Raskaus ja pahoinvointi
Aamupahoinvointia on jopa 70–80 prosentilla raskaana olevista. Mistä aamupahoinvointi johtuu, kuinka pitkälle sitä kestää ja miten aamupahoinvointia voi ehkäistä tai lievittää.
Aamupahoinvointia on jopa 70–80 prosentilla raskaana olevista. Mistä aamupahoinvointi johtuu, kuinka pitkälle sitä kestää ja miten aamupahoinvointia voi ehkäistä tai lievittää.
Aamun hetki kullan kallis, sanotaan, mutta sillä ei varmaankaan tarkoiteta raskauspahoinvoinnista kärsiviä. Kaikista raskaana olevista noin joka kolmas odottaja kärsii raskauspahoinvoinnista tai aamupahoinvoinnista.
Raskauspahoinvointi voi olla paitsi epämiellyttävää myös uuvuttaa ja saada elimistön kuivumaan. Yleensä raskauspahoinvointi lakkaa puolivälissä raskautta tai viimeistään sitten, kun lapsi on syntynyt. Mytötätuntoa!
Raskauspahoinvointi on hyvin yleistä. suomalaisessa neuvola-aineistossa 88 prosentilla odottajista oli raskauspahoinvointia. Noin puolella pahoinvoinnista kärsivistä pelkkä kuvotus ei ole ainoa oire, vaan ruoka ei todellakaan pysy sisällä.
Raskauspahoinvointia on eri tyyppisiä. Moni voi pahoin vain aamuisin – siitä nimitys aamupahoinvointi – mutta toiset voivat pahoin muinakin aikoina.
Noin 0,5–2 prosentilla raskauspahoinvointi on niin voimakasta, että elimistö kuivuu tai paino putoaa. Vaikea raskauspahoinvointi eli hyperemesis gravidarum voi edellyttää sairaalahoitoa, jos odottaja tarvitsee nesteytystä tai paino putoaa yli 5 %. Tila ei kuitenkaan vahingoita sikiötä. Suomessa lähes kolmasosa vaikeaa raskauspahoinvointia sairastavista tarvitsi useita sairaalahoitojaksoja.
Raskauspahoinvoinnin syystä ei olla varmoja, mutta sen oletetaan johtuvan raskaushormoni hCG:stä.
Suomalaisessa neuvola-aineistossa 88 prosentilla odottajista oli raskauspahoinvointia.
Raskauspahoinvointi alkaa yleensä noin viikolla 6 ja laantuu viikkoon 20 mennessä.
Raskauspahoinvoinnista ei yleensä pääse millään konstilla kokonaan eroon muuten kuin ajan kanssa. Seuraavilla neuvoilla oireita voi lievittää:
Lue myös: Mistä pahoinvointi johtuu?
Raskausajan aamupahoinvointia voi lievittää, vaikkakaan sitä ei saa kokonaan pois. Katso täältä kätilön 6 neuvoa, joilla raskausajan aamupahoinvointia saa edes lievitettyä.
Tammikuussa 2023 Suomessa markkinoille tullut doksylamiinisuksinaattia (antihistamiini) ja B6-vitamiinia sisältävä valmiste Xonvea lievittää pahoinvointia, ja sitä voi käyttää myös raskausaikana.
Pahoinvointiin voidaan myös määrätä keskushermostossa pahoinvointia estävää mahansisällön nousua takaisin ruokatorveen estävää ja ruuan etenemistä suolistossa edistävää metoklopramidia (Primperan).
Todella voimakkaaseen pahoinvointiin voidaan määrätä tehokkaampaa ondansetronia (Zofran). Sitä suositellaan käytettäväksi vasta raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
Kaikki raskauspahoinvointiin käytettävät lääkkeet ovat reseptilääkkeitä.
Lisää aiheesta: Turun yliopistosairaalan naistenklinikan raskauspahoinvointisivusto lopujo.fi
Asiantuntija: M. Holm, kätilö