3 tavallista lihastreenivirhettä

Eikö lihastreeni tuota näkyvää tulosta? Ehkä kyse on näistä 3 syystä.

Näkyvät lihakset eivät ole tärkein syy lihaskunnon treenaamiselle. Terveysvaikutukset, hyvinvointi ja liikkuvuus ovat paljon parempia syitä. Mutta litteä vatsa, kiinteät käsivarret, kiinteät jalat ja hyvä ryhti ovat korkealla motivaatiotekijöissä.

On ikävää, kun salitreeni ei tuotakaan näkyviä tuloksia, vaikka tunteekin olevansa elämänsä kunnossa.

Kysyimme asiantuntijalta, miksi lihaksia ei näy, vaikka treenaa kuinka.

3 yleistä virhettä, kun tavoitteena ovat näkyvät lihakset

1 Syöt liikaa


Ikävä totuus, mutta pitäisi syödä vähemmän, että lihakset pääsevät esiin.

Lihakset eivät näy rasvakerroksen alta, vaikka olisikin vahva.

7 harjoitetta jälkipolttoa tehostamaan

Kun rasvaprosentti on pieni, näyttää automaattisesti lihaksikkaammalta, koska lihakset erottuvat paremmin.
— L. Moesgaard, liikuntatieteen tohtorikoulutettava

Lihakset kasvavat treenillä, mutta alkavat erottua vasta rasvaa poltamalla.

Kalorilaskuri – päivän kaloritarve

2 Ohjelmasi pysyy samana


Lihaskuntotreenin on edettävä, että sillä saisi tuloksia. Kun lisäät vastusta tai toistoja lihaskuntosi kehittyy.

Edistyminen on edellytys lihasten kasvulle. Voit tehdä suosikkiharjoitteistasi, mutta treenin tehoa ja haastetta lihaksille on lisättävä sitä mukaa, kuin nykyinen taso alkaa tuntua helpolta. Voit joko lisätä vastusta tai tehdä enemmän toistoja – mieluiten molempia.

Treenivideot: Voimaa ilman välineitä omavalmentajien suositusharjoitteilla

3 Haastat lihaksiasi liian lempeästi


Keho haluaa luontojaan säästää voimiaan ja välttää raskaita suorituksia. Lihasten kasvattamiseksi on tultava pois mukavuusalueeltaan ja pakotettava lihaksensa kovempiin suorituksiin.

Kaikkensa antaminen on erityisen tehokasta lihaksia kasvatettaessa. Laita laitteisiin tai tankoon niin paljon rautaa kuin vain saat ylös tai tee niin paljon toistoja kuin vain pystyt.
— L. Moesgaard, liikuntatieteen tohtorikoulutettava

Omat voimansa tulee helposti aliarvioitua!