Äiti Pirkko on aina ollut innokas urheilija. Kun tytär Maria kaipasi kolmekymppistensä alla uusia haasteita, alkoi treenikaveruus, joka on vienyt kaksikkoa ympäri maailmaa.
TREENIKAVERI – ”Kiritämme toinen toisiamme, ja treenin lomassa ehdimme puhua asiat halki”, triatlonia yhdessä äitinsä kanssa harrastava Maria kertoo.
Mistä sinä ja treenikaverisi tunnette toisenne?
”Hän synnytti minut! Treenaan äitini kanssa.”
Miten aloitte alun perin treenata yhdessä?
”Äiti on aina ollut tosi urheilullinen ja harrastanut mm. juoksua. Kun olin 27-vuotias, olimme koko perhe kannustamassa häntä maratonilla Amsterdamissa. En tuolloin itse harrastanut vakavissani mitään liikuntaa, ja kävin läpi myös pienoista ikäkriisiä. Kun olimme maratonin jälkeen syömässä, äiti tokaisi: ’Sinun syntymäpäivänäsi on Barcelonassa maraton. Juostaan se yhdessä!’. Ja niin minäkin sitten lähdin mukaan.”
Mitä treenaatte yhdessä?
”Aluksi harjoittelimme maratoneja varten. Parin vuoden päästä ilmoitin meidät triatlonin puolimatkalle. Äiti on aina pelännyt vettä, mutta rohkaisin häntä sanomalla, että valmistautumalla ja osallistumalla kilpailuun hän voi voittaa pelkonsa. Seuraavana vuonna suoritimmekin puolikkaan triatlonin, ja sen jälkeen olemme juosseet maratoneja ja käyneet triatlonkisoissa ympäri maailmaa.”
TREENIKAVERI – ”Kilpailujen maalissa olemme aina aivan rättiväsyneitä, mutta samalla superylpeitä itsestämme ja saavutuksistamme.”
Miten yhteistreenit hoituvat?
”Olen itse 41-vuotias ja äitini on 74, ja meillä on omavalmentaja, joka tekee molemmille omat treeniohjelmat. Kiritämme kyllä silti toisiamme. Jos äidillä on vaikka uimatreeni, uin itse tuplaten saman matkan. Meillä on aina pientä leikkimielistä kisaa. Minusta on ihanaa treenata äidin kanssa, ja tiedän, että hän on samaa mieltä.”
Miten yhdessä treenaaminen on vaikuttanut väleihinne?
”Meistä on tullut läheisempiä, sillä meillä on tämä aivan oma juttumme, josta voisimme puhua tuntikausia. Haastamme mielellämme itseämme – tavoitteen saavuttaminen on aina henkinen voitto. Ihmiset eivät aina ymmärrä tätä harrastusta, mutta äidin kanssa koen tulevani aina kuulluksi ja ymmärretyksi – on tärkeää, että elämässä on sellainen ihminen.”