10 vinkillä lisää energiaa
Kaikilla on joskus jaksoja, jolloin energiataso on tavallista alhaisempi, ja usein voi olla vaikea sanoa, mikä energisyyttä oikein verottaa. Näillä neuvoilla saat energiatasosi ylös!
Kaikilla on joskus jaksoja, jolloin energiataso on tavallista alhaisempi, ja usein voi olla vaikea sanoa, mikä energisyyttä oikein verottaa. Näillä neuvoilla saat energiatasosi ylös!
Yli 30 prosenttia KUNTO PLUSsan lukijoista kertoi suuressa terveyskyselyssä syyksi treenien väliinjättämiselle sen, ettei kerta kaikkiaan jaksa lähteä treeneihin.
Jos sinäkin mietit usein, mihin energia oikein päivän aikana valuu, lue aiheesta lisää alta, niin saat samalla vinkkejä siihen, miten voisit tuntea olosi vireämmäksi.
Tutkituta veriarvosi: hemoglobiini, ferritiini eli varastorauta ja CRP eli tulehdusarvo. Raudanpuute voi aiheuttaa uupumusta, lihasten väsymistä ja hidastaa palautumista. Naiset ovat erityisen alttiita raudanpuutteelle kuukautisten vuoksi. Raudanpuute on kuitenkin yleensä helposti hoidettavissa nauttimalla rautavalmistetta.
Jos olet ikinä hoitanut pientä lasta tai koiranpentua, olet varmasti huomannut, että se tarvitsee säännöllisiä lepotaukoja. Vaikka useimmat aikuiset tiedostavat taukojen tärkeyden lapsista ja lemmikeistä puhuttaessa, heiltä unohtuu helposti, että sama koskee heitäkin.
Jos akut ovat tyhjät, selitys voi olla, että kahmit itsellesi liikaa tekemistä. Palautumistarve on yksilöllistä, mutta jos kalenteri on aina ääriään myöten täynnä, akut kuluvat ennen pitkää loppuun. Selvitä, mikä auttaa sinua laskemaan kierroksia ja muista pitää pausseja.
Kun eläkkeelle jäänyt amiraali William H. McRaven piti juhlapuheen Texasin yliopiston vastavalmistuneille opiskelijoille vuonna 2014 ja neuvoi heitä petaamaan sängyn aamulla, puheesta syntyi viraalihitti ja myöhemmin myös bestsellerkirja.
McRavenin väite kuuluu, että jos aloittaa jokaisen päivän petaamalla sängyn, on heti saanut aikaiseksi yhden pienen asian, ja loppupäivänä on helpompi jatkaa samaan malliin. Neuvolle ei ole tieteellistä pohjaa, mutta jo se, että voisi joka aamu olla tyytyväinen itseensä, tekee neuvosta kokeilemisen arvoisen.
Mietitkö päivän päätteeksi sitä, että tätiä pitäisi kiittää syntymäpäiväonnitteluista, sähkölasku on varmaan vielä maksamatta tai luokkakokouskutsuun pitäisi vastata jotain?
Mentaaliset muistilaput vievät energiaa, ja ainoa tapa päästä niistä eroon on hoitaa muistettavat asiat. Ota käyttöön viikottainen toimistopäivä, jolloin hoidat hommat. Kun hoitamattomat asiat nousevat mieleen, kirjaa ne ylös äläkä murehdi niistä sen enempää, sillä teet ne pois toimistopäivänä.
Tutkimustiedon mukaan jo pienikin nestehukka voi heikentää fyysistä suorituskykyä. Jos et juo riittävästi, saatat energianpuutteen lisäksi kärsiä päänsäryistä ja keskittymisvaikeuksista. Juo suositellut 1–1,5 litraa vettä päivittäin ja enemmän, kun liikut.
Olet varmaan kuullut ennenkin, että vaikka alkoholi voi helpottaa nukahtamista, yömyssy heikentää unen laatua. Kun elimistö käsittelee alkoholia, veren adrenaliinitaso nousee parin tunnin kuluttua, ja sen vuoksi nukut huonommin.
Jos sinulla on tapana juoda viiniä illallisella tai ottaa rentouttava lasillinen pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, saatat huomata, että energiataso paranee, kun jätät alkoholin pois.
Onko sinun vaikea nukahtaa iltaisin? Lue asiantuntijan 10 parasta neuvoa hyviin yöuniin
Jos virtapankki näyttää nollaa, ei juoksulenkille lähteminen ole aivan helppoa. Sitä suuremmalla syyllä se kuitenkin silloin kannattaa, sillä liikunta piristää lisäämällä veren happipitoisuutta ja tuottamalla energisoivaa adrenaliinia.
Omaa uutistenkulutusta kannattaa punnita tarkkaan ainakin, jos psykologian ja filosofian kursseja maallikoille tarjoavaa The School of Life -organisaatiota on uskominen.
Pyrkimyksessä pysyä ajan tasalla ei ole mitään vikaa, mutta jos uutisvirtaa tulee selattua jatkuvasti, ja kaikki otsikot käsittelevät kuolemaa ja kurjuutta, se voi uuvuttaa. Jos tuntee, että on silti pakko pysytellä kärryillä maailman menosta, se voi verottaa voimia erityisen paljon. Kokeile jatkuvan seuraamisen sijaan aikatauluttaa uutistenkulutustasi. Kuuntele esimerkiksi radiouutiset aamulla tai katso uutislähetys illalla televisiosta, äläkä lue tai katso uutisia siinä välillä lainkaan.
Katso The School of Life -organisaation video yksinkertaisemmasta elämäntavasta
Uni on aivan keskeistä vireydelle, ja unenlaatua voi parantaa menemällä nukkumaan ja heräämällä suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Jos sinulla on tapana keikauttaa unirytmi päälaelleen viikonloppuisin, se voi kostautua maanantaina töihin palatessa.
Tiedät ehkä tunteen: seisot supermarketissa hyllyjen välissä valitsemassa salaatinkastiketta, ja vaihtoehtojen valtava määrä on lähestulkoon lamaannuttava. Huomaat, kuinka tahdonvoimasi ja energiasi hupenevat. Ilmiöllä on englanniksi nimikin: "choice overload".
Jos sinusta tuntuu, että energiavajeesi liittyy vaihtoehtojen ylitarjontaan, on joitain asioita, joita voit kokeilla ylikuormituksen vähentämiseksi. Suunnittele päivän ateriat etukäteen sen sijaan, että miettisit kaupassa, mitä laitat ruuaksi. Karsi vaatekaappisi sisältöä niin, ettei sinulla ole hyllykaupalla vaatteita, joista valita.
Columbian ja Stanfordin yliopistoissa tehty tutkimus osoittaa, että ihmiset ovat tyytyväisimpiä valitessaan noin kuudesta vaihtoehdosta, mutta ihanteellinen määrä riippuu valinnan kohteesta.
Lähteitä: Satisfaction in choice as a function of the number of alternatives: When “goods satiate” but “bads escalate”, Elena Reutskaja ja Robin M. Hogarth.
Artikkeli on ilmestynyt aiemmin KUNTO PLUS -lehden numerossa 7/2020.