Askelmittari edistää terveyttä pitkään
Vihdoinkin on selvitetty, edistääkö askelmäärän seuraaminen terveyttä pitkällä aikavälillä. Kyllä edistää!
Useat tutkimukset ovat todistaneet, että aktiivisuusrannekkeet, askelmittarit ja muut vimpaimet hyödyttävät terveyttä lyhyellä aikavälillä. Askelmittari voi esimerkiksi innostaa kävelemään 1,5 kilometriä normaalia enemmän joka päivä. Nyt on saatu todisteita myös siitä, että askelten mittaaminen edistää terveyttä myös pitkäaikaisesti motivoimalla liikkumaan enemmän.
Yli tuhat koehenkilöä noudatti 12 viikon mittaista kävelyohjelmaa. Osa koehenkilöistä sai apuvälineeksi askelmittarin, osa joutui selviytymään ilman. Kolme vuotta myöhemmin koehenkilöiden aktiivisuutta tarkasteltaessa havaittiin selvä ero ryhmien kesken: ne, jotka tutimuksessa käyttivät askelmittaria, kävelivät edelleen enemmän ja harrastivat muutenkin enemmän kovatehoista liikuntaa viikon mittaan.
Pudota painoa kävelemällä
Tulos kolmessa vuodessa
Askelmittaria käyttäneet koehenkilöt ottivat muita 600 askelta enemmän päivittäin. Lisäksi askelmittarin käyttäjät harrastivat keskikovaa tai kovatehoista liikuntaa 24-28 minuuttia viikossa muita enemmän.
Lähde: Lontoon St Georgen yliopisto
Oletko ostamassa aktiivisuusranneketta? Lue opas ennen ostopäätöksen tekemistä.