Leena oli aiemmin juossut, mutta hän oli laiskistunut niin, että ainoa liikunta oli pyöräily töihin. Tilanne muuttui, kun hän jätti 10 viikoksi pyörän kotiin ja alkoi kävellä. Mitä tapahtuu, jos kävelee 10 000, 15 000 tai jopa 20 000 askelta päivässä ja käyttää kävelyä kulkuneuvona paikasta toiseen? Lue täältä, mitä Leena kertoo kokemuksistaan.
Miltä kävely on tuntunut?
”Se on ollut motivoivaa. Päätin, että kävelen 100 000 askelta viikossa. Nyt olen kävellyt yhteensä jo miljoona askelta. Se on paljon! ’Nyt käytät jalkojasi, kun pitää mennä jonnekin – et bussia etkä pyörää’, sanoin itselleni. Ja olen pitänyt sanani.”
Mikä oli parasta ja pahinta?
”Parasta on ilman muuta ollut se, että kunto on parantunut. Aluksi puuskutin ja kävelin katkonaisesti. Mutta tiedän, että kävelen vahvemmin nyt. Puolisoni ei pysy vauhdissani, joten nyt on vauhtia! Se tuntuu todella hyvältä. Mitään todella ikävää ei kävelyssä ole ollut. Ainoa haittapuoli on se, että kävely vie paljon aikaa.”
Miten olet hyötynyt kävelystä?
”Parempi kunto ja hyvä mieli. Mielialani on kohonnut selvästi, kun olen ollut niin paljon ulkona. Tavoitteen saavuttaminen sekä se, että olen saanut pudotetuksi painoa 1,5 kg, on todella innostavaa. Jos haluaa saavuttaa enemmän, täytyy pitää tiukasti kiinni askelmääristä ja kiinnittää myös ruokailuun enemmän huomiota kuin minä. Huomaan toki myös, että vatsani on pienentynyt.”
Asiantuntija: Liikuntatieteen maisteri M. Aagaard