Miksi treeni ei innosta lähtemään liikkeelle?
Sohva voittaa usein kuntosalin kutsun, osoitti tutkimus, johon vastasi yli tuhat suomalaista. Useimmat kuitenkin haluaisivat liikkua enemmän.
Sohva voittaa usein kuntosalin kutsun, osoitti tutkimus, johon vastasi yli tuhat suomalaista. Useimmat kuitenkin haluaisivat liikkua enemmän.
Pitkän työpäivän, kaupassa käynnin ja lasten noutamisen jälkeen voi olla todella vaikea saada itsensä innostettua lähtemään kuntosalille. Yksi suurimmista syistä sille, että treenaaminen jätetään väliin, on se, että treeniin ei riitä intoa. Hiukan yli tuhat suomalaista 18–74-vuotiasta vastasi liikuntaa koskeviin kysymyksiin. Kahdeksan kymmenestä vastasi, että olisi mielellään liikunnallisesti aktiivisempi kuin on. Liikunta on yksi tärkeimmistä terveellisen elämäntavan osatekijöistä, ja useimmat haluaisivat parantaa aktiivisuuttaan siinä. Silti sohva vetää suomalaisia ja muitakin pohjoismaalaisia puoleensa.
Peräti 42 prosenttia kyselyyn vastanneita suomalaisista vastasi, että motivaation puute on pääasiallisin syy siihen, että liikunta jää väliin, mikä tekee siitä samalla yleisimmän syyn, jolla treenaamattomuutta perustellaan. Suomalaisista vastaajista peräti 26 prosenttia koki kuntosalit ahdistaviksi treenipaikoiksi, ja 16 prosenttia ei halunnut liikkumaan ilman kuntoilukaveria.
Lähde: *YouGovin kysely Herbalifen toimeksiannosta*