Näin pyöräily vaikuttaa 1 ja 3 kuukaudessa ja vuodessa

Ulkona pyöräillessä saa luontoelämyksiä, sisällä spinnatessa eivät säät vaivaa! Joka tapauksessa peppu kiinteytyy ja kalorit kuluvat vinhaa vauhtia.

Pyöräilyn vaikutuksetI

Pyöräilyn edut

Pyöräileminen on helppo aloittaa ja tehokkaan energiankulutuksen ohella voi nauttia luontoelämyksistä tai kuntopyöräillessä vaikka tv-ohjelmista. Laji on myös hellävarainen nivelille ja jänteille.

Pahimmilla talvikeleillä voi turvautua spinningiin, niin kunto säilyy kevään ja kesän maantiepyöräilyä silmälläpitäen. Maantiepyörällä pääsee polkemaan itsekseen avariin maisemiin, ja hengitys virtaa vapaasti.

Pyörälenkille voi toki lähteä porukallakin, sillä yhteishenki siivittää uusiin ennätyksiin. Muiden seurasta voi nauttia spinningsalillakin.

Näin pyöräily sujuu

Spinningsalin valinnassa kannattaa nähdä aikaa ja vaivaa, jotta löytää salin, jossa viihtyy ja ohjaaja osaa asiansa. Salin täytyy olla sellainen, että sinne tekee mieli palata yhä uudestaan.

Älä aseta epärealistisia tavoitteita, kuten viittä viikkotreeniä, mink voi johtaa lannistumiseen. Aloita kahdella tai kolmella treenillä viikossa, ja tee pyöräilyn lisäksi mieluusti myös lihastreeniä.

Pyöräilyohjelmat

Kaiken tämän saat

1 kuukaudessa

  • Spinning alkaa sujua hyvin suurin piirtein kahdeksannen tunnin kohdalla, ja tunnet, kuinka lihakset vahvistuvat. Huomaat varmasti myös, kuinka mieli piristyy.

3 kuukaudessa

  • Pyöräilyn kiinteyttävä vaikutus alkaa näkyä selvästi.
  • Olosta tulee kaikin tavoin energisempi, kun kunto kohenee. Muutaman kuukauden jälkeen jaksat spinnata ja pyöräillä paljon suuremmalla vastuksella kuin treeniä aloittaessa.

1 vuodessa

  • Kestävyyskunto on kohentunut.
  • Jaksat tehdä tuntien mittaisia pyörälenkkejä ja voit harkita kuntokisoihin osallistumista. Se kannustaa harjoittelemaan enemmän.

LUE MYÖS: Sähköpyörä innostaa pyöräilemään