Raskausviikko 9 (rv 9)
Raskausviikolla 9 voidaan arvioida alkion painoa, joka on nyt noin yksi gramma. Kohdun koko on tuplaantunut, ja odottaja saattaa kärsiä esimerkiksi tukkoisesta nenästä.
Raskausviikolla 9 voidaan arvioida alkion painoa, joka on nyt noin yksi gramma. Kohdun koko on tuplaantunut, ja odottaja saattaa kärsiä esimerkiksi tukkoisesta nenästä.
9. raskausviikko (8+0 – 8+6)
Tämän viikon päiviä kätilöt kutsuvat viikoksi 8+0 – 8-6, jossa 0–6 on viikon päivien lukumäärä. Kun haluat tietää, kuinka pitkällä raskaudessasi olet, lasket, kuinka monta täyttä viikkoa ja päivää olet ollut raskaana. Esimerkiksi viikko 8+0 tarkoittaa 9. raskausviikon 1. päivää.
Kohtu on nyt kaksi kertaa niin suuri kuin hedelmöittymishetkellä. Raskaus ei vielä välttämättä näy ulkopuolisen katsojan silmään, mutta olet itse varmaankin huomannut, että housut eivät enää tahdo mennä kiinni. Ja voi myös olla, että kehossa tapahtuu tämän viikon tienoilla erikoisia asioita.
Joka kolmas raskaana oleva nainen kärsii nenän tukkoisuudesta, ja joillekin tulee raskauden aikana myös nenäverenvuotoa. Estrogeenin erittymisen lisääntyminen elimistössä aiheuttaa nenän limakalvojen turpoamista, jolloin nenä voi tuntua tukkoiselta. Tukkoisuus voi olla ärsyttävää erityisesti öisin. Kannattaa nukkua viileässä huoneessa ja kenties myös nostaa tyynyjen avulla pääpuolta ylemmäs.
Raskausviikolla 9 alkio on kuuden viikon ikäinen, ja sen painoa voi nyt alkaa arvioida. Paino on tässä vaiheessa yhden gramman tienoilla.
Tämän viikon lopulla useimmat elimistön elimistä ovat jo alulla. Suolisto kasvaa nyt pituutta hurjaa vauhtia ja menee mutkalle. Myös aivojen kehitys on täydessä vauhdissa. Aivot ovat jakautuneet viiteen eri osaan. Etuosassa muodostuvat ajatukset, tunteet ja persoonallisuus, kun taas taempi osa koordinoi lihasten liikkeitä, lämpötilaa ja tasapainoa. Sisäkorva alkaa muodostua.
Myös käsivarret ja jalat kasvavat vauhdilla, ja tällä viikolla pienet kädet, sormet, jalkaterät ja varpaat alkavat erottua. Luuranko kovettuu, koska se muuttuu rustosta luukudokseksi. Tähän asti mutkalla ollut keho alkaa vähitellen suoristua.