Saako terveellistä rasvaa syömällä litteän vatsan?

Kalan, hyvien öljyjen ja avokadon terveellisen rasvan sanotaan torjuvan vatsarasvaa – mutta onko se liian hyvää ollakseen totta?

Nainen katsoo vatsaansa peilistä

VATSARASVA on vaikea laihdutettava.

© iStock

Voi kunpa pyykkilautavatsan saisikin vain syömällä oliiveja, avokadoja, pähkinöitä ja rasvaista kalaa, mutta ei. Valitettavasti sellaista oikotietä onneen ei ole.

On tärkeää tehdä ero kahdenlaisen vatsarasvan välillä: toisaalta heti ihon alla oleva rasva ja toisaalta syvemmällä sisäelinten ympärillä oleva rasva. Tutkimusten mukaan tietyillä omega-3-rasvahapoilla voi olla vaikutusta sisäelin- eli viskeraalirasvaan, mutta asian varmistamiseksi tarvitaan lisää tutkimuksia.

Litteästä vatsasta haaveilevan on siis käytävä toimeen monella elämänalueella. Vaikka söisi kuinka terveellisiä rasvoja, niin jos myös sokeri, herkut, hyvä ruoka ja alkoholi maistuvat turhan hyvin, ei vatsa itsestään litisty.

Heti vatsanahan alla olevan rasvan sulattamisessa tärkeintä on rajoittaa energiansaantiaan. Se on toki tärkeää myös pyrittäessä eroon sisä elinrasvasta, mutta silloin on myös tarkasteltava elintapojaan kokonais valtaisesti: pitää syödä terveellisesti, olla fyysisesti aktiivinen, välttää tupakointia, nukkua riittävästi ja välttää stressiä, sillä stressihormoni kortisoli voi lisätä vatsarasvan määrää.

Oletko stressaantunut? Tee stressitesti täällä

Muun muassa kalassa, avokadossa ja oliiveissa on terveellistä rasvaa, mutta ei se vatsaa litistä.

Jokaisen on joka tapauksessa tärkeä sisällyttää ruokavalioonsa runsaasti terveellisiä rasvoja, koska niistä on elimistölle monenlaista etua. Tasapainoinen ja hyviä rasvoja sisältävä ruokavalio esimerkiksi pienentää sekä sydän- ja verisuonitautien että diabeteksen puhkeamisen riskiä.

Mittanauha

MITTANAUHA kertoo enemmän kuin vaaka.

© iStock

Mittaa vyötärönympärys

Vyötärön ympäryksessä ei ole kyse vain siitä, että on kurjaa, jos housut kiristävät, vaan sillä on myös suora yhteys esimerkiksi diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiin. Mittaa siis ympärysmittasi ja pyri pitämään se terveellisissä rajoissa (pituudellasi ei ole tässä mitään merkitystä). Mittaa vyötärön ympäryksesi alimman kylkiluun ja lonkkaluun puolivälistä nauha tiiviisti ihoa vasten mutta kiristämättä.

NAISET

  • <80 cm: Normaali
  • 80–88 cm: Riskirajalla
  • >88 cm: Liikaa

MIEHET

  • <94 cm: Normaali
  • 94–102 cm: Riskirajalla
  • >102 cm: Liikaa

Kunto Plus nro. 8/2023