Litulaukan nuoret versot sopivat salaattiin ja mausteeksi. Litulaukan suosimia kasvupaikkoja ovat lehdot, vanhat puistot, puutarhat, pensaikot ja polunvarret vanhoissa kaupungeissa eteläisessä Suomessa.
LITULAUKAN lehdet ovat parhaimmillaan nuorina ja vaaleanvihreinä.
Litulaukka versoo varhain keväällä ja kukkii alkukesästä. Satoa voi kerätä toukokuusta heinäkuulle, ja juuria voi kaivaa ylös loppusyksystä. Juuret maistuvat piparjuurelta.
Litulaukka on vanha hyötykasvi, joka sopii nuorena salaattiin ja yrtiksi. Siinä on herttamaiset, päältä kiiltävät lehdet ja näkyvät lehtiruodit, pienet valkoiset kukat ja valkosipulinomainen mieto tuoksu. Litulaukka on kuulunut jo neandertilailaisten ruokavalioon. Sitä on löytynyt kivikauden keräilijä-metsästäjien keittoastioiden jäänteistä nykyisen Tanskan ja Saksan alueelta 5000–7000 vuoden takaa.
Litulaukka maistuu sipulilta. Kukatkin ovat syötäviä. Makuun tulee kasvukauden edetessä kitkeryyttä, minkä vuoksi sitä kannattaa käyttää lähinnä nuorena. Litulaukka toimii yrttinä kaikessa, missä ruohosipulikin. Kokeile salaatin lisäksi risottoon ja pestoon. Litulaukan kuivaaminen ei kannata – se menettää arominsa. Pakastaminen ja liemeen säilöminen toimivat.
Litulaukkaa voi kasvattaa sekä kasvimaalla että ruukussa, ja sen siemeniä voi tilata monilta perinnekasvien siemeniä myyviltä yrityksiltä.
Litulaukassa, niin kuin muissakin ristikukkaisissa, on glukosinolaatteja, ja niiden hajoamistuotteena syntyy vetysyanidia enimillään noin 100 ppm (1 ppm vastaa yhtä milligrammaa ainetta yhdessä kilossa), mikä on niin vähän, että myrkyllisyys ihmisille on lähinnä teoreettinen, varsinkin, koska kuumennetussa ruuassa myrkyllisyyttä ei ole.
Yhdysvalloissa suositellaan rajoittamaan raakojen lehtien syömistä, ja Tanskassa suosituksen rajana on 13 g tuoreita lehtiä päivittäin ja pikkulapsille 2 g päivässä.
Koska kypsentämättömiä lehtiä kuitenkin käytetään lähinnä mausteyrtin tapaan, myrkytysvaarasta ei tarvitse olla huolissaan, eikä litulaukkamyrkytyksiä ole raportoitu ainoatakaan.
Litulaukka on monikäyttöinen villivihannes ja yrtti. Sitä voi käyttää ruohosipulin ja valkosipulin tapaan. Se sopii munaruokiin, yrttivoiksi, pestoon ja lämpimiin ruokiin, esim. keittoihin ja mureketaikinaan.
Maku on vahvin kypsentämättä, mutta sitä voi myös keittää, paistaa, höyryttää ja grillata.
Litulaukkaa käytettiin aiemmin rohdoskasvina keuhkotautia, mahahaavaa ja kutinaa vastaan. Sen tehosta niihin ei ole todisteita, mutta litulaukan lehdet sisältävät tutkitusti paljon C-vitamiinia ja myös A-, B- ja E-vitamiineja, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, seleeniä, kuparia, rautaa ja mangaania, sekä omega-3 rasvahappoja.
Litulaukan siemeniä käytetään Ranskassa sinapin tapaan, ja niitä voi lisätä säilöntäliemeen. Britanniassa litulaukkaa käytetään minttukastikkeen osana.
Litulaukkaa esiintyy suunnilleen samalla alueella, missä tammikin menestyy. Pohjoisin esiintymä Suomessa on Oulun seudulla. Litulaukan suosimia kasvupaikkoja ovat lehdot, vanhat puistot, puutarhat, pensaikot ja polunvarret vanhoissa kaupungeissa eteläisessä Suomessa. Se on vanha rohtokasvi, joka on aikanaan levinnyt asutuksen ja ihmisten mukana. Litulaukka pitää muhevasta ja typpipitoisesta maasta.
AURORAPERHOSET viihtyvät litulaukalla. Kuvassa on komea uros-aurora, jonka tunnistaa oranssista väristä siipien kärkiosassa.
Auroraperhoset viihtyvät litulaukalla, ja litulaukalle munittujen auroraperhosten toukista kasvavista uroksista tulee suurempia kuin koiranputkella kasvaneista.
Litulaukka on meillä hyväksi luonnon monimuotoisuudelle, mutta Yhdysvalloissa litulaukka on vaarallinen sikäläiselle Länsi-Virginian kaaliperhoselle, sillä sen lehdet ovat myrkylliset niiden toukille.
Litulaukan lehdet ovat parhaimmillaan kevätkesällä. Poimi tai saksi varovasti, että kasvi voi kasvattaa uusia lehtiä.
