Kun poika on ylivilkas ja eikä jaksa keskittyä, on monella ensimmäisenä mielessä ADHD, mutta moniko ajattelee samaa, kun kyseessä on tunnollinen tyttö, joka tekee kaikkensa sopiakseen joukkoon? Tämän vuoksi naisilla diagnosoidaan ADHD usein vasta myöhemmällä iällä. Alla esittäytyy yksi heistä.
ADHD – Rauhattomuus voi kääntyä sisäänpäin ja muuttua syyllisyydeksi ja häpeäksi. Tämän vuoksi monien tyttöjen ja naisten vaikeuksien ei huomata johtuvan ADHD:sta.
Olen koko elämäni tuntenut itseni erilaiseksi kuin muut. Toisaalta olin temperamenttinen tyttö, joka viihtyi poikaporukassa, tykkäsi kiivetä puihin ja poltti tupakkaa pyörävajan takana, mutta samaan aikaan olin myös lahjakas lapsi, joka pärjäsi hyvin koulussa ja sai hyviä arvosanoja. Kukaan ei siksi kiinnittänyt kunnolla huomiota ongelmiini, Stina kertoo.
”Kun katson taaksepäin, toivon tietysti, että joku olisi huomannut, että kamppailin itseni kanssa ja minulla oli vaikeaa. Että sillä oli syynsä, miksi ajauduin kotona niin moniin konflikteihin.”
Hän sai lopulta ADHD-diagnoosin vasta keski-ikäisenä, 44-vuotiaana kaksi vuotta sitten. Siihen mennessä ongelmia oli kertynyt monenlaisia: stressiä, ahdistusta ja masennusta.
Uppsalan yliopistolla työskentelevä psykiatri Lotta Skoglund tunnistaa monta seikkaa Stinan kertomuksessa. Hän on nähnyt useita samankaltaisia tapauksia.
”On havaittu, että naiset ovat miehiä keskimäärin merkittävästi vanhempia – noin 30-vuotiaita – saadessaan ADHD-diagnoosin. Miehet diagnosoidaan keskimäärin 18,5-vuotiaina. Tämä on suuri epäkohta, joka johtaa valitettavasti siihen, että monille näistä naisista kehittyy vakavia psyykkisiä ongelmia ennen kuin he saavat apua”, hän selittää.
ADHD ilmenee lapsuudessa tai teini-iässä ja lievittyy tavallisesti vuosien mittaan. Joka toisella oireet kuitenkin jatkuvat vaikeina aikuisiälläkin. ADHD:tä ei voi parantaa, vaan se on elinikäinen neuropsykologinen häiriö.
ADHD on lyhenne sanoista Attention Deficit Hyperactivity Disorder, suomeksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Sen oireita löytyy kaikilta, mutta vasta kun oireita on useita ja ne haittaavat elämää pitkäkestoisesti, on kyse ADHD:stä.
Oman vuoron odottaminen voi olla vaikeaa, jolloin voi olla taipumusta keskeyttää toisia. Omat sanomiset tai tekemiset voivat kaduttaa jälkeenpäin.
Tehtävien tekeminen loppuun voi olla vaikeaa, etukäteissuunnittelua vaativia tehtäviä saattaa lykätä tai välttellä. Lisäksi huomio kiinnittyy helposti ääniin tai muihin asioihin ympäristössä.
Ylivireys voi ilmetä voimakkaana tarpeena liikkua tai sisäisenä levottomuutena ja rauhattomuutena. Siihen voi liittyä tunne, ettei koskaan voi täysin rauhoittua.
Se että Stina – ja muut naiset – joutuvat odottamaan pitkään ennen ADHD-diagnoosia, johtuu Skoglundin mukaan siitä, että meillä on ymmärrystä vain sille, kuinka häiriö ilmenee pojilla ja miehillä. Suunnilleen kaikki tutkimus on tehty heillä, ja vasta viime vuosina on alettu ymmärtää, kuinka häiriö ilmenee tytöillä ja naisilla.
Vaikka ADHD:n ydinoireet eli tarkkaavuusvaikeudet, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus ovat samat kaikilla sukupuolilla, ilmenee ADHD pojilla usein äänekkyytenä, vaikeuksina istua paikallaan ja ulospäinsuuntautumisena, kun taas tytöillä on taipumus kääntää levottomuus sisäänpäin ja tehdä lisätöitä pysyäkseen mukana opetuksessa. He tekevät kaikkensa sulautuakseen joukkoon.
”ADHD-tytöt ja -naiset suorittavat sitä, mitä heiltä koulussa tai töissä odotetaan, kuten kiltteyttä ja ahkeruutta, mutta se verottaa heidän voimavarojaan. He ovat niin hyviä vastaamaan toisten odotuksiin, että kukaan ei tajua epäillä, että jotain on pahasti vialla”, Skoglund selittää.
Palataan Stinaan, joka pääsi parikymppisenä ensimmäisellä yrityksellä sisään hyvin arvostettuun oppilaitokseen opiskelemaan tiedotusoppia. Menestyksekkään ulkokuoren alla kyti kuitenkin turhautuminen.
”Minulla kului tehtäviin aina paljon enemmän aikaa kuin muilla, joskus se oli aivan mahdotonta. Artikkelin lankojen pitäminen käsissä saattoi tuntua siltä kuin kokoaisi palapeliä, jonka palat yhtäkkiä siirtyvät. Olin siksi aina äärettömän väsynyt”, Stina kertoo.
Tehtävän onnistuminen edellytti poikkeuksetta kaikkensa antamista. Se jätti hänet uupuneeksi ja sai hänet epäilemään omia kykyjään.
”On paljonpuhuvaa, että minulla on ollut läpi työelämän vaikeuksia tiettyjen asioiden kanssa, koska aivoni toimivat eri lailla. Silloin tällöin se on johtanut konflikteihin ihmisten kanssa, joiden kanssa työskentelen yhdessä. Se sai minut ajattelemaan, olen joko tyhmä tai laiska”, Stina sanoo.
Hän oli usein tyytymätön omaan suoriutumiseensa, mikä ei yhtään helpottanut sen hyväksymistä, että joskus hän onnistui suorittamaan jonkin tehtävän täydellisesti. Tämä on Skoglundin mukaan melko tavallista.
”Joskus kaikki näyttää toimivan, ja joskus taas kaikki hajoaa käsiin. Tätä kuviota on vaikea hyväksyä. Kyvyttömyys yltää omaan täyteen potentiaaliin on murhe, jonka kanssa monet ADHD:stä kärsivät joutuvat elämään.”
Tutkimustiedossa painottuu se, että ADHD näyttäytyy tytöillä ja pojilla eri tavoin. Nämä erot voivat näkyä jossain määrin myös aikuisilla, joilla on ADHD.
 |  |
|---|---|
| Naiset | Miehet |
| Vaikeuksia tunteiden säätelyssä. | Fyysisesti yliaktiivinen. |
| Sättii muita verbaalisesti. | Aggressiivinen ja ulospäinsuuntautunut. |
| Romahtaa kotona väsymyksestä. | Häiritsee ympäristöään. |
| Piilottaa vaikeudet pysyä mukana koulutus- ja työelämässä. Ei aikaa elää omaa elämää. | Alisuoriutuu koulussa tai koulutuksessa. |
| Enemmän impulsiivista käyttäytymistä ja ulospäinsuuntautuneisuutta puberteetin jälkeen. | Vähemmän impulsiivista käyttäytymistä ja ulospäinsuutautuneisuutta puberteetin jälkeen. |
| Asiantuntija: psykiatri Lotta Skoglund | |
Toimittajan työ oli Stinan intohimo, joten hän teki sitkeästi töitä. Muutaman vuoden jälkeen hän kuitenkin huomasi, ettei enää kyennyt kokoaikatyöhön. Joskus hän oli niin stressaantunut, että joutui ilmoittaumaan sairaaksi, ja ahdistus ja masennus astuivat mukaan kuvioon. Stinan tarinassa ei ole mitään epätavallista verrattuna naisten tyypillisiin ADHD–oireisiin.
Naiset erottuvat miehistä erityisesti kahdella osa-alueella: heillä on suurempi taipumus psyykkisiin sairauksiin ja heillä on voimakkaampaa vaihtelua hormonitasoissa. Ensinnä mainittu ilmenee esimerkiksi etenkin naisia vaivaana huijarisyndroomana: riittämättömyyden ja häpeän tunteina, jotka ovat pitkällä aikavälillä kestämättömiä vaativaa ajatustyötä edellyttävissä töissä. Naiset kuluttavat itsensä emotionaalisesti loppuun vuosien mittaan.
”Tämän seurauksena he usein ahdistuvat ja masentuvat, mikä vie heidät ensimmäistä kertaa mielenterveysammattilaisen luo”, Skoglund toteaa.
Jälkimmäinen ilmenee siinä, että hormonitasojen vaihtelut pahentavat ADHD-oireita, mikä on jäänyt vähälle huomiolle tutkimuksen keskittyessä poikiin. Naishormoni estrogeeni vaikuttaa dopamiiniin, joka muun muassa ohjaa energiatasoa ja hyvänolontunnetta.
”Olen tavannut useita naisia, jotka uskovat sairastavansa Alzheimerin tautia, koska heidän mielialansa ja energiatasonsa heittelevät päivästä toiseen. Vaihtelua voi olla puberteetin, kuukautisten, synnytyksen tai vaihdevuosien yhteydessä”, Skoglund kertoo.
LUE MYÖS: Tee testi: Onko sinulla OCD-oireita?
Tunnistaako Stina itsensä kuvauksesta? Voi kyllä. Hänen ADHD-oireensa pahenivat aina huomattavasti kuukautisten aikana, mutta ylsivät uusiin korkeuksiin sen jälkeen, kun hän 40-vuotiaana sai lapsen.
”Vauvan synnyttyä minulle valkeni, että jotain on todella vialla. Silloin kaikki ei enää täsmännyt”, hän kertoo.
Stina oli tottunut siihen, että saattoi vetäytyä kotiin lataamaan akkuja, mutta kun talossa oli pieni vauva, se aika oli ohi. Voimat riittivät vain lapsesta huolehtimiseen, ja suurinpiirtein kaikki muu oli tuoreelle äidille liikaa.
Koska julkisuuteen oli tuolloin tullut useita naisia, jotka puhuivat avoimesti ADHD-diagnoosistaan, ja heitä oli myös Stinan lähipiirissä, hän alkoi vahvasti epäillä sairastavansa ADHD:tä itsekin. Hän meni lääkäriin pyysi lääkäriä arvioimaan tilaansa.
”Kun vihdoin sain diagnoosin, olin surullinen, koska se todettiin niin myöhään, että elämäni oli ehtinyt jo kulua näin. Samalla se oli käännekohta. Ajattelin, että olkoon sitten niin! Nyt voin lopettaa pyristelemisen ja keskittyä tekemään parhaani niillä eväillä, jotka minulle on annettu.”
Yksi suurimmista asioista oli madaltaa omia odotuksia uran suhteen, vaikka se tarkoitti monista työtä koskevista unelmista luopumista.
”Kunnianhimoa minulla on edelleen, mutta toistaiseksi keskityn vain vanhemmuuteen. Se on hyvin vaikea prosessi, koska työ ja ura ovat aina merkinneet minulle paljon. Mutta ei voi mitään – ainakaan niin kauan, kun lapseni on pieni. Nyt minun on järjestettävä elämäni sen mukaan, kuka olen, eikä sen mukaan, mitä haluaisin olla”, hän sanoo.
Onneksi diagnoosi lisää usein myös ympäristön ymmärrystä häiriöstä kärsivää kohtaan. Äkkiä on selitys sille, miksi hänen on vaikeaa pysyä aikataulussa, miksi hän reagoi ylitunteellisesti tai hänen kotinsa on sotkuinen, sillä ne ovat tyypillisiä piirteitä ihmisillä, joilla on ADHD. Tätä hyväksyntää kaipaavat erityisesti naiset.
”Meidät on kasvatettu siihen, että naiset ovat hyviä huolehtimaan aikatauluista ja ihmissuhteista. Joten, kun nainen ei vastaa odotuksia, häntä paheksutaan enemmän kuin miestä, joka toimii samoin. Se on uskomatonta, mutta olen itsekin syyllistynyt samaan kaksoisstandardiin”, Skoglund kertoo.
Kun mies asuu sotkun keskellä, sitä kutsutaan esimerkiksi poikamiesluolaksi. Kun likaiset astiat kertyvät tiskipöydälle naisen huushollissa, sitä katsotaan kieroon. Ja sääliksi käy sitä mummoa, joka unohtaa lapsenlapsensa syntymäpäivän, mutta vaarin ei tarvitse moisesta huolehtia.
Ystävät ja perhe ovat kaikeksi onneksi ottaneet uuden Stinan hyvin vastaan. ADHD-lääkitys ei sovi hänelle, mutta muun muassa meditaatio, mindfulness ja jääkylmät kylvyt auttavat häntä pitämään mielen rauhallisena. Myös se, miten hän näkee itsensä on muuttunut huomattavasti.
”Tämä on ollut pitkä prosessi, mutta olen monella tapaa paremmassa paikassa elämässäni kuin koskaan aikaisemmin. Ymmärrän itseäni paremmin ja olen lakannut ruoskimasta itseäni siitä, mihin en pysty, ja sen sijaan alkanut kiittää itseäni siitä, mitä kaikkea olen elämässäni saavuttanut diagnoosista huolimatta.”
Asiantuntija: Karoliinisen yliopistosairaalan psykiatri, Uppsalan yliopiston lehtori ja tietokirjailija L. Skoglund