaisesti. Noin vuoden ikäisenä kokemukset yhdistyvät eräänlaiseksi toimintamalliksi, jonka lapsi ottaa mukaansa maailmaan. Malli on silloin jo selvästi nähtävissä”, sanoo Rikke Yde Tordrup.
”Noin vuoden ikäisenä kokemukset kootaan eräänlaiseksi toimintamalliksi, jonka lapsi ottaa mukaansa maailmaan.”— Rikke Yde Tordrup, psykologi
On ymmärrettävä, että pieni lapsi on syvästi riippuvainen vanhempiensa suojelusta, ruoasta ja lämmöstä. Heidän on reagoitava, kun heitä tarvitaan, ja lapsi mukautuu siihen, miten vanhemmat reagoivat hänen yrityksiinsä saada heidän huomionsa.
Toisin sanoen lapsi kehittää strategian vallitsevien olosuhteiden mukaan – vaikka vanhemmat eivät pystyisi tarjoamaan hoivaa lainkaan.
KOKEILE MYÖS: Testaa – oletko ekstrovertti vai introvertti?
Kiintymyssuhdeteorian mukaan on olemassa neljä kiintymyssuhdemallia, yksi turvallinen ja kolme turvatonta, jotka kaikki muodostuvat lapsuudessa.
Kuvittele pieni vauva, joka istuu syöttötuolissa ja itkee. Jos vanhemmat reagoivat selkeällä äänellä, kehonkielellä ja ilmeillä, lapsi ymmärtää olevansa turvallisissa käsissä. Tämä vahvistaa turvallista kiintymyssuhdetta.
Aina kaikki ei kuitenkaan suju niin. Lapsi voi myös oppia, että vanhempien reaktio on tavalla tai toisella epävakaa, ja näin syntyy jokin kolmesta turvattomasta kiintymyssuhdemallista.
Vanhemmat saattavat jättää avunpyynnön huomiotta, ja lapsi päättelee lopulta, ettei heitä kannata kutsua. Tämä johtaa turvattomaan välttelevään kiintymyssuhteeseen.
Toinen mahdollisuus on, että joskus apua tulee ja joskus ei. Tällöin lapsi on varuillaan ja yrittää jatkuvasti miettiä, milloin hän voi yrittää saada huomiota ja turvaa ja milloin ei. Siitä nimi turvaton ristiriitainen kiintymyssuhde.
Lapsi voi myös jäädä kokonaan vaille hoivaa ja olla suorastaan laiminlyöty. Lapsi hakee vaistomaisesti hoivaa vanhemmiltaan mutta samalla pelkää heitä. Tuloksena on tunnesotku, jota kutsutaan nimellä turvaton jäsentymätön kiintymyssuhde.
4 kiintymyssuhdemallia: Katso ne täältä – ja tunnista omasi.
Kiintymyssuhdeteoria on kuitenkin vuosien varrella hieman muuttunut, ja painopiste on siirtynyt vanhempien käyttäytymisestä henkilön minäkäsitykseen.
”Jos on varttunut siinä käsityksessä, että ei ole rakastettu, se ei välttämättä johdu siitä, että on vaikkapa saanut lapsena paljon nuhteita. Taustalla voi olla myös esimerkiksi vanhempien matkapuhelimen käyttö”, Rikke Yde Tordrup selittää.
Joka tapauksessa myöhemmin aikuiseksi kasvavan pikkulapsen tunne on todellinen, mutta voidaan vain arvailla, mikä sen taustalla lopulta on.
On tärkeää tietää, että lapselle voi kehittyä turvaton malli vaikka hänellä olisi ollut hyvät, huomaavaiset ja huolehtivat vanhemmat. Näin käy useammin lapsilla, joilla ilmenee ennenaikaisesta syntymästä johtuvia terveysvaikutuksia adhd:ta, autismia tai vastaavia.
LUE MYÖS: Näin vahvistat itsetuntoasi.
Ihminen saattaa ajatella olevansa turvallisella pohjalla, jos hän ollut tarpeeksi onnekas saadakseen lapsuudenkodistaan turvallisen kiintymyssuhteen mallin. Yhtä tärkeää on kuitenkin osata suhtautua kiintymyssuhdemalliinsa joustavasti.
Jos toistaa sokeasti lapsuuden strategiaansa, oli se sitten turvallinen tai turvaton, unohtaa sopeutua nykyhetkeen.
”Esimerkiksi naisen on uhkarohkeaa luottaa täysin kelvottomaan mieheen vakuuttuneena siitä, että mies kyllä rakastaa häntä. Omaksumansa turvallisen kiintymyssuhdemallin vuoksi hän ei ehkä osaa lukea tilannetta oikein”, Rikke Yde Tordrup sanoo.
Ongelmia syntyy, kun kiintymyssuhdemallia ei soviteta kulloiseenkin tilanteeseen. Silloin läheiset voivat joutua kärsimään käytöksestä, joka on itse asiassa vanhempiemme ”syytä”.
Mallimme on juurtunut meihin, mutta se ei ole horjumaton. Jotta voit voittaa perimmäisen ongelman – olipa se sitten kateus, hyväuskoisuus tai tarve paeta – sinun on uskottava, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat sinulle parasta.
Et voi elää lapsuuttasi uudelleen, mutta voit aina hyödyntää uusia kokemuksiasi muuttaaksesi ydinuskomuksiasi.
”Pariterapiaani voi tulla nainen, joka tajuaa, että hänen miehensä ei ansaitse tulla jatkuvasti torjutuksi osoitettuaan 15 vuoden ajan haluavansa hänet. Itse asiassa hänen miehensä opettaa hänelle uusia kokemuksia”, sanoo Rikke Yde Tordrup ja päättää puheenvuoronsa rohkaisuun:
”Kun tiedostamme itseemme vaikuttavan mallin, se voi olla todella vapauttavaa ja voimme päästä mallista eroon. Muutos on mahdollinen, jos uskallamme tavoitella kaipaamaamme ja yritämme hyväksyä toisen ja päästää hänet lähelle, vaikka se olisi vastoin vanhaa sisäistä ääntämme. Ihmiset ovat hyviä oppimaan kokemuksistaan – myös niistä ihan uusimmista.”