4 vinkillä lisää virtaa arkeen

Pienillä arjen muutoksilla voit saada stressin hallintaan sekä lisää energiaa ja aikaa panostaa asioihin, jotka tuovat iloa ja virtaa elämään.

Nainen metsässä

Pienet muutokset voivat saada arjen tuntumaan vähemmän kiireiseltä.

© iStock

Pitkät päivät töissä. Alituinen epämääräinen kiireen tunne ja takaraivossa nakertava epäilys siitä, että on jotain on jäänyt tekemättä. Jokapäiväinen arkiruokien ideointi, kauppalistat ja kassajonot.

Onko sinulla stressi? Testimme kertoo vastauksen

Arki on täynnä asioita, jotka ovat omiaan lisäämään stressiä. Pienillä muutoksilla stressitekijöistä voi onneksi saada niskalenkin ja arjen kaaoksen hallintaan.

1. Varhain nukkumaan ja varhain ylös

Jos jo aamu on yhtä kiireistä sekamelskaa, voi stressaantunut olo jäädä päälle koko päiväksi. Yksinkertainen niksi rauhallisempiin ja kiireettömiin aamuihin on nousta sängystä aikaisemmin. Tällöin on aikaa aloittaa päivä vaikkapa meditoimalla ja lukemalla – tai tekemällä jotain muuta, josta tulee hyvä mieli heti päivän alkajaisiksi. Aikaisemmat herätykset edellyttävät kuitenkin, että myös nukkumaan mennään aikaisemmin.

2. Listojen laatiminen

Tee aamun alkajaiksiksi luettelo asioista, jotka on tehtävä päivän aikana. Näin saat stressinaiheet hallintaan heti aamusta, eikä epämääräinen kiireen tuntu vaivaa, kun kaikkea ei tarvitse muistaa ulkoa. Tekemättömien töiden ruksiminen tehdyiksi on todella tyydyttävää. Karsi listaa tehdessäsi kaikki ne tehtävät, jotka eivät ole aivan välttämättömiä, jottei listan katsominen aiheuta vain lisää stressiä etkä tuhlaa aikaasi ja energiaasi vähemmän tärkeisiin asioihin.

LUE MYÖS: Stressioireet – 30 oiretta, joita kannattaa tarkkailla

3. Ei-sanan opettelu

Yksi parhaita keinoja vähentää stressiä on oppia kieltäytymään asioista, joita et oikeasti ehdi tai jaksa tehdä. Se voi vaatia pientä harjoitusta ja kirpaista aluksi, mutta tulokset palkitsevat: voit pian tuntea, miten taakka kevenee harteilla ja aikaa jää asioihin, joista saa iloa ja energiaa, kun et haali velvollisuudentunnosta tehtäviä, joita sinun oikeasti ei olisi pakko hoitaa.

4. Delegointi

Jos kotityöt tuntuvat jäävän vain sinun vastuullesi, opettele delegointia. Käytännöllinen ratkaisu on laatia lista kaikista tehtävistä kotitöistä ja jakaa niistä vastuut perheenjäsenten kesken. Listaan on hyvä merkitä myös se, milloin kukin askare hoidetaan, jotta työt eivät jää epämääräisesti roikkumaan.

OPAS: Näin käytät verenpainemittaria kotona