Onko järkevää treenata päivittäin?
Tarvitseeko keho treenin lomaan lepopäiviä vai kestääkö se päivittäistä treeniä? Vastaus riippuu yhdestä erittäin tärkeästä asiasta.
Tarvitseeko keho treenin lomaan lepopäiviä vai kestääkö se päivittäistä treeniä? Vastaus riippuu yhdestä erittäin tärkeästä asiasta.
Ei ole mitään syytä, miksei voisi harrastaa liikuntaa päivittäin, kunhan treeni on vaihtelevaa. Juoksulenkillä ei ole suositeltavaa käydä joka päivä, mutta voit käydä vaikka spinningissä maanantaina, salilla tiistaina, joogassa keskiviikkona, juoksemassa torstaina ja niin edelleen.
Treenatessa kudoksiin tulee pienenpieniä vaurioita, joita elimistö korjaa palautumisen aikana. Palautuminen myös vahvistaa kudoksia aina paremmin seuraavaan suoritukseen. Kun vaihtelee lajeja, rasitus kohdistuu eri kohtiin ja palautuminen jakautuu tasaisesti.
Pidä silti huolta itsestäsi kokonaisvaltaisesti ja ota huomioon liikunnan lisäksi alla esitetyt neljä muutakin elämänaluetta.
1. Vaihtelu
Vaihtele liikuntalajien lisäksi yksittäisen treenin intensiteettiä. Muista myös lämmitellä ennen kovaa puristusta, sillä se ehkäisee osaltaan vammoja.
2. Ravinto
Kovaa treenaava voi tarvita tavallista enemmän varsinkin proteiinia ja hiilihydraattia aterioilla sekä jonkin palauttavan välipalan heti treenin jälkeen.
3. Uni
Unella on suuri merkitys palautumisen kannalta. Varmista riittävän pitkät unet – monille se tarkoittaa 8–9 tuntia – ja pidä mieluusti kiinni nukkumaanmenoajasta.
4. Mieli
Henkinen palautuminen on yhtä tärkeää kuin fyysinenkin, joten etsi itsellesi sopiva tapa rentoutua, on se sitten vaikkapa ystävien tapaaminen tai meditaatiohetki.
Artikkeli on ilmestynyt aiemmin KUNTO PLUS -lehden numerossa 3/2020.