Nuorempana Tina oli hyvässä kunnossa, koska harrasti tanssia ja liikkui muutenkin paljon. Sitten tanssiminen jäi, eikä kiireinen lapsiperhearki jättänyt aikaa muullekaan liikunnalle. Tina halusi aloittaa taas treenaamisen, mutta aloittamisen piti olla helppoa – siksi pyysimme häntä testaamaan, mitä hyötyä olisi 10 minuutin päivittäisestä treenistä viidesti viikossa. Tulokset olivat ällistyttäviä, kuten voit alempaa lukea, ja Tina todella sai treenit myös tehtyä ja laittoi jopa itsensä ahtaalle. Tähän on yksinkertainen resepti, joka on helppo ottaa myös omaan käyttöön.
Mikä oli parasta treenijakson aikana?
On ollut kivaa treenata ”yhdessä” treenivideoiden ohjaajan kanssa. Treenaaminen ei tuntunut yksinäiseltä puurtamiselta.
Mikä on ollut vaikeinta?
Jatkaa treeniä, vaikka motivaatio välillä hiipuu. Olen vain yrittänyt saada treenit tehtyä automaatiolla, vaikka aina treenaaminen ei ole huvittanut
Huomaatko eroa aiempaan?
Kyllä! Jalkojeni lihakset ovat vahvistuneet, vaatteet ovat hieman löysiä vyötäröltä, olen vireämpi enkä hengästy enää niin kovasti rappuja noustessa.
Yllättikö jokin asia?
Muistin taas, että olen aiemmin jopa pitänyt liikunnasta.
Mikä sai sinut löytämään taas liikunnan ilon?
Harrastin nuorempana tanssia ja olin aika hyvässä kunnossa, mutta en ole harrastanut liikuntaa nyt pariinkymmeneen vuoteen, koska se ei ole tuntunut kivalta. Nyt löysin taas liikunnan ilon – ja ehkä sen vuoksi olen jaksanut ponnistella. Se tuntuu tosi hyvältä!
Mikä on lempitreeniohjelmasi?
Minulla on vahvat jalat, joten pidän erityisesti tästä peppuohjelmasta. Kun todella halusin panna itseni ahtaalle, tein tämän ohjelman, joka auttaa myös hoikistumisessa
Jatkatko treeniä?Kyllä. Musiikin tahtiin tehty 10 minuutin treeni hiljentää ajatukset hetkeksi ja pakottaa irtautumaan puhelimesta.
Kyllä. Musiikin tahtiin tehty 10 minuutin treeni hiljentää ajatukset hetkeksi ja pakottaa irtautumaan puhelimesta.
Tinan tulokset
Sekä ennen 8 viikon treenijaksoa että sen jälkeen Tina vastasi lyhyeen kyselyyn ja omavalmentaja Christina Heick teki hänelle lihasvoima- ja kuntotestit. Katso tulokset tästä: