D-VITAMIINILISIÄ ON SAATAVANA ERI VAHVUUKSINA – usein suositellaan 10 µg:n päivittäistä lisää pimeään vuodenaikaan.
D-vitamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini, joka on tärkeää muun muassa luuston terveydelle.
Kesäisin D-vitamiinin puutos uhkaa harvoja. Tärkein vitamiinin lähde on nimittäin aurinko, jonka säteily on yleensä riittävän voimakasta kesäkuukausina.
Talvisin on toisin. Aurinko paistaa toki edelleen (ainakin silloin tällöin), mutta sen säteet eivät ole tarpeeksi voimakkaita muodostamaan D-vitamiinia ihossa, ja lisäksi kylmään vuodenaikaan vaatteet yleensä peittävät suurimman osan kehoa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee 10 mikrogrammaa D-vitamiinivalmistetta päivässä lokakuusta maaliskuun loppuun alle 75-vuotiaille aikuisille, jotka eivät saa ruuasta riittävästi D-vitamiinia. Muun muassa lapsille ja ikäihmisille on omat suosituksensa, joista voit lukea alempaa tästä artikkelista.
”On vain kyse siitä, kuinka paljon haluat ja pystyt sisällyttämään niitä ruokavalioosi.”
Ensinnäkin monet näistä ruuista eivät ole sellaisia, joita useimmilla on valmiina kaapissa tai jääkaapissa, ja toiseksi niitä on syötävä melko suuria määriä.
Jos syöt runsaasti esimerkiksi lohta ja muita kaloja, et todennäköisesti tarvitse D-vitamiinilisää, mutta monille se on tarpeen talvikuukausina.