Oletko yli 40-vuotias? Tarkasta verenpaineesi, jos olet sairastanut koronavirustaudin

Korkean verenpaineen aiheuttaminen kuolemien määrä yli kaksinkertaistunut Norjassa vuodesta 2019. Myös Tanskassa verenpainelääkkeitä määrätään aiempaa enemmän. Kardiologin mukaan syynä voi olla koronavirus.

Naisen käsivarsi, josta mitataan verenpainetta.

KÄSIVARREN TULEE OLLA RENTONA pöytää tai käsinojaa vasten verenpainetta mitattaessa. Katso vinkit oppaastamme, niin saat varmasti paikkansapitävät lukemat.

© iStock

Korkea verenpaine saattaa kuulostaa suhteellisen harmittomalta, mutta se on itse asiassa kaikkialla maailmassa yksi merkittävimmistä sairauksien ja kuoleman riskitekijöistä.

Nyt Norjassa kerätty data kertoo, että korkean verenpaineen aiheuttama kuolleisuus on lisääntynyt merkittävästi naapurimaassamme vuodesta 2019 lähtien.

Ruotsin Karoliinisen instituutin kardiologian professorin Artur Fedorowskin mukaan ”covid-19:n ja korkean verenpaineen välillä on selvä yhteys”, ja hän pelkääkin, että monella verenpaine on kohonnut huomaamatta.

Yli 1 000 kuolemantapausta vuonna 2024

Norjan kansanterveyslaitoksen luvut osoittavat, että vuosina 1996–2019 korkea verenpaine oli syynä 350–470 kuolemantapaukseen vuosittain.

Vuonna 2020 luku nousi yhtäkkiä 651:een, ja viime vuonna jo 1 025 norjalaista kuoli korkean verenpaineen seurauksena. Määrä on siis yli kaksinkertaistunut vuodesta 2019.

Norjan kansanterveyslaitokselta kerrotaan Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle nousun voivan johtua siitä, että vuonna 2020 siirryttiin sähköiseen järjestelmään, joka rekisteröi kuolinsyyn aiempaa tarkemmin.

Kardiologin mukaan useat tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että covid-19 voi johtaa kohonneeseen verenpaineeseen vielä kuukausia infektion jälkeen – myös niillä, joilla tauti on ollut lievä.

”On luonnollista, että sekä syke että verenpaine voivat nousta akuutin infektion aikana, mutta niiden pitäisi normalisoitua 2–4 viikon kuluttua”, Artur Fedorowski kertoo ja lisää, että näin ei aina tapahdu covid-19:n jälkeen.

Yli 40-vuotiaat ovat erityisen alttiita

Fedorowski korostaa muun muassa tutkimusta, joka osoittaa, että monilla koronavirustaudin sairastaneille kehittyy sykkeen ja verenpaineen säätelyhäiriötä, jotka kestävät useita kuukausia.

Toinen tutkimus osoittaa, että kohonneen verenpaineen esiintyvyys uutena oireena on paljon suurempi potilailla, jotka ovat sairastaneet covid-19:n, kuin potilailla, jotka ovat sairastaneet influenssan.

Tutkijat päättelevät, että erityisesti yli 40-vuotiailla kohonneen verenpaineen riski on suurempi koronataudin jälkeen.

Myös Suomessa verenpainelääkkeiden käyttö ja myynti ovat kasvaneet viime vuosina, mutta määrä näyttää toisaalta olleen nousussa jo ennen pandemiaakin.

Graf, der viser stigning i brugere af blodtrykssænkende medicin

SIDEN 2019 er der i Danmark kommet 58 % flere brugere end forventet af en specifik gruppe af blodtrykssænkende medicin kaldet C02.
KILDE: Data fra Medstat bearbejdet af Richard A. White, seniorforsker ved Folkehelseinstituttet

Fedorowskin mukaan verenpainelääkkeiden käytön kasvu voi johtua myös siitä, että monet ovat käyneet tiheämmin ja herkemmin lääkärin vastaanotolla pandemian jälkeen.

Seuraa verenpainettasi säännöllisesti

Kardiologin suositus on joka tapauksessa selkeä: Tarkasta verenpaineesi säännöllisesti.

Tämä koskee aivan kaikkia aikuisia, mutta erityisesti yli 40-vuotiaita, jotka ovat sairastanee koronavirustaudin äskettäin.

Etenkin jos samaan aikaan esiintyy muitakin riskitekijöitä, kuten tyypin 2 diabetes, sydänsairaus, ylipaino ja tupakointi, on erityisen tärkeää tarkkailla myös verenpainetta.

”Korkean verenpaineen ongelmana on, että sitä ei välttämättä huomaa”, kertoo kardiologi.

Käypä hoito -sivuston mukaan aikuisista suomalaista noin kahdella miljoonalla on kohonnut verenpaine. Verenpainelääkitystä käyttää noin miljoona suomalaista.

Verenpaineen mittaaminen on pieni vaiva, mutta sen hyödyt voivatkin olla merkittävät.

ASIANTUNTIJA: Kardiologian professori Artur Fedorowski, Ruotsin Karoliininen instituutti