Näin hoidat aikuisiän aknea

Vaikka finnejä ja aknea esiintyy eniten nuorena, niiltä ei ole turvassa myöhemminkään. Miten finnejä ja aikuisiän aknea voi ehkäistä ja hoitaa?

Kasvokuvan naisella on vaikeaa aknea leukalinjassa

AKNE – finnit vaikuttavat olevan julkisuudenkipeitä, koska ne ei tunnu koskaan ilmaantuvan silloin, kun kukaan ei ole näkemässä. Onneksi aknea vastaan on keinoja!

© iStock

Akne, finnit, ihon epäpuhtaudet. Kaikki ne tarkoittavat saman asian eri asteita: tukkeutunutta ihohuokosta ja pahimmillaan tulehdusta ihossa, joka tuntuu siltä, kuin olisi purkautumistaan odottava tulivuori ihon alla.

Tulehtuneet finnit ja akne on vaikea peittää meikillä, ja olisi paljon mukavampaa, jos finnejä tai aknea ei tulisi. Kysyimme lääkäriltä, mitä voi tehdä aknen välttämiseksi, ja millä aknea voi hoitaa.

1 Miten akne syntyy?


Akne alkaa karvatupen vieressä sijaitsevasta talirauhasesta. Talirauhasten normaalin toiminnan ansiosta iho pysyy pehmeänä ja säilyttää kosteutensa, eivätkä ulkoiset epäpuhtaudet pääse ihoon, mutta jos niiden toiminta häiriintyy tulee finnejä. (katso kuva)

Mieshormonit lisäävät talineritystä, minkä vuoksi miehillä on useammin aknea kuin naisilla, mutta naistenkin elimistö erittää mieshormoneja, ja jos niiden vaikutusta hilitsevän estrogeenin määrä putoaa, talineritys kiihtyy. Kun karvatupet menevät tukkoon aknebakteeri Cutibacterium acnes pääsee lisääntymään ja iholle nousee aknerakkuloita.

2 Mikä akne on?


Satunnaiset näpyt eivät ole varsinaista aknea, mutta jatkuvasti ilmestyvät tukkeutuneet ihohuokoset ovat, vaikka finnejä tai mustapäitä ei olisi edes paljon, mutta niitä esiintyy toistuvasti tai jatkuvasti varsinkin samoissa kohdissa.

Aknea on monenlaista, ja rasvoittuva tai sekaiho sekä atooppinen iho ovat altteimpia aknelle. Aknen lievin muoto on komedoakne, jossa tulee mustapäitä ja valkopäitä (komedoja eli ihomatoja), jota ei edes tule ajatelleeksi akneksi. Tavallinen akne (acne vulgaris) on aknen muoto, jossa tulee keltaisia märkärakkuloita (papulo-pustuloita). Vaikempia ovat kystinen akne ja onteloakne, jossa aknerakkulat ovat laajoja ja pahasti tulehtuneita ja kipeitä ja jättävät jälkeensä arpia.

Aknea tulee yleensä eniten kasvoihin, mutta monesti myös kaulaan, rintaan, hartioihin ja selkään.

Aknenäppyjä naisen leuassa ja kiiiltoa huulissa

AKNE kattaa kaikki finnit ihomadoista ja mustapäistä tulehduneisiin, märkiviin aknerakkuloihin.

© iStock

3 Mistä akne johtuu?


Aknea ei voi ehkäistä ennalta. Finnejä tulee, kun talineritys on voimakasta ja huokoset tukkeutuvat, jolloin tukkeutuneet talirauhaset tulehtuvat bakteerien lisääntyessä. Seuraavat syyt vaikuttavat:

  • PERIMÄ Jos vanhemmilla on ollut aknea, on todennäköistä, että itsellekin tulee. Ihon talineritys ja alttius tulehduksille sekä herkkyys mieshormonin vaikutuksille on periytyvä.
  • STRESSI Stressin ei ole osoitettu saavan aknea puhkeamaan, mutta se pahentaa tutkitusti aknea. Stressihormoni kortisoli voi nostaa testosteronitasoa ja johtaa talinerityksen lisääntymiseen, ja kun pitkäkestoinen stressi heikentää ihon vastustuskykyä, ja bakteerit pääsevät lisääntymään, olot ovat otolliset aknelle. TEE TESTI: Oletko stressaantunut – tarkista oireesi testillä.
  • ULKOISET TEKIJÄT Liian ravitsevat voiteet ja paksut meikit voivat tukkia huokosia eli olla komedogeenisiä. Jos kuolleita ihosoluja ei poisteta, huokoset tukkeutuvat. Toisaalta myös voimakkaat kuorinta-aineet voivat rikkoa ihoa ja heikentää sen vastustuskykyä.
  • HORMONIT Mieshormoni testosteroni edistää talintuotantoa. Naishormoni estrogeeni estää testosteronin vaikutuksia, mutta silloin, kun estrogeenia on vähän, testosteroni pääsee vaikuttamaan. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kuukautiset, raskaus ja menopaussi.
  • RUOKA JA JUOMA Ei ole osoitettu, että mikään ruoka-aine aiheuttaisi aknea, mutta suuret määrät nopeasti imeytyvää hiilihydraattia, kuten sokeria ja vaaleaa leipää tai pastaa nostavat verensokeria nopeasti ja lisäävät insuliinintuotantoa, mikä vaikuttaa hormoneihin ja lisää talineritystä. Myös runsas maitoproteiinin käyttö kiihdyttää hormonituotantoa ja sitä kautta talineritystä. Ruuan vaikutus on kuitenkin perimän merkitystä pienempi, eikä hiilihydraattia tai vähärasvaista maitoa kannata jättää aknen pelossa tai aknesta pääsemisen toivossa.

Lue myös: Keratosis pilaris – eroon näppylöistä käsivarsissa

4 Kenelle tulee akne?


Akne on todella yleinen ongelma. Sitä esiintyy noin kahdeksalla kymmenestä 11–30-vuotiaasta. Useimmilla akne on lievä, ja voimakkaimmillaan se on 17–19-vuotiaana. Akne häviää yleensä itsestään 30 ikävuoteen mennessä, mutta joillakin se voi kuitenkin roihahtaa uudestaan – naisilla usein vaihdevuosissa.

Aikuisillakin akne voi olla vaikea ja tulehtunut, ja aikuisena aknearpien ja -jälkien riski on suurempi kuin nuorena.

5 Miksi aikuisena tulee akne?


Aikuisiän aknesta tai myöhään alkaneesta aknesta puhutaan siloin, kun aknea esiintyy yli 25-vuotiaana, mutta kyse on aivan samasta asiasta sekä nuorena että myöhemmin.

Aikuisakne tulee tyypillisesti hormonaalisten muutosten yhteydessä: raskaus, vaihdevuodet tai monirakkulaiset munasarjat (PCOS) voivat saada aknen palaamaan tai ilmestymään, kun estrogeenin määrä elimistössä vähenee, jolloin testosteronin vaikutus pääsee esiin.

Lue myös: Ruusufinni – mitä punoittavalle ja rakkulaiselle iholle voi tehdä?

6 Onko aknea erilaisia?


Akne jaetaan kolmeen eri vaikeusasteeseen, joita hoidetaan eri tavoin sen mukaan, miten vakavasta aknesta on kyse.

LIEVÄ AKNE

Akne lasketaan lieväksi silloin, kun sitä esiintyy vain kasvoissa, joissa on alle 10 varsinaista aknerakkulaa ja muuten mustapäitä ja valko- päitä eli ihomatoja.

KESKIVAIKEA AKNE

Aknerakkuloita on kasvoissa 10–40 ja sen lisäksi ihomatoja. Rakkuloita voi esiintyä paitsi kasvoissa myös kaulassa, rinnassa, hartioissa ja selässä.

VAIKEA AKNE

Aknerakkulat ovat syviä ja tulehtuneita, ja niitä on runsaasti, Kasvoissa ja kaulassa on yli 40 aknerakkulaa.

7 Aikuisiän aknea vastaan


Akne tulee, jos se on tullakseen, mutta finnien tulehtumista märkärakkuloiksi voi pyrkiä vähentämään varmistamalla, että aknebakteerilla on mahdollisimman epäedulliset olosuhteet.

  • TERVEELLISET TOTTUMUKSET
    Kun voi hyvin, ihokin voi paremmin. Stressi, vähäinen uni, tupakointi, alkoholi ja epäterveellinen ruoka sekä liian vähäinen ulkoilu ja liikunta ovat koko elimistölle pahasta. Kohtuus kaikessa on parasta elimistölle, ja iho on sentään kehon suurin elin. Tarkista täältä, kuinka syöt terveellisesti.

  • JÄTÄ IHO RAUHAAN
    Puristeleminen, näprääminen ja mekaaninen kuorinta vain levittävät bakteereita ja heikentävät ihon tilaa.

  • AKNEIHON HOITO
    Puhdista ja kosteuta paivittäin. Puhdistustuotteet eivät kuitenkaan saa poistaa kaikkea rasvaisuutta iholta, sillä se saa talirauhaset yrittämään entistä ahkerammin korvata menetettyä rasvaa. Kosteuta hyvin. Rasvainenkin iho kaipaa kosteutusta, vaikkei rasvaa. Kierrä kaukaa mekaaniset kuorinnat. Kuori iho miedolla kemiallisella kuorinnalla, jossa on esim. salisyylihappoa tai AHA- tai BHA-hedelmähappoja. Käytä päivällä aurinkosuojaa, sillä hedelmähapot herkistävät auringolle.

  • HUOLLA HUOKOSIA
    Vältä paksuja, rasvaisia voiteita ja meikkejä, jota tukkivat huokoset niin, että tali ja epäpuhtaudet eivät pääse poistumaan. Käytä vähärasvaisia, kosteuttavia tuotteita. Non comedogenic tai ei-komedogeeninen tarkoittaa, että tuote ei tuki ihohuokosia. Herkän ihon tuotteet sopivat yleensä akneihollekin.

  • HYVÄ HOITORUTIINI
    Puhdista geelillä tai vaahdolla, tasapainota kasvovedellä, käytä seerumia kosteusvoiteen alla, kosteuta ei-komedogeenisellä voiteella, kuori noin kerran viikossa kemiallisesti. Täydennä täsmätuotteilla.

Nainen puhdistaa kasvojaan puhdistusvaahdolla

EHKÄISE AKNEA päivittäisellä ihonhoitorutiinilla, johon kuuluu puhdistus ja kosteutus.

© iStock

8 Millaisia reseptilääkkeitä akneen on?


Lievän tai keskivaikean aknen hoitoon riittää periaatteessa säännöllinen hellävarainen ihonhoito ja puhdistus akneiholle sopivilla tuotteilla täydennettynä ilman reseptiä saatavilla hoitotuotteilla.

Jos akne ei ilman lääkkeitä lievity ja heikentää elämänlaatua, lääkärin määräämällä reseptillä on saatavana lukuisia eri tyyppisiä lääkkeitä aknen hoitoon e-pillereistä antibiootteihin ja retinoideihin kuuluviin A-vitamiinijohdannaisiin.

LUE MYÖS: Mietityttääkö ihokarvojen poisto kasvoista? 9 hyvää neuvoa karvanpoistoon

Aknen hoito

AKNEVOITEET JA -LIUOKSET

Atselaiinihappoa, adapaleenia ja benzoyyliperoksidia sisältävät, ainoastaan reseptillä saatavat emulsiovoiteet, geelit ja liuokset lievittävät tulehdusta ja avaavat huokosia. Jos voitessa on mukana antibioottia, ne myös tuhoavat bakteereita tai estävät aknea pahentavien rasvahappojen muodostumista ihossa.

Lääkevoiteita ja -liuoksia käytetään pelkästään tulehtuneille kohdille ihossa, ja niiden joutumista esimerkiksi silmiin on varottava. Sivuvaikutuksia ovat käsitellyn ihon punoitus, kutina, kuumotus tai kipu, värimuutokset, kuivuminen tai ärtyminen.

Kenelle hoidot on tarkoitettu? Lievään tai keskivaikeaan akneen. Yleensä käyttöä raskauden ja imetyksen aikana ei suositella.

RESEPTILÄÄKKEET AKNEEN

Isotretinoiini on tehokkain aknelääke. Sitä määrätään viimeisenä keinona. Hoito kestää yleensä 4–6 kk. Jos oireet uusiutuvat, voidaan tarvita toinen hoitojakso pari kuukauden kuluttua.

Isotretinoiinin sivuvaikutuksia ovat nenän ja silmien sekä ihon kuivuminen, punoitus ja nenäverenvuodot. A-vitamiinilisät on kielletty, maksan toimintaa ja veren rasva- ja sokeriarvoja seurataan.

Jos kyse on hormoniepätasapainosta, elimistön mieshormonitaso, joka lisää talineritystä, saadaan laskemaan syproteronia ja etinyyliestradiolia sisältävillä ehkäisytableteilla.

Kenelle hoidot on tarkoitettu? Vaikeaan tai huonosti muihin hoitoihin vastaavaan akneen. Raskaana olevat, imettävät tai raskaaksituloa haluavat eivät saa käyttää isotretioniinia, sillä se aiheuttaa sikiövaurioita.

VOITEIDEN JA RESEPTILÄÄKKEIDEN YHDISTELMÄHOIDOT AKNEEN

Jos voiteet tai tabletit eivät toimi yksistään, käytetään niiden yhdistelmiä, doksisykliini-antibioottia ja sen kanssa hoitovoiteita tai klindamysiini-antibioottia ja benzoyyliperoksidia sisältävää yhdistelmävoidetta.

  • Kenelle hoito on tarkoitettu? Keskivaikeaan ja vaikeaan akneen. Raskaus ja imetys eivät sovi usempien aknehoitojen kanssa yhteen.

Asiantuntija: tohtorikoulutettava, LL T. Lund Instagramissa: @tamara_skin_stagram

Artikkeli on julkaistu KUNTO PLUS -lehdessä 3/2023