Hikoilu voi auttaa hoikistumaan (hieman)
Yllättävää kyllä, hikoilu kuluttaa energiaa – ei tosin yhtä paljon kuin treeni, mutta hikoilu joka tapauksessa kasvattaa energiankulutusta hieman.
Yllättävää kyllä, hikoilu kuluttaa energiaa – ei tosin yhtä paljon kuin treeni, mutta hikoilu joka tapauksessa kasvattaa energiankulutusta hieman.
Hikoilulla on hintansa – hikoilu nimittäin kuluttaa energiaa verisuonten kuljettaessa verta ihon pintakerroksiin ja hikirauhasten puskiessa nestettä ihon pintaan. Kuumalla ilmalla voi huomata, miten syke nousee, kun elimistön lämmönsäätelyjärjestelmä joutuu ylitöihin. Treenatessa hikoilu on elimistön keino torjua ylikuumenemista. Tästä juontuu myös se, miksi helteellä on vaikeampi yltää huippusuorituksiin. Sydän joutuu tällöin työskentelemään myös veren pumppaamiseksi ihon pintakerroksiin, jolloin hapen kuljettamiseen lihaksiin on vähemmän virtaa, mikä näkyy tuloksissa. Rauhallisempikin liikuntasuoritus kuluttaa hellepäivänä enemmän energiaa. Lämmön vaikutus tuntuu esimerkiksi hot jooga -harjoituksissa, kun hikoilu käynnistyy lämpimässä salissa. Hikoilun osuus energiankulutuksessa on kuitenkin lopulta erittäin pieni, sillä ehdottomasti eniten kulutukseen vaikuttaa treenin teho.
Kokeile pidättäytyä pyyhkimästä hikeä otsalta. Jos hiki ei valu aivan noroina suoraan silmiin, anna sen helmeillä otsalla. Hien haihtuminen iholta viilentää kehoa, ja märkä iho haihduttaa enemmän kosteutta kuin kuiva iho. Ohut otsapanta toimii myös silloin kun otsalta valuva hiki ärsyttää silmiä, sillä se imee kosteutta ja johtaa näin lämpöä pois elimistöstä.