Hortonin syndrooma
Hortonin neuralgia eli Hortonin syndrooma, joka tunnetaan myös sarjoittaisena päänsärkynä, on erittäin tuskallinen päänsäryn muoto. Kohtausten aikana kipu on äärimmäisen voimakasta ja repivää ja voi tuntua sietämättömältä. Sarjoittaisesta päänsärystä kärsii jopa 15 000 suomalaista, vaikka sitä yleensä pidetäänkin harvinaisena sairautena. Sairaus on selvästi yleisempää miehillä, ja sitä voi esiintyä myös lapsilla. Kipuja ilmenee yleensä päivittäin viikkojen tai kuukausien jaksoissa, minkä jälkeen kipusarjaa voi seurata kuukausien tai jopa vuosien kivuton kausi.
LUE MYÖS: Mitä on migreeni?
Hortonin syndrooman oireet
Repiväksi, polttavaksi ja läpitunkevaksi kuvattu kipu tuntuu tavallisesti jomman kumman silmän alueella tai silmän takana. Silmä yleensä myös punoittaa ja vuotaa, ja nenä tuntuu tukkoiselta tai vuotaa. Kipu alkaa usein yöllä muutaman tunnin unen jälkeen, ja kohtauksen aikana potilaan on vaikea istua tai maata aloillaan.
Hortonin syndrooman kesto
Kipukohtaus kestää noin puolesta tunnista kolmeen tuntiin ja voi toistua useamman kerran vuorokaudessa. Kohtaukset toistuvat usein viikkojen tai kuukausien sarjoina, usein aina samaan aikaan vuodesta. Sarjojen välissä voi olla jopa vuosien tauko. Noin 10 prosentilla sairaus kroonistuu, jolloin tauot ovat lyhyempiä, jopa alle kuukauden mittaisia.
Hortonin syndrooman aiheuttajat
Sarjoittaisen päänsäryn aiheuttajaa ei täysin tunneta, mutta häiriön keskus on paikannettu aivoissa hypotalamukseen, joka säätelee muun muassa vuorokausirytmiä. Sairaus voi periytyä.
Hortonin syndrooman hoito
Oirepäiväkirja auttaa sairauden varmistamisessa. Kun diagnoosi on tehty, kipusarjojen alkaessa kannattaa hakeutua lääkäriin mahdollisimman pian. Kipuja voidaan lievittää migreenilääkkeillä ja happihoidolla, jota potilas voi käyttää itsekin kotioloissa. Kuljetettavan happipullon voi ottaa mukaan tarvittaessa myös esimerkiksi työpaikalle.
Hortonin syndrooman ehkäisy
Sarjoittaiseen päänsärkyyn on saatavana estolääkkeitä, joita käytetään kipujakson aikana ja vähennetään vähitellen. Kipujakson aikana alkoholi voi jo pieninä annoksina laukaista kohtauksen, joten sitä ei kannata nauttia silloin lainkaan.
LUE MYÖS: Jännityspäänsärky – miten sitä voi lievittää?
Hortonin syndrooman vaarallisuus
Vaikka kipu on äärimmäisen voimakasta, se ei ole sinänsä terveydelle vaarallista.