GLP-1-suolistohormonia sisältävien laihdutuslääkkeiden kuten Ozempicin ja Wegovyn toiminta perustuu niiden kykyyn matkia elimistön luontaista kylläisyyshormonia.
Lääke huijaa aivot luulemaan, että olo on kylläinen, minkä tuloksena tulee syötyä vähemmän. Pistoksena annettavat lääkkeet voivat siksi olla erittäin tehokas keino laihtua.
Uuden tutkimuksen mukaan vaarana on kuitenkin, että kilot tulevat pikavauhtia takaisin.
Lue myös: Britt käyttää Wegovya: ”Luulin, että homma on hallinnassani, mutta olin väärässä”
BMJ-lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että lääkityksen lopettaneilla pudotetut kilot hiipivät takaisin alle kahdessa vuodessa.
Se on paljon nopeammin kuin muita laihdutusmenetelmiä käyttäneillä.
Tutkimukseen osallistuneet olivat palanneet takaisin alkuperäiseen painoon keskimäärin 1,7 vuotta lääkityksen lopettamisen jälkeen.
Tämä on lähes neljä kertaa nopeammin kuin niillä, joilla laihtuminen oli perustunut käytöksen muuttamiseen eli ruokavalion muutoksiin tai liikunnan lisäämiseen.
Kokonaisvaltainen ratkaisu
Tutkimusta johtivat Oxfordin yliopiston tutkijat, joihin kuului myös Sam West. Hänen mukaansa lääke ei kuitenkaan ole syypää siihen, että paino nousi takaisin entisiin lukemiin.
The Guardian -lehden haastattelussa hän kommentoi:
”Tämä ei ole mikään puute lääkkeen toiminnassa vaan kuvastaa sitä, että ylipaino on krooninen tila, joka voi uusiutua. Tämä kannattaa nähdä niin, että lääkkeen lyhytaikainen käyttö ei välttämättä auta ilman kokonaisvaltaista ratkaisua, johon kuuluu pidempiaikainen painonhallinta. Ja samalla tämä korostaa, miten tärkeää on ehkäistä painon kertymistä alun alkaenkin.”
KuntoPlus on painonhallinnassa kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja ennaltaehkäisyn asiantuntija – ja räätälöityjä ratkaisuja löytyy moniin eri tarpeisiin.
Jos käytät jo Ozempicia, Wegovya tai jotain muuta laihdutuslääkettä, meiltä löytyy sinulle sekä ravitsemussuunnitelmia että treeniohjelmia, joiden avulla painonhallinta on helpompaa.
Jos et käytä laihdutuslääkettä, mutta haluaisit laihtua, suosittelemme, että tutustut aluksi alla oleviin ravitsemussuunnitelmiin.