Näin luot terveemmän suhteen kehoosi

Jos peilikuva kirvoittaa toisinaan kiukkua, et ole yksin. Suhdetta omaan kehoon voi onneksi rakentaa uudestaan terveemmälle pohjalle ja oppia hyväksymään vartalonsa juuri sellaisena kuin se on.

Nainen sovittaa farkkuja sovituskopissa

SOLMI PYSYVÄ RAUHA KEHON KANSSA "Inhottavat läskit!" Oman kehon kanssa on ­onneksi mahdollista tehdä pysyvä sovinto.

© iStock

Turhautumisen hetket peilin edessä ovat useimmille tuttuja. Miksi vatsa ei voi olla litteämpi tai peppu terhakampi! Vaatteetkin istuisivat paremmin ja elämä sujuisi sutjakammin. Yllättävän moni on tyytymätön kehoonsa: vuonna 2001 Britanniassa tehdyssä 3 000 naisen kyselytutkimuksessa jopa 85 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa tyytymättömiä vartaloonsa. Tuoreemmassa suomalaiskyselyssä 16–19-vuotiaista tytöistä huimat 93 prosenttia ilmoitti kokevansa tyytymättömyyttä ulko­näköönsä. Ulkonäköpaineet ovat siis yleisiä, mutta milloin olisi syytä alkaa suitsia itsekritiikkiä ja rakentaa terveempää suhdetta kehoon?

Terveen ja epäterveen kritiikin raja

Hälytyskellojen pitäisi soida silloin, kun tyytymättömyys kehoon alkaa rajoittaa elämää ja estää tekemästä asioita, joista oikeasti nauttii, tai kun suhtautuminen liikuntaan ja ruokaan muuttuu joustamattomaksi. Tällöin esimerkiksi rantapäivä jää väliin, koska uimapuvussa esiintyminen ahdistaa, illalliskutsu torjutaan ylimääräisten kaloreiden pelossa tai mielessä alkaa joka aterian jälkeen raksuttaa, paljonko näidenkin herkkujen kuluttamiseksi on treenattava.

Kuuntele kehon viestejä

Ensimmäinen ja tärkein askel oman kehon hyväksymiseksi on lopettaa sen sättiminen ja ankarat muokkausprojektit ja opetella tunnistamaan kehon tarpeita: Kaipaako elimistösi ravintoa vai olisiko palauttava lepo paikallaan – vai tarvitsetko kenties liikuntaa?

Kun itsetuntemus ja -arvostus kehittyvät, kehoonkin on helpompi suhtautua armollisemmin. Silloin pyöreä vatsa tai roikkuvat rinnat eivät ole enää puutteita tai virheitä, jotka pitäisi korjata vaikka väkisin, vaan osia ainutlaatuisesta kokonaisuudesta, joka olet sinä, ja joka ansaitsee vain parasta.

Tapaus 1: Vertaat alati itseäsi muihin

Vertailet joka tilanteessa itseäsi muihin. Masennut muotilehtien mallien hoikista vartaloista ja virheettömästä ihosta. Työpaikalla huokaiset kateellisena, kun ylväsryhtinen kollegasi kävelee ohi, ja treeneissä tuijotat toivottomana ohjaajan vahvaa, viimeisen päälle treenattua vartaloa. Alituinen vertailu ei kuitenkaan johda mihinkään vaan ainoastaan nakertaa itsetuntoasi.

Asiantuntija: tule tietoiseksi ajatuksistasi

Kun vertaat itseäsi toiseen ihmiseen, asetat sekä itsesi että ihannoimasi henkilön arvioinnin kohteiksi. Katsot kehoasi kuin ulkopuolelta ja alennat sen arvosteltavaksi. Onneksi ajattelua on mahdollista opetella muuttamaan. Kun mieleesi tulee ajatus, että treeniohjaajan reidet ovat kuin terästä ja omasi niiden rinnalla kuin runneltu tyyny, kiinnitä ajatukseen tietoista huomiota. Sano sitten hyvästit tälle vertailuajatukselle ja lähetä se lempeän jämäkästi matkoihinsa. Tällaisia kutsumattomia vieraita ei kestitä enää sinun mielessäsi.

Älä soimaa itseäsi vertailusta, vaan muistuta mieluummin itseäsi tyynesti, että se vain ei ole sinulle hyväksi. Kun vertailuajatus valtaa mielen, hyödynnä hetki harjoitukseen, jossa opettelet huomion siirtämistä myönteisiin asioihin myös itsessäsi. Keskity ohjaajan timmien reisien sijaan miettimään, mistä pidät hänestä ihmisenä – ja mistä luonteenpiirteistä pidät itsessäsi. Kenties huomaat, että ohjaajalla on kyky tartuttaa energiansa muihin, ja itse puolestasi olet ylpeä siitä, että olet aidosti läsnäoleva ystävä.

Mieti, mistä vertailu juontuu. Oletko jumittunut ajattelemaan, että ansaitset hyväksyntää vain täyttäessäsi tietyt ehdot? Tällaiset ajattelumallit voivat juontaa lapsuudesta asti.

## Tapaus 2: Näet kehossasi vain vikoja

Minikriisi peilin edessä tärkeään tilaisuuteen lähtiessä on monelle tuttu juttu: vartalo tuntuu pullistelevan juuri vääristä paikoista eikä mikään vaate istu saati laskeudu kauniisti. Paniikin hetkellä on luonnollista tuntea kiukkua kehoaan kohtaan, vaikka oikea kritiikin kohde olisikin väärän kokoinen tai kehnosti leikattu vaate. Jos omaa vartaloa läksyttää päivittäin, on oikeasti syytä katsoa peiliin.

Asiantuntija: kiinnitä huomio kehon ­hyviin puoliin

Itsensä lyttääminen peilin edessä lisää vain bensaa itseinhon liekkeihin ja vahvistaa riittämättömyyden tunnetta. Tiettyyn rajaan asti itsekriittisyys on tervettä ja tarpeellista, mutta kritiikin vastapainoksi pitäisi myös omia vahvuuksia pystyä huomaamaan ja arvostamaan. Ehkäpä sääresi eivät ole sukkahousumallien mitoissa, mutta tuskin olet siihen työhön pyrkimäs-säkään. Sen sijaan sinulla on kenties kauniit silmät tai vahvat ja kiiltävät hiukset.

Kokeile itsearvostuksen vahvistamista seuraavalla harjoituksella: Kiinnitä peiliin lapsuuskuvasi. Kuvittele, että itseäsi haukkuessasi puhut itse asiassa ilkeästi kuvan lapselle, joka kaipaa vain hyväksyntää. Jos sinusta tuntuu pahalta moittia kuvan lasta, mieti, miksi puhut kuitenkin itsellesi niin nykyhetkessä. Totea mieluummin teille molemmille, että kelpaatte juuri sellaisina kuin olette.

Kun katsot itseäsi peilistä, tarkkailet vartaloasi "ulko­a". Kokeile helppoa harjoitusta, jonka avulla voit palauttaa yhteyden kehoosi: kun otat suihkun, käy lämpimällä virtaavalla vedellä hellästi läpi koko kehosi. Kun tämän jälkeen katsot itseäsi peilistä, suhtaudut todenäköisemmin lempeämmin niihinkin kehosi osiin, joista et muka pidä.

Näin saat lisää itsevarmuutta elämän eri tilanteissa.

## Tapaus 3: Häpeät näyttää vartaloasi

Jos oma keho aiheuttaa tyytymättömyyttä, on loogista, että sen haluaa piilottaa niin omalta kuin muidenkin katseilta.

Kun oma vartalo tuottaa häpeää, voi tuntua helpolta ratkaisulta kätkeä muotonsa liian väljiin kaapuihin ja välttää visusti kaikkia tilanteita, joissa joutuisi olemaan vähissä vaatteissa muiden edessä. ­Kartatko uimahalleja etkä voisi kuvitellaan pitäväsi vartalonmyötäisiä asuja?

Asiantuntija: rakenna rauhassa itseluottamusta

Tarve piilottaa itsensä liittyy kokemukseen oman olemassaolon oikeutuksesta. Kun katoat kaapuihin, häivytät samalla myös itseäsi ihmisenä näkymättömiin. Useimmilla on toki päiviä, jolloin mieluiten vetäytyy syrjään ja isot vaatteet ovat kuin turvallinen piilo, mutta jos tämä vain jatkuu, taustalla voi olla vakavampi itsetunto-ongelma. Keskustelu ystävän kanssa voi auttaa jäsentämään omia tunteita.

Itsearvostusta voi rakentaa raunioistakin, ja oman kehon näyttämiseen voi totutella vähitellen. Aloita tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ja kokeile vaikkapa, miltä tuntuu olla T-paitasillaan ystävättären luona. Ota ryhdikäs asento, niin otat myös tilaa haltuusi.

Vaikeina päivinä, kun itseluottamus vain ei riitä, pyri olemaan itsellesi armollinen ja unohda liika yrittäminen. Tee asioita, joista tulee hyvä olo ja hyvä mieli.Käy esimerkiksi kävelylenkillä tai kylvyssä, helli vartaloa kosteuttavalla, hyväntuoksuisella öljyllä tai kokeile meditaatiota.