Tutkimus puhuu: aamuvirkut elävät todennäköisesti pidempään

Heräätkö sinäkin aikaisiin aamuihin unenpöpperöisenä ja pääset kunnolla vauhtiin vasta iltaa kohti? Tutkijoilla on karuja uutisia illanvirkuille.

Nainen painaa herätyskelloa

HERÄÄ AIKAISIN JA MENE AJOISSA NUKKUMAAN. Se saattaa pidentää ikää.

© iStock

Illanvirkuille tylyjä uutisia: sen lisäksi, että elämä on heille muutenkin vaikeaa aamuvirkkujen rytmiin rakennetussa maailmassa, brittiläisen Surreyn yliopiston ja yhdysvaltalaisen Northwestern Medicine -sairaalan tutkimus osoittaa, että illanvirkuilla on myös kymmenen prosenttia suurempi riski kuolla ennenaikaisesti kuin aamuvirkuilla.

10 merkkiä, joista tiedät olevasi illanvirkku

Miksi illanvirkut voivat kuolla varhemmin

Aamuvirkkuja peti kutsuu iltaisin jo varhain, eikä herääminen tuota yleensä tuskaa, illanvirkuille on taas luontaisempaa valvoa myöhempään ja vastaavasti myös nukkua pidempään. Yhteiskunnat pyörivät kuitenkin pitkälti aamuvirkkujen aikataulussa, ja siihen sopeutuminen voi ottaa illanvirkuille koville monellakin tapaa. Illanvirkkuuteen liittyy monia terveysriskejä, jotka voivat johtua esimerkiksi stressistä, liikunnan vähyydestä, unen puutteesta, "vääristä" ruokailuajoista ja mahdollisesta päihteiden käytöstä. Illanvirkuilla on tutkimusten mukaan myös aamuvirkkuja enemmän tyypin 2 diabetesta, mielenterveysongelmia ja hermostollisia häiriöitä.

Voiko illanvirkusta tulla aamuvirkku?

Ihmisen vuorokausirytmiin vaikuttavat sekä geenit että ympäristö. Illanvirkku voi kuitenkin kokeilla muuttaa rytmiä aamuvirkummaksi. Esimerkiksi valolla on väliä: illanvirkun kannattaa altistaa itseään valolle jo varhain aamusta mutta ei enää illasta eikä etenkään yöllä. Nukkumaanmenoajoista kannattaa pitää kiinni ja muuttaa myös päivärytmiä niin, että aktiivisempi aika ajoittuu päivään ja illat rauhoitetaan turhalta touhulta.

Eikö uni tule illalla? Kokeile tätä nopeaa niksiä.

Lähde:University of Surrey

Kuntoa ja kiinteyttä KUNTO PLUSsalta!

KUNTO PLUSsan tärkein tavoite on tehdä terveellisestä elämäntavasta helppo. Nettisisältömme ja sovelluksemme tarjoavat tiedot ja välineet, joilla tarveellinen elämäntapa sujuu mutkattomasti. Tilaajana saat käyttöösi sivuston ja sovelluksen kaikki palvelut.

Sivustossa ja sovelluksessa mm:

  • Yli sata 5–40 min treenivideota
  • Kuunneltavat juoksuohjelmat myös vasta-alkajille
  • Pääsy satoihin terveellisiin resepteihin
  • Viikon ruokalista resepteineen sähköpostilla

KUNTO PLUSsan digitilaus – tutustu täältä!


Newsletter background