Vaihda jauheliha kokolihaan
Kokoliha on terveellisempää kuin jauheliha.
Kokoliha on terveellisempää kuin jauheliha.
Jauhelihapihvit ja muut jauhelihatuotteet ovat suosittua grilliruokaa. Kokolihapihvi on kuitenkin terveellisempi vaihtoehto. Jauhelihan laatu vaihtelee, ja varsinkin valmispihveissä on usein runsaasti rasvaa.
Osa rasvasta tosin sulaa grillissä, mutta tästäkään ei ole syytä riemuita: hiillokselle pisaroidessaan rasva syttyy palamaan ja tuottaa monenlaisia terveydelle haitallisia aineita.
Kokolihapihvi ei myöskään ole yhtä altis bakteereille kuin jauhelihapihvi. Jauhelihaa on käsitelty enemmän, ja siinä on myös enemmän pilaantuvaa pintaa, joten esimerkiksi kolibakteerit viihtyvät siinä paremmin kuin kokolihassa.
Vaihtokaupassa säästyy siis rasvaa, haitallisia aineita on vähemmän ja vatsavaivojen riski pienenee.
Valitse pihvilihaksi rasvatonta nautaa, esimerkiksi ulkofileetä. Hintaerokaan ei välttämättä ole niin suuri kuin miltä vaikuttaa, sillä vähärasvainen liha ei juurikaan kutistu paistettaessa.
Kokoliha-annos voi myös olla pienikin, kunhan sitä täydennetään terveellisillä kasviksilla.