Mikä on ihon pahin vihollinen?

Ihotautilääkärin mukaan on kaksi asiaa, joita on syytä välttää, jos haluaa huolehtia ihostaan ja pitää rypyt poissa mahdollisimman pitkään.

Ikääntyvä kaunis nainen hymyilee.

RYPPYJÄ tulee lopulta kaikille, mutta varsinkin kaksi asiaa voivat aiheuttaa niitä jo ennenaikaisesti.

© iStock

Terve ja tasainen iho tekee kasvoista kuin kasvoista kauniit, mutta miltä ihoaan oikein pitäisi suojata ja miten ihoa kannattaa hoitaa?

Ihotautien erikoislääkäri Martin Meyer nostaa esille kaksi ihon hyvinvointia erityisesti haittaavaa tekijää, ja ne ovat aurinko ja tupakointi.

Nämä kaksi lisäävät useiden vakavien sairauksien riskiä muutenkin, mutta ne ovat myös ihon erityisen pahasta iholle.

Auringon haittatekijänä on UV-säteily, joka vähentää ihon joustavuutta ja tekee sen veltoksi ja ryppyiseksi. Lisäksi riskinä on saada pigmenttiläiskiä eli ruskeita laikkuja, joita syntyy, kun iho – usein saatuaan liikaa aurinkoa – tuottaa paikoitellen liikaa pigmenttiä.

Tupakointi puolestaan vanhentaa ihoa ennenaikaisesti ja aiheuttaa ryppyjä jo nuorella iällä. Vaikutuksen taustalla on se, että savukkeiden sisältämät nikotiini ja häkä vähentävät hapen ja ravinteiden kulkeutumista ihoon, minkä seurauksena ihon normaalit toiminnot heikentyvät.

Lisäksi savukkeiden sisältämät aineet saavat elimistön hajottamaan kollageenia ja elastiinia, jotka pitävät ihon joustavana ja täyteläisenä. Lopputuloksena on veltto, harmahtava ja hauras iho, jonka on vaikea uusiutua.

Ihon suojaamiseen ja hoitamiseen ihotautilääkäri suosittelee koostumukseltaan mahdollisimman selkeitä tuotteita. Katso vinkit alta.

Lue myös: Ruusufinni – mitä punoittavalle ja rakkulaiselle iholle voi tehdä?

Lue myös: Keratosis pilaris – eroon näppylöistä käsivarsissa

IHOTAUTILÄÄKÄRIN VINKIT IHON HYVÄKSI

Vältä mineraaliöljyjä kasvoilla,

sillä öljy voi tukkia ihohuokosia.

Vältä hajusteita ja säilöntäaineita,

niin herkistymisriski pysyy pienenä.

Älä käytä kasvovesiä tai kuivattavia puhdistustuotteita,

jos kärsit ruusufinnistä tai ihosi on atooppinen, sillä ne vain
pahentavat ihon tilaa.

Muista, että monet ns. luontaiset kosmetiikka- tuotteet,

joissa on esimerkiksi laventelia, voivat aiheuttaa oireita herkälle iholle aivan kuin teolliset tuotteet.

Kasvovoiteen tärkein tehtävä on kosteuttaa.

Mitä enemmän asioita voide lupaa tehdä, sitä enemmän ainesosia siinä yleensä on, ja riski herkälle iholle suurempi.

LUE MYÖS: Mietityttääkö ihokarvojen poisto kasvoista? 9 hyvää neuvoa karvanpoistoon

Asiantuntija: ihotautien erikoislääkäri M. Meyer