Opas: Opi ajattelemaan vähemmän – ja voi paremmin

Jatkuva ajatuksissa ja tunteissa vellominen aiheuttaa vain ahdistusta ja voimattomuuden tunnetta. Lue psykologin vinkit siihen, miten voit parantaa oloasi murehtimalla vähemmän.

Hymyilevä nainen

KUN ANNAT AJATUSTEN MENNÄ ja sen sijaan keskityt maailmaan ympärilläsi, huoli ja ahdistus alkavat hellittää otettaan.

© iStock

Moni on oppinut tarkkailemaan itseään ja tunteitaan jatkuvasti ja uskoo, että ongelmiin löytyy ratkaisu pohtimalla ja analysoimalla.

Mutta vaikka onkin hyvä kuunnella itseään, se voi myös olla este hyvinvoinnille, sanoo psykologi Carsten Juul. Hän on erikoistunut metakognitiiviseen terapiaan ja hänellä on viisi vinkkiä siihen, miten voi ajatella vähemmän ja voida paremmin.

”Kun ’vatvomme’ tunteitamme ja ongelmiamme, selviytymisjärjestelmämme tulkitsee sen vaaraksi. Aivot alkavat tuottaa adrenaliinia, ja se aiheuttaa ahdistusta. Joten mitä enemmän tunnemme ja tarkkailemme omaa tilaamme, sitä pahemmalta olomme tuntuu”, Juul selittää.

Metakognitiivisessa terapiassa ajatuksia pidetään kuin ohikulkevina junina, mutta sen sijaan, että nousisi niiden kyytiin, on jäätävä laiturille, sillä ajatukset kulkevat eteenpäin itsestään, Juul selittää.

Kyse ei ole ajatusten käsittelystä ja muokkaamisesta vaan siitä, että antaa niiden olla ja on läsnä hetkessä.

Mutta miten voi hypätä pois, jos on pitkään hypännyt kyytiin jokaiseen ohi menevään ajatusten junaan?

Tässä on psykologi Carsten Juulin parhaat vinkit:

1 Anna ajatusten olla


Jos hyppäät jokaisen laiturille saapuvan huolijunan kyytiin, voi tuntua täysin mahdottomalta ”antaa ajatusten olla”.

On vaikea kuvailla, miten se tapahtuu; se on jotain, jonka voi oppia vain kokemalla, Carsten Juul korostaa.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä, että kun huoli häiritsee sinua, jätä se rauhaan. Pitkällä aikavälillä huomaat, että voitkin olla kiinnittämättä huomiota ajatuksiisi, jolloin ne katoavat itsestään.

Lue myös: Vatvo vähemmän: Metakognitiivinen terapia voi auttaa

2 Kohdista huomiosi ulospäin


”Mitä enemmän keskitymme sisäiseen maailmaamme, sitä huonommin voimme”, sanoo Carsten Juul.

Hänen neuvonsa onkin keskittyä enemmän siihen, mitä ympärilläsi tapahtuu, kuin siihen, mitä sisälläsi tapahtuu.

”Kun olemme enemmän läsnä tässä hetkessä, voimme paremmin.”

3 Siirrä murehtimista


Kun huolet ja murheet alkavat nousta mieleesi, lykkää niitä myöhemmäksi. Varaa esimerkiksi tiettyyn ajankohtaan päivästä puoli tuntia, jolloin annat itsellesi luvan huolehtia.

Todennäköisesti huomaat kuitenkin usein, että tunteet ovat rauhoittuneet siihen mennessä ja tarve huolehtia on kadonnut.

Lue myös: Onko kyseessä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö? Katso oireet täältä

4 Ole läsnä siinä, mitä teet


Olipa kyse sitten pyykin viikkaamisesta, ruohonleikkuusta tai pyöräilystä, yritä olla täysin läsnä siinä, mitä teet. Vältä ajautumasta automaattiohjaukselle ja analysoimasta ja miettimästä kaikkea muuta kuin sitä, mitä olet tekemässä.

5 Älä välttele epämukavuutta


Jos vältät ikäviltä tuntuvia asioita, pelkosi vain kasvaa ajan myötä.

Joten jos sinusta tuntuu epämukavalta treenata kuntosalilla, puhua tuntemattomille tai kokeilla jotain uutta – yritä jäädä tilanteeseen sen sijaan, että vältät sitä.

Mitä enemmän harjoittelet, sitä helpommaksi se muuttuu ajan myötä.

Lue myös: Psykologin neuvot: Näin selätät taloudellisen ahdistuksen