Tutkimus: Jo 2 300 askelta päivässä tuo terveyshyötyjä
Etkö saa käveltyä 10 000 askelta päivässä? Ei hätää, sillä kävely edistää terveyttä pienemmälläkin päivittäisellä askelmäärällä.
Etkö saa käveltyä 10 000 askelta päivässä? Ei hätää, sillä kävely edistää terveyttä pienemmälläkin päivittäisellä askelmäärällä.
Kävely on tunnetusti hyväksi terveydelle. Se kuluttaa kaloreita, pitää verenkiertoelimistön virkeänä, vahvistaa lihaksia ja parantaa mielialaa.
Moni pyrkii ottamaan 10 000 askelta päivässä, mutta uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että terveyshyötyjä saa jo 2 300 päivittäisestä askeleesta.
Puolalaisen Lodzin yliopiston ja yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston tutkijat kävivät läpi 17 tutkimusta, joihin oli osallistunut yhteensä 226 000 ihmistä. Tutkimus on julkaistu European Journal of Preventive Cardiology -tiedelehdessä.
Tutkijat havaitsivat, että hieman yli 2 300 askelta päivässä riitti alentamaan sydän- ja verisuonitautien riskiä. Askelmäärän noustessa neljään tuhanteen myös varhaisen kuoleman riski pieneni.
Neljän tuhannen askeleen jälkeen otetut askeleet eivät suinkaan mene hukkaan. Tutkijoiden mukaan ennenaikaisen kuoleman riski pieneni neljän tuhannen päivittäisen askeleen ylittävältä osalta 15 prosenttiyksikköä jokaista tuhatta askelta kohti.
Jos siis kävelet 10 000 askelta päivässä tai vielä enemmän, kannattaa ehdottomasti jatkaa hyvällä tiellä. Saat nimittäin kävelystä terveyshyötyjä myös niinä päivinä, kun jäät alle 10 000 askeleen.
Lue myös: Mittaa kävelylenkkisi pituus helposti KUNTO PLUSsan reittisuunnittelun avulla