Näin vältät kylkipistoksen

Täältä saat kikan juostessa yllättävää inhottavaa kylkipistosta vastaan. Kokeile itse!

Syksyisessä puistossa juokseva nainen

Kylkipistos pilaa parhaankin lenkin, kun pitää pysähtyä venyttelemään pistosta kyljessään. Kylkipistoksen ehkäisylle on siis kysyntää.

Useimmat hengittävät ulos, kun oikea jalka osuu maahan, jolloin samalla puolella sijaitseva maksa painuu samanaikaisesti alas ja painaa palleaa, joka kramppaa kiusaamisesta, ja juoksija tuntee kylkipistoksen.

Kun hengittää ulos silloin, kun VASEN jalka ottaa alustaan, kylkipistosta ei tulekaan, kun maksa ja pallea saavat olla rauhassa.

Kylkipistokselle on myös monenlaisia muita selityksiä ja sen myötä myös erilaisia kikkoja siitä pääsemiseksi.

Pistoksen sanotaan johtuvan väärin ajoitetusta energia- tai nestetankkauksesta, kivennäisaineiden puutteesta, ilmasta suolessa tai astmasta.

Huonoryhtisen juoksijan kikka on suoristaa selkänsä. Kun selkä on suorana, sisäelimeet eivät paina palleaa. Ainakin eräs huonoryhtinen liikkuja vannoo tämän niksin toimivan.

Kokeile, mikä niksi sinun kohdallasi toimii!