7 vinkkiä aktiivisempaan ja hauskempaan kesään

Liikunnan harrastamisen kesällä ei tarvitse olla mikään ankea velvollisuus. Kun liikunta on hauskaa ja antaa uusia kokemuksia, sitä tulee harrastettua kuin huomaamatta. Tutustu kesän liikuntavinkkeihin alla.

Nainen juoksee rannalla

LIIKU LÄPI KESÄN – Kesällä on mukava laiskotella, mutta toisinaan kaipaa myös liikuntaa ja kivaa tekemistä. Onneksi meillä on vinkit liikkujalle valmiina! Tutustu niihin alla.

© Jakob Helbig

Harva aikoo käyttää kesänsä tehotreenin parissa, mutta se ei tarkoita sitä, että lomalla ei kannattaisi tehdä muuta kuin loikoilla aurinkotuolissa – päivästä toiseen. Varsinkin jos olet tottunut treenaamaan arkena, ei kannata antaa kunnon notkahtaa kesän aikana.

Tärkeintä on tasapaino. Pienetkin liikuntatuokiot tuovat kivaa tekemistä kesään ja pitävät samalla yllä energiankulutusta sekä lihas- ja kestävyyskuntoa. Tutustu vinkkeihimme, joiden avulla liikut koko kesän ilman, että liikunta tuntuu ikävältä velvollisuudelta. Liikunta tuo kesään hauskoja hetkiä ja paljon uusia kokemuksia, jolloin haluat liikkua vieläkin enemmän!

Hyvää kesää!

1. Ota treenivälineet matkalle mukaan

Suosi lomalle lähtiessä monipuolisia treenivälineitä, jotka on helppo ottaa mukaan ja jotka eivät vie laukussa turhan paljon tilaa.

Hyppynaru
© iStock

Hyppynaru

  • Loistava väline kuntoa kohottavaan treeniin, koska syke ja energiankulutus kohoavat hetkessä.
  • Hyppely tarjoaa myös tasapainotreeniä.
  • Hellävaraisempaa nivelille kuin juoksu, koska hyppy voi olla vain muutaman sentin korkuinen, jolloin tärähdys ei ole niin kova.

Hyppynaruohjelman saat täältä

Vastuskuminauhatreeniä lomalla
© Jakob Helbig

Vastuskuminauha

  • Hyvä väline tehokkaaseen lihaskuntotreeniin, jolla saa lihakset hapoille.
  • Vastusta on helppo säätää kuminauhaa kiristämällä tai löysäämällä.
  • Hellävaraista treeniä nivelille ja jänteille, joten sopii myös kuntoutukseen.

8 vastuskuminauhaharjoitetta täältä

2. Pidä lihaskuntoa yllä

Jos olet tottunut tekemään lihaskuntotreeniä osana arkea, ei kannata hylätä hyvää tapaa loman ajaksi. Alla on pieni lihastreeniohjelma, jonka avulla pidät lihaskuntoa yllä kesälläkin – ja lisäksi treeni on nopeasti tehty!

Lihaskuntotreeni ilman välineitä

  • 10 kyykkyä
  • 10 punnerrusta
  • 10 istumaannousua
  • 10 yläselän nostoa
  • 10 jännehyppyä

Jos sinulla on aikaa ja intoa, tee harjoitteita kolme kierrosta. Yksikin kierros on jo hyvä suoritus.

3. Kävelemällä kuntoa ja kokemuksia

Olitpa sitten mökillä, rannalla tai kaupunkilomalla, yksi liikuntamuoto on aina helposti ulottuvillasi: kävely. Kävely on hyvää liikuntaa, joka kuluttaa energiaa ja edistää ruuansulatusta. Kävelemällä on myös kätevää siirtyä paikasta toiseen, ja samalla näet ja koet uuden ympäristön eri tavalla kuin auton kyydistä tai rannalla makaamalla. Jos haluat tehostaa kävelyä, rytmitä kävelyä käsillä ja kävele niin rivakasti, että hengästyt.

4 vinkkiä hauskempiin kävelylenkkeihin:

Kävele kiertotietä minne sitten oletkin menossa

– rannalle, kauppaan, ravintolaan tai nähtävyyksiin. Pääset näkemään ja kokemaan uusia katuja, aukioita ja rakennuksia.

Kuuntele kiinnostavaa äänikirjaa

– mutta vain kävellessä. Kävelylenkit alkavat kuin huomaamatta pidentyä...

Hanki aktiivisuusranneke

– ja aseta tavoite, esimerkiksi 10 000 askelta päivässä loman ajan.

Jätä korkokengät kotiin

– ja ota lomalle mukaan hyvät lenkkarit. Mukavissa kengissä tulee käveltyä enemmän.

4. Haasta perhe tai kaveri mukaan

Löytyykö 2 minuuttia aikaa? Haasta itsesi ja perheesi tai ystäväsi: lankuttakaa 2 minuuttia päivässä.

Perhe lankuttaa olohuoneen lattialla
© iStock

5. Treenaa uimalla

Meressä, järvessä tai uima-altaassa uiminen on hyvää treeniä vedessä viihtyville. Hanki uimalakki ja hyvät uimalasit, niin voit keskittyä olennaiseen ja treenata vaikkapa vapaauintia. Jos uiminen ei kiinnosta, kokeile vesijuoksuvyön avulla vesijuoksua, joka onnistuu yhtä lailla luonnonvedessä kuin altaassakin. Vedessä liikkuminen on rankkaa veden vastuksen ansiosta.

Altaassa

  • Heitelkää kaverin kanssa palloa vedessä.
  • Pidä altaan reunasta kiinni ja tee esimerkiksi ojentajadippiä tai vapaauinnin potkuja.

Rannalla vesirajassa

  • Pelatkaa rantatennistä tai petankkia tai heitelkää frisbeetä.

6. Liikuntaa hotellilomalla

Jos olet lähdössä hotellilomalle, selvitä, onko hotellissa kuntosali, tenniskenttä, pingispöytä, uima-allas tai tarjoaako se liikuntapalveluja, kuten ryhmäliikuntaa, joogaa tai vaikkapa vesijumppaa.

7. Liikkukaa yhdessä

Lomaseurueen kesken voi olla vaikea päättää, mitä lomalla tehdään yhdessä. Ratkaisu on antaa jokaisen seurueen jäsenen päättää yhtenä päivänä, mitä tehdään yhdessä, ja muiden on lähdettävä aktiviteettiin täysillä mukaan.

Alla 3 vinkkiä hauskoihin ja sykettä nostaviin peleihin:

Sulkapallo

Sulkapalloa voi pelata myös ilman verkkoa ja kentän rajoja. Voitte tarvittaessa piirtää kentän rajat vaikkapa jauhoilla. Jos tasoerot ovat isot, voitte antaa esimerkiksi 10 pistettä tasoitusta heikommille. Kokeilkaa myös nelinpeliä ja puolenvaihtoa jokaisen lyönnin jälkeen.

Vesipullopeli

Kaksi pelaajaa asettuu rinnakkain 10–20 metrin päähän täysinäisistä vesipulloista. Molemmat yrittävät palloa heittämällä kaataa toisen pullon. Jos oma pullo kaatuu, pelaajan on ensin haettava oma pallonsa ja sitten nostettava pullonsa pystyyn. Toinen saa sillä välin juosta kaatamaan pullon ylösalaisin. Se, jonka pullo tyhjenee ensin, on hävinnyt pelin.

Ämpärintyhjennysviesti

Tehkää kaksi joukkuetta ja antakaa kummallekin joukkueelle kaksi ämpäriä ja kaksi muovimukia. Asettukaa 10–30-metrisen radan päähän niin, että toisessa päässä on täysi vesiämpäri ja toisessa tyhjä. Tehtävänä on siirtää vesi mukeilla ämpäristä toiseen. Yksi pelaaja per joukkue saa juosta kerrallaan. Ensin veden ämpäristä toiseen siirtänyt joukkue voittaa.

Yhteistä tekemistä

  • Vuokratkaa polkupyörät, mielellään tandempyörät.
  • Kokeilkaa SUP-lautoja.
  • Käykää kiipeilemässä.
  • Menkää tilalle poimimaan itse marjoja tai hedelmiä.
  • Lähtekää puiden varaan korkealle rakennettuun seikkailupuistoon.
  • Kerätkää luonnosta kasveja kuivattaviksi ja prässättäviksi.
  • Järjestäkää aarteenetsintä tai suunnistuskisa.
  • Vuokratkaa kajakit tai kanootit.

Kuntoa ja kiinteyttä KUNTO PLUSsalta!

KUNTO PLUSsan tärkein tavoite on tehdä terveellisestä elämäntavasta helppo. Nettisisältömme ja sovelluksemme tarjoavat tiedot ja välineet, joilla tarveellinen elämäntapa sujuu mutkattomasti. Tilaajana saat käyttöösi sivuston ja sovelluksen kaikki palvelut.

Sivustossa ja sovelluksessa mm:

  • Yli sata 5–40 min treenivideota
  • Kuunneltavat juoksuohjelmat myös vasta-alkajille
  • Pääsy satoihin terveellisiin resepteihin
  • Viikon ruokalista resepteineen sähköpostilla

KUNTO PLUSsan digitilaus – tutustu täältä!


Newsletter background