Nukahda (uudelleen) lyhyen hengitysharjoituksen avulla
Jos uni ei tahdo tulla, kokeile rauhoittaa mieli tällä hengitysharjoituksella. Se vie vain seitsemän minuuttia, eikä sitä varten tarvitse edes nousta sängystä.
Jos uni ei tahdo tulla, kokeile rauhoittaa mieli tällä hengitysharjoituksella. Se vie vain seitsemän minuuttia, eikä sitä varten tarvitse edes nousta sängystä.
Periaatteessa nukahtamisen pitäisi käydä helposti – kunhan käy makuulle, sulkee silmät ja antatuu nukkumatin vietäväksi. Kovin monille nukkumaanmeno on kuitenkin yöstä toiseen yhtä turhauttavaa pyörimistä.
Jos kuulostaa tutulta, et ole yksin. Terve Suomi -tutkimuksen mukaan suomalaisista viidesosa kokee nukkuvansa liian vähän – 40–54-vuotiaista naisista jopa neljäsosa. Liian vähäiseksi unensa kokevien määrä on myös kasvanut viime vuosina.
Mielessä sitkeästi pyörivät huoliajatukset vaikeuttavat höyhensaarille pääsemistä, mutta erityiset hengitystekniikat voivat auttaa rauhoittamaan mieltä ja tyynnyttämään ajatusten virtaa.
Erityisen tehokas tekniikka tähän tarkoitukseen on niin kutsuttu voittava hengitys.
Kokeile myös: Kehoskannaus – kuunneltava meditaatioharjoitus
Joogatunneilla käyneet ovat saattaneet tutustua niin kutsuttuun voittoisaan hengitykseen eli sanskritiksi ujjayi-hengitykseen.
Siinä sisään- ja uloshengityksessä supistetaan kevyesti kurkun pohjaa, jolloin hengityksestä kuuluu kohiseva ääni. Englanniksi tätä hengitystä kutsutaan myös nimellä ocean breath eli valtamerihengitys.
Harjoituksen aikana yritä pitää hengitys ”pehmeänä” äläkä jännitä leukaa ja kurkkua. Jos ajatukset lähtevät harhailemaan, palauta huomio lempeästi hengitystekniikkaan.
Harjoitus on suositeltavaa tehdä istuen – sen voi tehdä myös sängyssä, jotta voit käydä sen jälkeen makuulle ja nukahtaa.
Emme kuitenkaan suosittele harjoituksen tekemistä makuuasennossa, koska rintakehä ja vatsa voivat tällöin painua hieman puristuksiin, mikä vaikeuttaa syvään hengittämistä ja ilman virtauksen säätelyä.
Kun istut selkä suorana, hengitystiet ovat täysin auki ja voit hallita hengitystäsi paremmin.
Voittoisan hengityksen taika uneen tuudittajana piilee kolmessa tekijässä:
ASIANTUNTIJA: Joogaopettaja Annika Mahallati