Ravitsemusterapeutti: Tämän vuoksi välipalan voi jättää väliinkin

Haluaisin pudottaa painoa ja olen kuullut, että silloin on tärkeää syödä säännöllisesti pitkin päivää, jotta aineenvaihdunta pysyy kunnolla käynnissä. Pitääkö tämä todella paikkansa?

Värikkäitä välipalaruokia

VÄLIPALAT Arvaatko, mikä on suomalaisten suosikkivälipala?

© iStock

On silkka myytti, että aineenvaihdunta jumahtaa, jos ruokaa ei tule jatkuvalla syötöllä.

Usein myös törmää väitteeseen, että ilman välipaloja nälkä ehtii väistämättä yltyä aterioiden välissä niin hurjaksi, että seuraavalla aterialla tulee syötyä aivan liikaa ja kerrytettyä rutkasti turhia kaloreita. Tämä voi joidenkin kohdalla toki pitääkin paikkansa, mutta monille välipalan väliin jättämisestä voi olla itse asiassa hyötyä.

Jos paino nimittäin nousee koko ajan tasaisen varmasti, voi olla, että ylimääräistä energiaa kertyy juuri aterioiden välillä syödyistä välipaloista.

LASKURI: Kaloritarve

Yksi kelpo vaihtoehto on myös pätkäpaasto. Pätkäpaastoja on erilaisia – syömistä voi rajoittaa esimerkiksi 8–12 tunnin aikaraamin sisään päivässä tai syödä viikossa kahtena päivänä vain rajatusti, enintään 500 kilokalorin edestä, ja muina viitenä päivänä normaalisti.

Terveet ihmiset, jotka eivät ole alipainoisia, voivat silloin tällöin myös paastota kokonaisen päivän. Tällöin elimistö vain hyödyntää rasvavarastojen energiaa. Eläinkokeissa paastoamisen on todettu ehkäisevän monia sairauksia ja jopa pidentävän ikää.

Vastaavien kokeiden tekeminen ihmisillä veisi vuosia, mutta tutkijoiden mukaan samat biologiset mekanismit toimivat meilläkin, joten säännöllisestä paastosta voi olla hyötyä.

Oheen on koottu vinkkejä siihen, miten päivän mittaan voisi syödä harvemmin, sekä esimerkkejä terveellisistä välipaloista.

Vinkki 1: Kokeillen löytyy paras tapa

Se, miten monta ateriaa päivässä tarvitsee, vaihtelee yksilöllisesti. Paljon treenaava voi hyvinkin tarvita kolmen pääaterian lisäksi useampia välipaloja, jotta saa riittävästi energiaa.

Niille, jotka haluavat pudottaa painoa, voi riittää vähempikin. Kokeile esimerkiksi olla viikko ilman yhtä tai useampaa välipalaa ja seuraa, tuleeko tällöin syötyä päivän aikana muuten tavallista enemmän.

Vinkki 2: Onko nälkä vai ­makeannälkä?

Joskus voi olla vaikea tulkita nälän tuntemusta oikein. Apuna voi käyttää mieli kuvamittaria, jossa ykkönen tarkoittaa, että tekisi mieli napostella vain huvin tai tavan vuoksi ja kymppi merkitsee todellista sudennälkää.

Jos nälän tuntemus jää alle kuuteen, älä säntää heti syömään vaan juo ensin iso lasi vettä tai kuppi teetä.

Vatsa saa joskus hetken muristakin, ja nälän tunne voi tulla ja mennä, jos keskittyy johonkin muuhun – tällöin pärjääkin hyvin vielä seuraavaan pääateriaan asti.

Vinkki 3: Vaihtoehtoja välipalan napostelulle

Jos olo alkaa nuupahtaa ja seuraavaan ateriaan on vielä hetki aikaa, nosta syömisen sijaan sykettä kävelemällä vaikka reippaasti portaita tai rakennuksen ympäri. Tällöin elimistö hoksaa alkaa polttaa rasvaa energiaksi ja olo virkistyy.

Terveellisiä välipaloja

Välillä välipalalle on oikeasti syystä tai toisesta tarvetta. Tässä koko joukko terveellisiä vaihto­ehtoja sipseille ja suklaapatukoille.

  • Täysjyvänäkkileipä ja banaania

  • Täysjyvänäkkileipä, raejuustoa ja paprikaa

  • Kasviskeittoa

  • Kaurapuuroa ja maitoa

  • ½ avokado

  • Kourallinen oliiveja, manteleita tai pähkinöitä

  • Keitetty kananmuna

  • Kasviksia ja jogurttidippiä

  • Maustamatonta jogurttia, hedelmiä ja pähkinöitä

  • Nicecream: viipaleina pakastettuja, soseutettuja banaaneja

  • Kourallinen marjoja ja pähkinöitä

  • Ruisleipää ja kalasäilykettä

  • Banaanilettuja, jogurttia ja marjoja

  • Vihersmoothie

Alkaako maha kurista iltapäivällä? Taltuta vatsa välipalalla.