Yhtäältä painon seuraamisessa voi ollakin järkeä. Teoriassa tällöin voi nimittäin ehtiä huomaamaan painon olevan noususuunnassa ennen kuin kuin viisi uutta kiloa onkin jo viisitoista – mitä siis ilmeisesti haluat välttää.
Myös minulla on hieman ristiriitainen suhde vaakaan. Toisinaan painoni saa puolestani pysyä salaisuutena itseltänikin, välillä taas haluan olla siitä tarkastikin kartalla. Kerran sainkin tällaisen painontarkkailuperiodin aikana todellisen ahaa-elämyksen.
Olin löytänyt uuden granolan, joka oli mielettömän hyvää. Se näkyi pian myös vaa'alla, ja minun oli myönnettävä, että granolakeko jogurtin päällä ei olekaan ehkä paras valinta jokapäiväiseksi aamiaiseksi. Pahus! Kiitos kuitenkin, vaaka.
Toisaalta alituinen itsensä punnitseminen voi käydä stressaavaaksi. Lukemat voivat kertoa enemmän nesteen määrästä tai kierron vaiheesta kuin varsinaisesta painon vaihtelusta. Hyvinvoinnin kannalta vaa'an lukema ei olekaan olennaisin tekijä vaan enemmän on väliä sillä, onko tyytyväinen peilikuvaansa, miten elimistö jaksaa ja voi saamallaan ravinnolla, sekä sillä, miten paljon keho saa liikuntaa.
Ohessa on muutama hyvä vaihtoehto kehon muutosten seurantaan ilman vaakaa sekä vinkit vaa'an järkevään käyttöön.