Onnistu elämäntapamuutoksessa

Haaveiletko terveellisemmistä elämäntavoista loppuelämän ajaksi? Nyt voit ottaa ensimmäisen askeleen asiantuntijan laatiman strategian avulla ja hyötyä konkreettisista muutostyökaluista.

Kolme naista treenivaatteissa seisoo seinää vasten

5 MOTIVAATIOTYYPPIÄ – Motivaationlähteitä voi olla monia erilaisia. Selvitä oma motivaatiotyyppisi, niin tiedät, mistä oma motivaatiosi löytyy helpoimmin.

© Ditte Capion

Uusi elämäntapa!

Saattaa kuulostaa epätoivoiselta, varsinkin jos olet jo aiemminkin yrittänyt, mutta älä lannistu.

Ensinnäkään ei välttämättä ole oma syysi, jos epäonnistuit, sillä muutoksessa taistelet luontoa vastaan.

Toiseksi, kunhan keksit, mikä sinua todella motivoi, muutos on mahdollinen.

Ja kolmanneksi on syytä muistaa, että epäonnistuminen on aivan tavallista – sitä varten täytyy vain tehdä varasuunnitelma.

Professori, lääketieteen tohtori Henning Langberg on selvittänyt vuosien ajan sitä, mikä ihmisiä motivoi terveyteen liittyviin elämäntapamuutoksiin, ja kirjoittanut asiasta kirjoja.

Langbergin mukaan on täysin ymmärrettävää, ettei elimistö halua ehdoin tahdoin kuluttaa energiaa liikkumalla eikä himoitse vähäkalorisia ruokia.

"Elimistö on suunniteltu haalimaan energiaa ja käyttämään sitä säästeliäästi ainoastaan silloin, kun se on ehdottoman tarpeellista, koska sillä tavoin luonnossa pysyy varmimmin elossa kaikkein pisimpään"
— Professori Henning Langberg

Mistä motivaatio löytyy?

Ongelmana on, että ihmiset säästelevät energiaansa nykyään tarpeettoman paljon, jolloin syöty energia varastoituu ylimääräiseksi rasvaksi. Niinpä terveenä pysyäkseen onkin taisteltava luontoa vastaan.

Muutos voi siis tuntua vaikealta. Langbergin mukaan ratkaisun avain on löytää oma motivaation lähteensä. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi lainkaan toiselle.

Yhtä kaikille sopivaa ratkaisua ei ole olemassakaan. Ihmisiä ajavat eteenpäin eri asiat, joten sen vuoksi on aloitettava kysymällä itseltään, mikä juuri minut tekee onnelliseksi.

Langberg on kehittänyt viiden motivaatiotyypin mallin treenimotivaatiosta, mutta sitä voi laajentaa koskemaan elämänmuutoksia yleisemminkin, esimerkiksi ruokavalion muutosta tai painonpudotusta.

Kun tuntee motivaatiotyyppinsä, löytää helpommin itselleen sopivat liikuntamuodot ja onnistuu varmemmin.

5 motivaatiotyyppiä – löydä itsellesi sopiva

Oletko valmis? Tutustu erilaisiin motivaatiotyyppeihin ja selvitä, mikä sopii itsellesi parhaiten.

Tästä pääset motivaatiotestiin!

Kaveri

Kaveri motivoituu yhdessä tekemisestä ja toisten seurasta. Etsi muita, joilla on samat tavoitteet kuin sinulla, vaikka ryhmäliikunnasta tai juoksuklubista. Painonpudottajille on olemassa paljon erilaisia ryhmiä, joissa voi tukea toinen toistaan.

Voittaja

Voittaja haluaa tehdä ennätyksiä, voittaa ja olla paras.

Aseta koko ajan uusia, realistisia tavoitteita liikunnalle, ravinnolle ja nukkumiselle.Pienet välitavoitteet motivoivat sinua eteenpäin

Ajattelija

Ajattelija motivoituu tiedosta ja ymmärtämisestä.

Etsi kirjallisuutta siitä, miten liikunta, ravinto ja uni vaikuttavat elimistön toimintaan. Seuraa ja mittaa omaa kehitystäsi.

Mestari

Mestari haluaa hioa taitonsa huippuunsa.

Etsi jotain, missä haluat olla superhyvä, oli se sitten kroolaaminen, tennissyötöt tai parhaat sokerittomat reseptit, ja panosta siihen.

Edistäjä

Edistäjä haluaa suunnitella muidenkin puolesta.

Haluatpa sitten juosta maratonin tai laihtua, kutsu mukaan muita, joita voit auttaa. Perusta ryhmä sosiaaliseen mediaan ja järjestä yhteisiä treenituokioita tai laadi suunnitelmia koko ryhmälle.

Artikkeli on ilmestynyt aiemmin KUNTO PLUSsan numerossa 14/2021.