Miten jotkut onnistuvat pitämään painonsa samoissa, terveissä lukemissa vuodesta toiseen? Kysyimme kuudelta lukijaltamme, miten he ovat välttäneet jojoilun ja pysyneet normaalipainoisina.
MITÄ NÄILLÄ KUUDELLA IHMISELLÄ ON YHTEISTÄ? Oikea vastaus: he ovat kaikki pysyneet samassa painossa jo vuosikausia – ja heillä on kullakin omat konstinsa painonhallintaan.
Toisilla paino jojoilee tai jumittaa sitkeästi aivan liian korkeissa lukemissa – ja toiset pysyvät taas normaalipainossaan tasaisen varmasti vuodesta toiseen.
Ovatko nämä painonhallinnan hannu hanhet saaneet vain täysosuman geenilotossa vai onko heillä kenties joku salainen ase painon nousemisen torjuntaan?
Kysyimme asiaa kuudelta lukijaltamme, jotka ovat pysyneet ihannepainossaan jo vuosikaudet.
Miten he ovat sen tehneet, ja mitä he toisaalta eivät ole tehneet? Lue vastaukset alta.
Olen aina sanonut, etten halua olla pullea mummeli. Tarkkailen painoani aktiivisesti, ja se onkin pysynyt jo monet vuodet 61 kilossa.
Tärkein syy tähän on se, että mietin tarkkaan, mitä pistän suuhuni. En yleensä syö myöskään kovin paljoa – syön elääkseni, ei toisin päin.
En silti suhtaudu ruokaan mustavalkoisesti enkä koe, että jäisin erityisesti mistään paitsi. Tosin leipää en syö juurikaan, sillä se tuntuu menevän minulla suoraan reisiin! En myöskään juo kovinkaan usein alkoholia – en edes erityisemmin pidä siitä.
Rakastan kävelemistä ja kävelen noin 40–50 kilometriä viikossa. Se on ihanaa liikuntaa ja auttaa myös pitämään painon hallinnassa.
Painoni on pysynyt 61–62 kilossa viimeiset kymmenen vuotta, ja siinä haluan sen pysyvänkin. Punnitsen itseni kahdesti viikossa, sillä on helpompi pudottaa yksi kilo kuin kymmenen.
Paastoan myös joka maanantai. Se on minusta hyvä "nollaus" viikonlopun jälkeen. Paastoaminen on opettanut, ettei pieni nälkä haittaa – se ei ole vaarallista ja se menee kyllä ohi.
Kävelen myös paljon, yleensä noin 12 000–13 000 askelta päivässä. Jos iltaan mennessä ei ole kertynyt tarpeeksi askelia, lähden vielä lenkille. Käyn myös kuntosalilla pari kertaa viikossa pitääkseni huolta lihaskunnostani.
Tykkään kyllä makeastakin – rakastan karkkeja ja leivonnaisia. En kiellä itseltäni mitään, mutta olen kyllä hillinnyt herkuttelua vuosien mittaan.
Painoni on pysynyt 75–78 kilossa jo kymmenen vuotta. Tärkeintä ei ole kuitenkaan itse lukema vaan se, miten oma peilikuva itseä miellyttää. Painoin jossain vaiheessa 95 kiloa, enkä halua enää koskaan palata siihen.
Aineenvaihduntani ei ole maailman sähäkin, joten minun täytyy pitää aktiivisesti huolta siitä, ettei paino nouse. Jos en tee mitään, sen kyllä pian huomaa.
Pyrin tietoisesti syömään mahdollisimman terveellisesti aina arkisin, etenkin paljon kasviksia ja vähemmän leipää ja pastaa. Näin voin ottaa viikonloppuisin vähän rennommin ja käydä vaikka ystävien kanssa ulkona syömässä.
Pyöräilen töihin pari kertaa viikossa, 15 kilometriä suuntaansa. Käyn lisäksi juoksemassa pari, kolme kertaa viikossa ja teen iltaisin lihaskuntotreeniä kotosalla.
Syön varsin terveellisesti, ja osaan myös kuulostella, mitä minun kulloinkin oikeasti tekee mieli – haluanko nyt todellakin tätä pullaa tai sämpylää? Tarvitsenko sitä juuri nyt, vai säästäisinkö tämän nautinnon myöhemmälle?
Yritän olla tietoinen siitä, miksi ja millaisissa tilanteissa minun tekee mieli makeaa. Näin on myös helpompi hallita niitä tilanteita, joissa muutoin helposti lankeaa.
En kiellä itseltäni oikeastaan mitään, mutta osaan myös sanoa ei. Jos kaikkeen herkutteluun myöntyy, homma karkaa käsistä.
En myöskään kerrytä kaloreita juomista. Juon kahvini mustana, ja jos minun tekee mieli vaikkapa limsaa, valitsen sokerittoman version.
Punnitsen itseni melkein joka aamu, ja viimeiset kymmenen vuotta vaaka on näyttänyt 70–73 kiloa.
Liikun paljon arjessa – meidän talossammekin on neljä kerrosta. Pidän kovasti kävelemisestä ja kotitöistä, ja päivittäin askeleita kertyy reippaasti. Työssäkin tulee käveltyä paljon, vähintään 10 000 askelta päivässä.
En toisaalta syö kovin suuria määriä. Töihin otan evääksi ruisleivästä tehdyn voileivän, ja enkä santsaa päivälliselläkään.
En myöskään napostele juurikaan aterioiden välillä. Voin hyvillä mielin syödä silloin tällöin vähän kakkua tai sipsejä, mutta mieluummin säästän kalorit viinilasilliseen jollekin toiselle päivälle.
Päätin aikoinaan jo teini-ikäisenä, että painoni ei hallitsi minua. Syön normaalisti, kun on nälkä – en enempää äläkä vähempää. Painoni onkin pysynyt koko aikuisikäni noin 62 kilossa.
Olen herkkusuu, eivätkä kiellot ja kuurit sovi minulle alkuunkaan. Olen kuitenkin helposti ohjailtavissa muuttamaan tapojani, jos tiedän sen olevan minulle hyväksi ja jos pystyn helposti pitäytymään uudessa tavassa. Olen esimerkiksi vähentänyt näin leivän ja pastan syöntiä.
Iän myötä lihasmassani on alkanut huveta, ja olen alkanut tämän vuoksi käydä kuntosalilla. Se on kyllä vähän tylsää mutta asiaa auttaa se, että käyn treenaamassa ystäväni kanssa, ja jälkeenpäin käymme aina yhdessä syömässä. Treenaamisesta on tullut suorastaan kivaa, ja näin sitä tulee myös tehtyä.