”Haluaisin TODELLA mielelläni testata sovellusta!” Näin kirjoitti Minna, 42, kun etsimme koehenkilöitä testaamaan KUNTO PLUSsan sovellusta ja nettitreenejä. Monen muun naisen tavoin, jolla on vastuullaan sekä lapset että työ, myös Minnan tärkeysjärjestyksessä liikunta oli valahtanut viimeiseksi. Lue, mitä tapahtui, kun Minna alkoi treenata 10 minuut- tia päivässä viidesti viikossa.
Mikä oli parasta treenijakson aikana?
Koko treenijakso oli kiva kokemus, ja itsetuntonikin on kohentunut jakson aikana.
Mitä tarkoitat itsetunnon kohenemisella?
Olen todella nauttinut treenaamisesta ja omasta olostani. En ollut mitenkään tyytymätön itseeni aiemminkaan, mutta olen todella onnellinen, että jaksoin treenata koko jakson.
Huomaatko muuta eroa aiempaan?
Olen paljon aiempaa vireämpi ja yllätyin siitä, miten paljon lihakseni vahvistuivat. Näen esimerkiksi vatsastani, että siellä on lihaksia! Eikä polveenkaan enää satu juostessa. Se on mahtavaa!
Mitä mieltä olet treenivideoista?
Ne ovat tosi hyviä! Tein treenit musiikin tahtiin, ja KUNTO PLUSsan hymyilevä ohjaaja sai yrittämään kovemmin.
Aiotko jatkaa treenaamista?
En treenaa juuri nyt, koska sain koronan ja aloitin uudessa työssä, mutta aion kyllä aloittaa taas treenit. 10 minuutin päivittäisen treenin sijaan aion tehdä 20 minuutin treenin kolmesti viikoss
Mikä on lempitreeniohjelmasi?
Pikatreeni 5 edistyneille, koska se sisältää monia erilaisia harjoitteita, mikä on innostavaa.
Minnan tulokset
Sekä ennen 8 viikon treenijaksoa että sen jälkeen Minna vastasi lyhyeen kyselyyn ja omavalmentaja Christina Heick teki hänelle lihasvoima- ja kuntotestit. Katso tulokset tästä: